raportti KIVIJALKA-seminaarista 23.4.1999
[M.G. Soikkeli]

"VARAKKAIDEN NUORUKAISTEN
PITKÄHKÖ METSÄRETKI"


Aleksi Stenvall ei vieläkään saa haudanrauhaa. Kansalliskirjailijaa siirrellään jälleen kuin rajakiveä aikakausien, kansallisuuksien ja genrejen välillä.

Hämmästyttävää Kiven kierityksessä on se, että loppuun asti murennetusta aiheesta löytyy edelleenkin jotain särmää. Viimeisimmät murroslohkareet kammettiin esille 23.4. Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden järjestämässä seminaarissa.

Alunperin seminaarin oli tarkoitus olla muutamien tutkijoiden yhteinen keskustelutilaisuus, mutta viime hetkellä siitä tehtiinkin julkinen, professori Auli Viikarin vetämä tiivistietoinen kulttuuritapahtuma, joka huipentui Nälkäteatterin "Kihlaus"-esitykseen.

Hyvä niin, sillä seminaarin taustaideana on pyrkimys rakentaa Aleksis Kiveen ja etenkin "Seitsemään veljekseen" keskittyvä cd-rom -tietoteos, johon ilmeisesti olisi projektirahatkin valmiina olemassa. Moinen teos yhdistäisi parhaimmillaan tutkijoiden kollektiivin ideat hypertekstin tehokkuudella, joten keskustelua Kivestä ja "Seitsemän veljeksen"historiallisuudesta on syytä käydä vielä kertaalleen.

Seminaarin aloittaneen Pertti Karkaman esitystä veljesromaanin kansanhengestä en ennättänyt kuulla, mutta runsaasti tietoa tarjosi seuraavakin alustus. Irma Sulkunen nosti esille aiemman Kivi- tutkimuksen sokeita kohtia, mm. mieskeskeistä luentaa. Koska Kiven henkilökohtaisesta tragediasta on tullut kansallisomaisuutta, on kansalliskirjailijaa voitu psykologisoida siihen suuntaan, mikä kansalliselle mieshahmolle on katsottu sopivaksi.

Esimerkiksi Kiven äitisuhdetta on Sulkusen mukaan korostettu symbioottisena ja jätetty Agnes-siskon merkitys vähemmälle. Mikäli Kiven tuotantoa lähestytään psykologisoiden, olisi tämä ulottuvuus Sulkusta seuraten vähintäänkin yhtä keskeinen. Sisar Agnes oli perheen kuopus, jonka kuolema romahdutti Aleksin koulunkäynnin, mitä tähän asti on tulkittu vaikeutena sopeutua koulunkäyntiin ruotsinkielisessä ympäristössä ja ankaran opettajan alaisuudessa. Myös äidin ja sisaren välittämä uskonnollisuus on jäänyt selvittämättä aiemmalta tutkimukselta.

"Seitsemässä veljeksessä" uskonnolliset ratkaisut ovat keskeisesti mukana, vastakkain asettuvat ulkoinen järjestysvala ja sisäinen kokemus; vastakkainasetelma näkyy etenkin Juhanin kääntymyksessä villimiehestä hartaaksi korttiläiseksi.

Veljekset ja väkivalta


Historiatutkijan näkökulmasta "Veljeksiin" tarttui Heikki Ylikangas, joka omien sanojensa mukaan osaa teoksen ulkoa - käsiteltävänä oli teoksessa esiintyvän väkivallan yhteys historialliseen todellisuuteen. Ylikangas arveli, että istuskellessaan kievareissa Kivi oli kuunnellut oman aikansa suosituimpia tarinoita, käytännössä tappeluhistorioita ja kummitustarinoita.

Lievää väkivaltaa "Veljeksissä" edustaa jo poikien keskinäinen nahina ja piiskalla kasvatus. Kirjan juonessa väkivalta tuo tapahtumiin dramaattisuutta, mutta myös kytköksiä todellisuuteen. Kylätappelut ovat olleet 1800-luvun alkupuoliskon länsisuomalainen ilmiö ajankohtana, jona kylät olivat jo tarpeeksi suuria voimankoetuksille. Jo 1600-luvulla tiedetään käydyn kylien välisiä kahinoita, mutta silloin ne olivat tilusriitoja.

