[M.G.Soikkeli]

VOIKO SUKUPUOLIEROLLE ANTAUTUA?

Raportti etiikkaa ja parisuhdetta käsitelleistä
paneeleista 28.-29.5. Helsingin yliopistossa

Perättäisinä päivänä järjestettiin Helsingissä kaksi etiikkaa sivuavaa paneelia, molemmat tuoreisiin kirjoihin ja niiden keskustelevuuteen perustuvia. Maanantaina 28.5. oli esillä Sara Heinämaan ja Johanna Oksalan toimittama "Rakkaudesta toiseen" ja tiistaina 29.5. Eeva Jokisen ja Soile Veijolan teos "Voiko naista rakastaa?". Näitä täydensi tiistaina esillä ollut Riitta Jallinojan kirja "Perheen aika", jossa parisuhteen katsotaan olevan se mikä jäsentää perheen ajan ja elämän. Yleisöä oli molemmissa tilaisuuksissa tuvan täydeltä, edellisessä etenkin kuusikymppisiä olohuonefilosofeja ja jälkimmäisessä kolmikymppisiä rivifeministejä.

Löydettiinkö jättömoderniin ihmissuhteeseen eetosta? Filosofien illassa kävi niin kuin aina käy, että alettiin haastella menneiden mestareiden merkityksestä. Välillä vihjattiin "eettiseen käänteeseen" ja etiikan "kolmanteen aaltoon", mutta ainakaan kirjaa lukemattomille nämä vallankumoukset eivät selittyneet. Paneelin keskustelijoista Miika Luoto kysyi onko etiikka tullut jo rajoilleen, Martina Reuter muistutti että tiedon hankinta on jo eettinen teko, ja Thomas Wallgren haasteli yleisfiksuun, paikallaolevaan tapaansa filosofeista sokraattisten juurien jälleenlöytäjinä. Heinämaa totesi filosofienkin tarvitsevan jonkin selkeän kognitiivisen muodon aikakauden eettisille ongelmille, "huonolle ololle", jottei filosofi pyörittelisi vain omia ongelmiaan.

Avoimeksi ja sekavaksi jäi, mikä on filosofin kannalta taiteen ja kulttuurin osuus etiikan välittäjänä. Laura Werner sentään pohti paneelin otsikossa luvattua asiaakin eli mikä on rakkauden merkitys etiikassa. Hän muistutti, että perinteisesti rakkauden on nähty olevan joko etiikan ulkopuolella (rakkaus edeltä moraalisuutta tai määrittää etiikan rajan) tai sitten erityislaatuisena tapahtumana etiikan kysymyksissä. Niinpä toisen tai Toisen rakastaminen on yhtä eettinen kysymys kuin on samanlaisen, itseä muistuttavan rakastaminen.

Tiistaina sosiologian laitoksella järjestetyssä paneelissa sitten jatkettiin rakkauden merkeissä. Tässä Kristiina-akatemian ensimmäisessä yleisötilaisuudessa teoksiaan selittivät ensin Soile Veijola ja Eeva Jokinen. Reissutieteen assistentti Veijola kirosi pahimman vastuksen kirjalle olleen mieskolumnistit - "jotka lukeneet anttieskolansa 80-luvun alussa"- ja totesi naistenlehtien kelpaavan hyvin tutkimusaineistoksi, koska ne ovat korvanneet suvun keskustelukumppaneina. Professori Jokinen tunnusti, etteivät he kirjassaan loppujen lopuksi tematisoi rakkautta muutoin kuin esitystapana. Jos ei aikamme esitystavoissa ole paikkaa naisen rakastamiselle, niin ei naista voi rakastaa tosielämässäkään; ei edes nainen itse itseään.
Jokinen myös esitti eettisesti vaikeimman kysymyksen: jos kerran sukupuoliero on yhä näkyvämpi ja tiedostetumpi nykymaailmassa, niin miksei sukupuolero riitä romanttista rakkautta sytyttäväksi esteeksi ja haasteeksi?

Tiukkaa kritiikkiä Veijola ja Jokinen saivat kulttuuriantropologi Anna-Maria Tapaniselta. Hänen mielestään naistenlehtien valinta tutkimusaineistoksi ei ylipäänsäkään ole antoisa sille kysymyksenasettelulle, mitä V&J tekivät kirjassaan sukupuolierosta ja patriarkaatista. Toiseksi hän vastusti patriarkaatin käsitteen kepoisaa käsittelyä V&J:n teoksessa: patriarkaatti on irrotettu historiallisesta kontekstista ja siirretty tyhjiöön, jossa se tarkoittaa ensisijaisesti sukupuolista dominanssia. Jallinojalle hän puolestaan esitti kritiikkiä siitä, että "Perheen aika" -teoksessaan tämä "välillä antautuu rakkauden moraalille", välillä huomioi sukupuolieron.

Tilaisuuden toinen virallinen opponoija, mr. Ojakangas väitti puolestaan, etteivät Veijola ja Jokinen edes puhu eettisestä, vaikka kirjan teemana on sukupuolieron eettisyys. Ojakankaan mielestä kirjan teesi onkin se, että naista voi vain rakastaa, mutta onko nainen yhteensopiva miehen kanssa? Kunnioituksen sijaan Ojakangas penäsi eettistä parisuhdetta, jossa sukupuoli jätettäisiin kotiin eikä tuotaisi mukana parisuhteeseen.

Yleisö halusi tietää kirjoittajilta, ovatko nämä unohtaneet talouden ja seksin, ja Veijola pääsi performoiman päivän eettisimmän kannanoton ("Mä en halua puhua seksistä julkisesti"). Ojakankaalta tentattiin, ja syystäkin, mitä ihmettä se meinaa, että jätettäisiin sukupuoli kotiin? Vastaus oli taas teoreettinen ja metaforinen: käytä sitä vessaa joka on vapaana eikä sitä johon sukupuolen mukaan identifioinut.

Kahden päivän summanakaan eettisyys ei vielä selittynyt. Näköpiirissä onkin, että etiikasta on tulossa nuorten filosofien extreme-laji. Ja, anttieskola paratkoon, sosiologeista tulee kirjallisuudentutkijoita heidän penkoessaan parisuhteen parhautta!

Kuvassa Riitta Jallinoja, Anna Rotkirch ja Anna-Maria Tapaninen


Voit lukea myös Naistutkimus-lehdessä (2/2001) ilmestyneen arvosteluni "Voiko naista rakastaa?" -kirjasta.