[M.G.Soikkeli]

ELÄINKIRJA HUMANISTEILLE

  "Toisinaan kumiankka joutuu eksistentiaalisen 
   hätäännyksen valtaan: onko eristävän kerroksen
   ulkopuolella ketään, mitään?"
Vain hieman aprillipäivästä myöhästyneenä (3.4.) nähtiin Helsingin luonnontieteellisessä museossa eriskummallinen väitöstilaisuus. Kustannusosakeyhtiö Tammen esiinkutsumana ylioppilaat Mikko Rimminen ja Kyösti Salokorpi väittelivät eriskummallisista eläimistä otsikolla "Hämärä luonto".

Ensi töikseen väittelijät halusivat osoittaa darwinismin kelvottomaksi eläinten luokittelussa ja ilmeisesti ylimalkaan eläintieteen teoriana. Kunnon humanisteina väittelijät paheksuivat sitä, miten darwinismi keskittyy pelkästään eläinten ulkoisiin ominaisuuksiin ja on kiusallisen kiinnostunut otusten sukupuolielämästä. Myös hypoteesin lajien välisestä kamppailusta väittelijät olivat osoittaneet kestämättömäksi: eläimille järjestetyssä cup-kisassa voittaja määräytyikin kilpailulajista eikä eläinlajista riippuen.

Niinpä parivaljakko oli päätynyt kokeilemaan uusia luokittelumalleja, joista suurin osa oli selkeyttä luovia joko/tai -jaotteluja. Uusiin luokitteluihin kuuluivat mm. "eläimet joiden lisääntymisaktin näkeminen on ilahduttavaa tai kiusallista". Eläinten pituus oli tuntunut sekin hyvältä lähtökohdalta, mutta viime kädessä parhaaksi taksonomiseksi perustaksi osoittautui aakkosjärjestys.

Lectiossaan väittelijät muistelivat ryhtyneensä laajaan luokittelutyöhönsä jo 1930-luvulla, tosin molemmat näyttivät erehdyttävästi parikymppisiltä nuorukaisilta. Matkan varrella he totesivat paitsi luopuneensa darwinismista - koska se ei arvosta eläimiä yksilöinä - myös löytäneensä ainakin yhden kreationismia tukevan eläinluokan, kahvinporon (Tarandus Cahvicus). Ehkä kreationismin houkutukseen vaikuttaa se, että ainakin tutkija Rimminen tunnetaan linnuista jännittyneenä runoilijana.

Väitöskirjan tarkastaja ja nuorten herrojen opponoija, eläintutkkija dos. Petri Nummi testasi väittelijöiden tietämystä kirjaan kuulumattomilla esimerkeillä ja luokittelujen rajanvedoilla. Esimerkiksi ruokaloiden menuista tuttu "kinkkukala" ei ollut taksonomialtaan tuttu kummallekaan väittelijälle, eivätkä he osanneet selittää, miksi tutkimuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota eläinten rumuuteen. Opponentti kuitenkin hyväksyi siekailematta kaikki saamansa välttelevätkin vastaukset...

Sääli ettei "Hämärä luonto" -kirjan kuvittaja, Tatu Tuominen päässyt vastaamaan opponentin kysymykseen eläinten rumuudesta. Juuri kuvitus tekee tästä erehdyttävästi kansakoulun biologiakirjaa muistuttavasta tutkimuksesta haastavan taksonomiaa tuntevallekin lukijalle. Muutoin teosta voinee luonnehtia yhdistelmäksi pakinamaista "Elimäen tarkoitus " -filosofiaa ja Pahkasika-koulukunnan lamarckilaista proosarunoutta, mikä ilahduttanee eläinten disnifikaatioon kyllääntyneitä sieluja, mutta menee toisinaan (esim. laji nimeltä "Lumikissa") samaan höynälaatikkoon wappuhuumorin kanssa.

Lopuksi pieni esimerkki eräästä "Hämärän luonnon" luokituksesta:

 "Peltilehmät lisääntyvät kuin liukuhihnalta. Vasikat 
 ovat hipiältään kiilteleviä ja kiihtyvät herkästi.
 Nykyaikaisessa tehotaloudessa peltilehmän elinkaari 
 on valitettavan lyhyt: vanhemmat yksilöt ovat usein
 paikkailtuja ja niistä saattaa muodostua isännälleen
 suoranainen maanvaiva. Ikääntyneiden yksilöiden käynti
 on verkkaista ja nykivää, ja joskus niiden voi kuulla
 kolisevan syystuulessa murheelliseen sävyyn."