Ylikangas rakensi kiinnostavaa ajankuvaa myös kirjailijan mieltymyksistä. Ylikangas osoitti - aiheestaan innostuneena - että Kivi on mieluusti kuvannut joukkojen sisäistä aggressiivisuutta ja "maskuliinista raivoa". Suuttumuksen kuvaaminen positiivisena taustoittuu Kiven aikakautena esiintyneeseen rosvoromantiikkaan ja väkivallan ihannointiin. Toisaalta se perussuomalaisin luonto näkyy Ylikankaan mielestä nykypäivänäkin suuren muuttoliikkeen kiusaamilla seuduilla: itäisessä ja pohjoisessa muuttotappion Suomessa henkirikokset ovat yleisempiä kuin muualla, samoin kaupunkien lähiöissä keskustaa tavallisempia.

Niinpä Ylikangas nosti veljeksistä tyyppihahmoksi Laurin. Hän on se perussuomalaisin hahmo, metsäläinen, joka tulee juopotellessa purkaneeksi kaikki kätkemänsä mielipiteet; myös tappelussa "hurjimmin kaikista riehui Lauri". Ylikankaan puheenvuoroa seuranneessa keskustelussa Pertti Karkama kuitenkin muistutti, että olisi varottava "perussuomalaisuutta" koskevia määritelmiä, etenkin väkivaltamentaliteetin luonnollistamista. Karkaman mielestä veljesten väkivaltaisuutta on perusteltu heidän tuntemallaan häpeällä. Juuri häpeän teema olisi Karkaman tulkinnassa vaikuttanut sivistyneeksi suomalaiseksi kasvamisen tuntoihin: on ollut "osattava käyttäytyä ettei hävetä". Taidehistorian professori Eeva Maija Viljo puolestaan muistutti, että jos väkivalta olisi keskeinen dramatiikan keino, niin voisihan romaanissa olla vieläkin enemmän dramatiikkaa sen pohjalta. Kivi ei kuitenkaan esitä traagisia seurauksia väkivallalle.

Veljekset ja luterilaisuus

Sosiologi Ilpo Helén siirsi alustuksellaan keskustelun toiseen keskeiseen suomalaisen mentaliteetin tekijään, luterilaisuuteen. Lähtökohtana oli kaksi kirjallista kuvaa: kuinka Luther kokee jumalan oikeudenmukaisuuden seisoessaan tornissa ja millainen on Simeonin hurmoskokemus saapasnahkatornissa. Helén kyseli millaista luterilaisuutta nämä kokemukset edustavat ja mitä ylipäänsä on luterilaisuus "Veljeksissä".

Kirjan maailmassa kyse on ensisijaisesti valtio- eli järjestyksenpitoluterilaisuudesta. Veljesten on opittava lukemaan, jotta he pääsisivät naimisiin ja voisivat aloittaa oman talon pidon. Kirjan luvussa 10 näkyy kuitenkin toisenlainen luterilaisuus, Simeonin henkilökohtainen kääntymyskokemus, joka on kirkkoluterilaisuuden vastaista. Pyhän sanan sijaan tämä tunnustuksellinen etiikka korostaa - herännäisyydelle ominaista - hurmoskokemusta uskon perustana. Helén totesi Kiven käsitelleen uskonhurmiota karnevalistisesti ja spektaakkelimaisesti. Kristinusko esitetään apokalyptiseksi peloksi tulevaisuuden edessä.

Kivi on tehnyt Simeonista naurettavan epäitsenäisen hahmon, jolla on ironisoitu herännäisyyttä. Juhania Simeonin näky kuitenkin koskettaa heti: hän muuttaa näyn tuttuun luterilaiseen kontekstiin eli ajatukseksi kirkkoon lähtemisestä. Tällä kohtaa kirjaa Kivi kommentoi myös raittiusaatetta ja siihen liittyvää itsekuria; niiden edelle asetetaan itseopiskelu.

Helénin alustusta seuranneessa keskustelussa kymmenennen luvun taustoja kaiveltiin lisää. Irma Sulkunen arveli, että Simeonin näylle ei tarvitse etsiä rinnastuskohtaa Lutherista asti, vaan taustalla voisi nähdä ennemmin shamanistisen lentomatkan. Myös Ylikangas yhtyi tulkintaan muistuttaen, että kansanuskon mukaan noidat tapasivat lentää noitasapattina mm. saapasrasvan avulla: tässä olisi tausta Simeonin saapasnahkavuorelle.

