[M.G. Soikkeli]

Suomalaisten ja ruotsalaisten spefi-fandomien

ÅCON 6 MAARIANHAMINASSA
9.-12.5.2013

 

 

Åcon on niin pienimuotoinen tapahtuma, että kevään myöhäiseen vihreään räjähtäneessä maisemassa sitä ei huomaakaan muu kuin ahvenanmaalainen pienyrittäjä, joka myy pohjoismaisille turisteille tuplahintaan niin kaljansa kuin hotellihuoneensa.

Kuudennen Åconin kunniavieraaksi oli saatu Tricia Sullivan (yllä kuvassa lilassa paidassa kahden poikansa kanssa), amerikkalais-englantilainen sf-kirjailija. Sullivanin maine perustuu ilmeisestikin kahteen teokseen, militantin feministiseen Maul-romaaniin ja varsin erikoislaatuista infokatastrofia käsittelevään Lightborn-romaaniin.
Pohjoismaisen yleisön kannalta hän oli sikäli erinomainen vierailija, että kymmenenkään teoksen jälkeen hänen kirjailijaprofiilinsa ei ole asettunut mihinkään lokeroon ja hänestä epäilemättä kuullaan vielä, etenkin kun genrekentällä hän tuntui edelleen etsiskelevän itselleen ominaista tyylilajia.

Harvoin on edes amerikkalainen kirjailija puhunut niin paljon rahasta genren- tai aiheenvalinnan motiiveina kuin mitä Sullivan, mutta hän puhuikin siitä niin käytännöllisesti kuin kynätyöläinen puhuu huomatessaan, että hänen kehutuinta kirjaansa on myyty vaivaiset 600 (!?) kappaletta, mikä englanninkieliset markkinat huomioiden olisi genrekirjaltakin ällistyttävää.
Eipä siis ihme, jos Sullivankin on tehnyt nimimerkin suojissa genrepiipahduksen fantasian puolelle voidakseen takoa sitä laatuproosaa sitten scifin lukijoille. Seuraavaksi tosin hän lupaili hyppäävänsä mukaan enkeli-trendiin, koska oli tullut tarttuneeksi kollegansa heittämään haasteeseen tehdä enkelikirja aivan OMALLA TAVALLANSA.

Johan Anglemarkin haastattelussa Sullivan kertoi oikeastaan enemmänkin niistä uravalinnoista, jotka olivat olleet hänellä miltei ulottuvilla tai joihin hän edelleen tuntee kiinnostusta, kuin varsinaisesta kirjailijatyöstään.
Lightborn-kirjan survivaalikuvauksissa, samoin kuin Maulin sinänsä parodisissa toimintakohtauksissa, voisi toisaalta kuvitella näkevänsä Sullivanin kokemukset kamppailulajien asiantuntijana. Tärkeimmäksi teemakseen Sullivan nimesi ruumiin ja mielen suhteen pohtimisen, ja tämä toki näkyy samaisissa teoksissa reippaan kirjallisesti ryöpättyinä kyberpunk-ideoina.
Omasta osuudestaan kyberpunkin ideoiden jatkajana Sullivan tuntui olevan lähinnä huvittunut - niin omista lähtökohdistaan hän on päätynyt käsittelemään samoja teemoja.
Sullivan kuvaa esimerkiksi välineiden ja aseiden käyttöä ihmisen AISTIEN eikä raajojen jatkeina, mikä tekee hänen proosastaan tavattoman hidasta ja henkilökeskeistä - jopa tuskallisen hidasta, niin että itselläni jäi Maul kesken ja Lightborn-apokalyptian painelin hyppimällä teiniromanssia muistuttavaan loppuhuipennukseensa.

Sen sijaan "Book of the night" -kirjaksi valittu Shirley Jacksonin pienoisromaani We have always lived in the castle oli hieno löytö, ja olisi pitänyt oikeastiaan valita lukulistalle aivan ensimmäiseksi noiden GoH-kirjojen sijaan.
Muuten parhaita ohjelmanumeroita conissa olivat ensi-iltayllätyksenä nähty puolalainen sf-filmi "Who is Arvid Pekon?", mr Halmeen perinteinen tietovisa, sekä vapaa istuskelu puistossa - jopa lapsen ulkoiluttaminen siten että sen saattoi toivoa muuttuvan saarivilliksi ja jäävän ahvenanmaalaisten riesaksi.

 

 

Ja loppusaldo: Tämän vuoden Åcon oli kaikin tavoin vaisumpi kuin kahden edellisen vuoden kokemukset, ehkä siksikin, että Geoff Rymanin (2010) ja Cat Valenten (2012) kaltaisia kunniavieraita on aivan mahdotonta ylittää tunnelman ja keskusteluiden aktivoijana. Lisäksi Åconin kävijöistä yhä useampi on samaa pohjoismaista ydinjoukkoa jonka näkee myös Finnconissa. Same old same old.
Järjestelyt toimivat erinomaisesti ja tärkeimpänä tavoitteena on yhdessä hengailu, mutta etenkin spefi-kirjoittajien kohtaamispaikkana Åcon on edelleen alikäytetty solmukohta.
Vika, tai kunniakas laiskuus, on omamme, tietysti.

 

Noin ylipäänsä en Ahvenanmaata kellekään matkakohteeksi suosittele. Laivamatkat sinne alkavat olla yhtä meluisaa viinarallia kuin mitä näkee Tallinnan suuntaan matkaavissa aluksissa, ja Ahvenanmaalla alkuasukkaat itse pitävät niin perkeleellistä meteliä kaikkein kauneimpien maisemien keskellä, ettei paikallishenkeä voi sanoa tavoittaneensa muussa kuin keski-ikäisten prätkäjengien pärinässä.
Ei Oolantia kannata ruotsalaisille myydä. Annetaan se marsilaisille.

 

LISÄÄ SUOMALAISISTA CONEISTA:
Raportti Finncon 1999:stä
Raportti Finncon 2001:stä
Raportti Finncon 2004:stä
Raportti Finncon 2008:stä
Raportti Åcon 4:stä (2010)
Raportti Finncon 2012:stä
Raportti Åcon 5:stä (2012)

 


VerkonAatoksen etusivulle