[M.G. Soikkeli]

KUN SUOMI KÄVI BALKANILLA

Raportti Teuvo Laitilan kult. antropologian väitöksestä
Helsingin yliopistossa 14.9.2001

 

Sotiako keisarin vai Suomen nimissä? Balkanin vuorilla nähtiin vuosina 1877-1878 vilua ja nälkää niin läheltä, että sinne asti marssineiden suomalaissotureiden muistelmista löytyy ilmauksia uskollisuuden vaikeudesta: ollaan tultu maailman ääreen sotimaan uskollisena keisarille, mutta kuitenkin tietoisina siitä, että ollaan juuri suomalaisia sotilaita, esikuvana vuosien 1808-09 kuvaukset omien urhoollisuudesta ja mielessä ehkä myös keisarillinen propaganda.

Alun perin uskontotieteen puolella työtään tehnyt FL Teuvo Laitila väitteli 14. syyskuuta aiheesta, josta aukeaa identiteetin ongelmallisuus harvinaisen monessa ulottuvuudessa: kansallisessa, uskonnollisessa, etnisessä, mikseipä maskuliinisenkin mallin pohdinnalle. Kulttuuriantropologian väitökseen oli yhdistetty sosiologiaa ja kirjallisuustiedettä, joskaan itse väitöstilaisuudessa ei monitieteisyyden hyöty käynyt oikein selväksi. Laitila oli tutkinut suomalaisten kaartilaisten muistelmia siihen nähden, miten tekstit ovat muotoutuneet sankarillisuuden "master narrative":en nähden. Matkakirjallisuudenkin alueeseen ne kuuluvat:

  "As far as 'foreign' settings and their evaluation and rendering 
  familiar by comparative sets of opposing categories such as 
  culture versus nature, us versus it (the other) or virtuous 
  peasants versus crooked town-dwellers (Varpio 1997: 214-41) 
  are typical of travel accounts, my sources belong in the same 
  category. Unlike most travel books, however, my sources do not 
  make travelling and comparison their main issue."

Sosiologian soveltamisesta opponentti Maria Todorova (Floridan yliopisto) halusi tietää, miksi väittelijä ei ollut käyttänyt Pierre Bourdieun habitus-käsitettä puhuessaan suomalaista sotilaista ja näiden "toiseksi" kokemista vieraan maan asukkaista. Muiden muassa ortodoksiteologina tunnettu Laitila selitti halunneensa tutkia, millaisia ovat tulkinnat sotilasryhmän suhteesta instituutioihin (uskonto, keisari, Suomi, ym), millaisia symboleita tulkintoihin kertyy ja miten käsitys sankaruudesta banalisoituu. Opponentin huoleen siitä, eikö ole anakronistista tutkia sosiaalisen elämän liminaalia tilaa aikakaudesta, jolloin sodan väkivalta ei ole vielä niin totaalisen barbaarista kuin maailmansodissa, väittelijä myönteli sodan väkivallankin olevan sosiaalista toimintaa ja että käsitys "meistä" ja "muista" luo sen rajatilan, jossa kunniakkaaksi katsottava murhaaminen on mahdollista.

  "The study of identity and memory, thus, is a study of the way 
  we and our structure, or society, are; it is a study of our ways of 
  negotiating our social relations to secure the continuity of our 
  individual life histories. (Lundin 1987; Rosen 1984.) Third, as 
  Peltonen (1996: 180-3) pointed out, in stories about armed 
  violence, especially atrocities, the narrators' ideological (or 
 structural) predilections usually find a clear expression."

Nationalismi oli eniten väitöksessä esillä ollut käsite, koska Balkanin sodassa oli suomalaisten kannalta läheisempiä (bulgaarit) ja etäisempiä (turkkilaiset) toiseuden edustajia. Suomalaisten sotilaiden muistelmissa on nähtävissä väittelijän mukaan kulttuurisen eliitin välittämää kansallista ideologiaa ja poliittisten patrioottien propagandaa, mutta ei vielä sellaista massaliikkeen nationalismia, joka myös on tyypillistä Itä- Euroopan pienten valtioiden kehitykselle.

Keskellä väitöstä tilaisuuden keskeytti minuutin hiljaisuus, joka pidettiin erään suurvaltion sotilaskohteessa kuolleiden siviiliuhrien muistolle. Muutenkin tämä reilun tunnin kestänyt väitös oli tilaisuutena kepoisampi kuin mitä itse tutkimus vaikuttaisi olevan, ja siitäkin huolimatta, että niin väittelijä kuin opponenttikin olivat avoimia dialogille. Joskus näinkin harrasta menoa.

 

Väitöskirja verkossa:
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/kultt/vk/laitila/