Satu Apo jatkoi historiallisen taustan kartoitusta etnografiseen suuntaan. Enimmäkseen Kivi on kuvannut tarkasti aikansa länsisuomalaista yhteiskuntaa. Kirjassa esiintyy kirjava joukko eri ammattiryhmiä, onpa mukana myös yksihuoltajia, kuten Männistön muori tai veljesten leskiäiti. Kiinnostavinta Apon luennassa oli se, että veljekset ovat lähtökohdiltaan itse asiassa suurtilallisia. Jopa lukkari on vähävarainen veljeksiin verrattuna, joten koko Impivaaran episodi onkin oikeastaan "varakkaiden nuorukaisten pitkähkö metsäretki".

Suurin etnografinen aukko Kivellä on lehmän puuttuminen maisemasta. Veljesten kohdalla tämä on kuitenkin ymmärrettävää. Impivaaran kaskipellot eivät tarvinneet lannoitusta, eikä talossa ollut edes emäntää, joka olisi hoitanut lehmiä. Kun Simeonin sitten myöhemmässä vaiheessa todetaan hoitavan lehmiä, hahmo feminisoituu aikakauteensa nähden.

Mutta jos veljesten retki tosiaankin on pelkkä varakkaiden veikkosten huvimatka, koko teoksen arvo realistisena kansankuvana saa aimo kolauksen: veljesten sosiaaliset vaikeudet eivät olekaan traagisia. Veljesten asemaan nähden ei siis olisikaan ihme, että nimismies, kruunun virkamies, armahtaa veljekset riehuntansa seurauksista. Säilyttääkseen kirjassa edes vireen traagisuutta Apo ilmoitti käyttävänsä kyseisessä romaanin kohdassa psykologista luentaa. Nimismiehessä veljekset kohtaavatkin lempeän isähahmon.

Käyttipä psykologista luentaa kansallisten aukkopaikkojen täytteeksi tai ei, etnografinen tulkinta jättää - Apon mukaan - vastattavaksi muutamia kiinnostavia kysymyksiä:
1) miksi Kivi uskalsi kujeilla varakkaiden talonpoikien kustannuksella?
2) mikä osa Suomea veljeksissä on edustettuna? onko heidän väkivaltaisuutensa vain paikallista laatua?

Veljekset ja perhe

Väkivallan, luterilaisuuden ja etnografisten yksityiskohtien jälkeen Kai Häggman siirsi katseen siihen, millaisia ovat perhesuhteet "Veljeksissä". Kirjallisuushistorialliseksi taustaksi Häggman esitti ensinnäkin 1800-luvun jälkipuoliskon rakkauskirjallisuuden ja siinä näkyvän paradoksin. Kansankirjailijat kuten Linnankoski ja Päivärinta halusivat kuvata rakkautta talonpoikien elämässä, mutta samaan aikaan naiskirjailijoiden säätyläisromaaneissa varoitettiin säätyläissuhteiden rakkaudettomuudesta. Häggmanin mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että talonpoikais- ja säätyläisliitoissa romanttisella rakkaudella olisi ollut täysin erilainen merkitys. Kansan ihannointi oli kuitenkin luonteeltaan kirjallista ihailua, ja rakkaudellakin tarkoitetaan eri asioita talonpoikaisissa ja säätyläisten kirjoituksissa.

Avioliiton säätyerojen lisäksi merkittävää Kiven aikakaudessa on läntisen ja itäisen avioliittomallin ero. Häggmanin mukaan nurmijärveläinen Kivi edustaa sekä taustaltaan että veljesten tarinalla läntistä aviomallia, jossa liitto solmitaan suhteellisen myöhään, 25 ikävuoden jälkeen. Itäiselle perhemallille on katsottu tyypilliseksi sitä vastoin suurperhe. Itäisessä mallissa avioliitto solmitaan suhteellisen aikaisin ja suurperheeksi liittyy sukulaissuhteiden kautta useita, ilmeisesti eri ikäisiä aviopareja. Realistinen Kivi näyttäisi olevan siinäkin, että talonpoikaisessa liitossa tärkeää on varma parinvalinta, johon rakkaus ei liity. Veljesten kohtaloita verratessa Eero & Anna ovat kuitenkin poikkeus näissä liitoissa.

