[M.G. Soikkeli]

KIVIPÄÄ-PALKINTO JA MARKKINAVOIMAT

Kulttuuriteollisuuden kieli ja mieli ohjaavat suhtautumistamme taiteisiin. Kielestä syntyy mieli, maailma, jossa tarvitaan sanataiteilijan lahjakkuutta avaamaan median tuhdeimmat kliseet ja paketoiduimmat kulttuurituotteet.

Kirjailijan ei tarvitse kuitenkaan tyytyä "alkutuottajan" rooliin sen paremmin kuin kulttuuriteollisuuden suomentajan osaan, vaan hän voi nousta kauniisti koristellulle barrikadille ja esittää vastalauseensa kulttuurin markkinoitumiselle ja tuotteistamiselle. Mutta kelle hän sen esittää?

Manifestin laatijoina on tällä kertaa neljä nuorta helsinkiläiskirjailijaa, Annina Holmberg, Markku Karpio, Sari Mikkonen ja Mika Wickström. Kohdistaakseen julkisuuden huomion kulttuuriteollisuuden hylkimiin "pitkiin, hiljaisiin arvoihin" he ovat perustaneet Kivipää-palkinnon. Kuka tahansa voi lähettää ehdotuksen Kivipää-palkinnoksi kelpaavasta henkilöstä tai ryhmästä, jonka "toiminta pohjaa suomalaiseen kieleen ja kirjallisuuteen". Palkinnon voi saada markkinarealismin ulkopuolelle jäävästä teoksesta, mutta myös teosta tai elämäntyöstä.

Manifestin julkaisutilaisuuteen oli kutsuttu kirjailija-tutkija Markku Envall suomentamaan opetusministeriön kulttuuriteollisuustyöryhmän loppuraporttia. Moinen raportti on tehty, koska ministeriötasolla on herännyt huoli minkä verran tihenevissä mediaverkoissa liikkuu kotimaisia sisältöjä.

Kts.Opetusministeriö/Kulttuuripolitiikanosaston
    julkaisusarja nro 1/1999:

   "Toimenpide-ehdotusten keskeisenä tavoitteena on
   kulttuurista panosta ja merkitystä vahvistamalla
   luoda edellytykset Suomen nousemiseksi tietoliikenne-
   teknologian ohella merkittäväksi sisältöteolliseksi
   maaksi."

Ministeriökelpoisen raportin laatinut 26-päinen hirviö (mukana media-alan ammattilaisia, kuten Erkki Huhtamo ja Klaus Oesch) on pelastusohjelmassa onnistunut kuvailemaan taidealaa markkinaväkeä miellyttävällä termistöllä: kulttuurituotteet täytyy paketoida lajityyppiin, sarjaan tai elämäntuotantoon, sen jälkeen markkinoida loppukäyttäjille sopivilla tavoilla. Karmeinta tässä ajatusketjussa on se, että esimerkiksi kirjailijan oletetaan kirjoittavan "asiakaslähtöisesti". Ilmeisesti viihdekirjallisuus tai viihdeteollisuus ei ole tällaisessa katsannossa lainkaan oma alueensa; eräs saavutus sekin.

Kivipää-palkinnon perustajajäsenet korostivat yhteisessä puheenvuorossaan, että heillä ei ole mitään erityistä ohjelmaa tai visiota opetusministeriön lauselman vaihtoehdoksi; manifestillaan he vain esittävät pelkonsa ja huolensa siitä mitä kirjallisuudelle ja suomen kieleen pohjaavalle kulttuurille on tapahtumassa. Kulttuuri_poliittinen_ manifesti ei sinänsä ole.

Juuri oman vision puuttuminen tekee palkinnosta ja manifestista kuitenkin profiilittoman: Suomi on täynnä palkintoja, joilla pyritään suoraan tai epäsuorasti esittämään puoltava lause tietyn taiteilijan pitkäjänteiselle, markkinoiden tuoretuotteita uhmaavalle työlle. Kulttuurimanifestin esittäminen edellyttäisi myös poliittisen vastalauseen esittämistä, koska "markkinarealismi" on vain osa nykypäivän markkinayhteiskuntaa. Tähän jotkut manifestia kommentoineista paikallaolijoista tuntuivatkin viittaavan puhuessaan siitä välttämättömyydestä, että kirja ja kirjailija ovat aina yhtä pakettia, niitä ei voi erottaa toisistaan edes lukijan kannalta.

Kukaan paikalla olleista ja puheenvuoron esittäneistä ei tainnut mainita edes sivulauseessa sellaisia ilmiöitä kuin "markkinavoimat" tai "uusliberalismi". Kirjallisen kulttuurin alennustilasta puhuttiin vain esittämisen ja yleisen ilmapiirin ongelmana: taustalla väijyi ajatus että taiteessa on jokin alkuvoimainen ydin, joka katoaa mikäli taide _esitetään_ "silppuinformaationa".

Kivipää-keskuskomitea, joka nimeään myöten on totisesti aikansa manifestaalinen lapsi, oli kutsunut paikalle myös sellaisia taiteilijoita, jotka työllään esimerkillisesti edustavat "omaperäistä ja sielukasta", kieleen ja kirjallisuuteen pohjaavaa kulttuuria. Tällainen idea on tuhdimpi kannanotto kuin ryhtyä keskuskomiteaksi kirjallisuuspalkintojen luvatussa maassa. Etenkin runoilija Tapani Kinnusen esitys oli Villa Kiven ilmapiirissä kuin Aleksis Kiven karjahdus: kieli elää!

Kivipaa-palkinnon voitti NIHIL INTERIT