Suurempia vapauksia Kivi on käyttänyt veljesten sarjoittamisessa. Koska tilastollisesti todennäköistä olisi ollut 3.5 veljeksen kuolema jo imeväis- ja lapsi-iässä, olisi ollut realistisempaa tehdä romaani 3.5 veljestä; vasta vuosiadanvaihteen jälkeen olisi veljessarja ollut uskottavampi kuvauksen kohde.

Kirjan kuvitus ja maisema

Historiallisen katsauksen jälkeen siirryttiin seminaarissa poikkitaiteellisempiin luentoihin. Eeva Maija Viljo käsitteli Gallen- Kallelan kuvittamaa laitosta, romaanin kansallisesineeksi muovaamaa versiota. Viljon analysoitavana oli 270 koristeltua alkukirjainta ja 14 alkuvinjettiä sekä 12 loppuvinjettiä.

Käsitellessään sitä, kuinka kuvat painottavat veljesten toiminnallisuutta ja keskipistettä havaintojen teossa, Viljo kiinnitti huomion siihen mistä näkökulmasta veljekset tulevat kuvissa havaituksi ja millaista havaintoa kuvat painottavat. Esimerkiksi ikkunan läpi katseleminen on kirjan sisällössä keskeinen motiivi, mutta Gallen-Kallela ei sitä käytä. Vieläkin osuvampi esimerkki kuvituksesta on tilanne, jossa Lauria katseleva piika on kuvattu alastomana, vaikka tarinassa hän on vaatetettu tarkkailija.

Seuraavaksi Kaj Kalin käsitteli "Veljesten" maisemaa. Kivellä on ollut osuus niiden mielikuvien syntymisessä, joita meillä on kansallismaisemasta, mutta millaisia maisemia "Veljeksissä" näkyykään? Kiven maiseman topografiassa vieteään Kalinin mukaan aistikasta elämää alhaalla, kunnes kohotaan välillä ylös vetämään henkeä; korkealla paikalla veljekset arvioivat olosuhteita ja tulevat kertojan arvioimiksi. Loppua kohden maisema kutistuu pihapiiriksi, jossa perspektiivi osuu yhtäältä rumaksi muuttuneeseen maisemaan, toisaalta laajenee Eeron pohdintoina kansallismaisemaksi. Kalinia kommentoinut Viljo muistutti, että ympäristökuvaus toimii sittenkin toden ja fantasian rajamailla, maisemat laajenevat ihmiskatseen kannalta epätodellisen kauas ja tarkkaan erottuvina.

Veljekset, hyperteksti ja transgressio

Kaikkien aiempien Kivi-luentojen jälkeen Marjo Mäenpää antoi seminaarilaisille pohdittavaa väläyttämällä kartan siitä, miten "Seitsemän veljestä" voisi muuttua hypertekstin avulla tutkijakollektiivinsa näköiseksi. Mäenpää painotti., että hypertekstiversio on aina informaatiodesignin ongelma: kuinka oikea sisältö suunnataan oikealle yleisölle. Esimakua hypertekstiversiosta yleisö sai Mäenpään testikappaleeksi rakentama Hiidenkivi-kohtaus.

Viimeiseksi Kiven käänsi nurin kirjallisuudentutkija Pirjo Lyytikäinen. Lyytikäisen mukaan jopa "Veljesten" lopun sovintoluvuissa esiintyy leimahduksia veljesten villiydestä. Lyytikäinen otti tästä esimerkiksi sen, kuinka Annan hurmos taltuttaa Juhanin vihan: transgressio muuttuu uudeksi transgressioksi eikä suinkaan sovitukseksi. Toiminnallinen vastapaino syntyy etenkin Aaposta, joka on hillitsevä, muiden toimia peilaava elementti, mutta miksei myös Laurista, joka on veljeksistä se romanttinen maailmasta vetäytyjä.

Kivijalka-projektin kotisivu (Hgin yo)
Syksyllä 2000 järjestettiin toinen KIVIJALKA-seminaari.