[M.G. Soikkeli]

POSTIKORTTEJA KRITIIKIN REUNALTA

** "Postikortti kriitikolle" - Päivälehtikritiikki ja sen merkitys.
** Raportti keskustelutilaisuudesta Turun Kirjakahvilassa 20.4.04

"Turkulaisilla ei ole minun mielestä mitään valittamista", sanoi Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja Suvi Ahola vierailullaan Turun Kirjakahvilassa.
Ahola ei tarkoittanut turkulaisten helsinkiläisessä lehdessä saamaa näkyvyyttä, vaan turkulaisen kirjallisuuden esittäytymistä Hesarin sivuilla. Ja tottahan toimittaja haasteli, ainakin mitä tulee turkulaisen mieskirjallisuuden näkyvyyteen Suomen suurimmassa paikallismediassa.

Turun Kirjakahvilaan järjestetyssä keskustelutilaisuudessa puheenaiheena oli kirjailijoiden ja kriitikoiden suhde yleisesti. Aiheen käsittelyyn Turku onkin turvallinen sijainniltaan verrattuna pääkaupungissa käytävään taisteluun mediajulkisuudesta, jopa kirjailijaliiton puheenjohtaja on sijoitettu länsirannikolle, jotta hän olisi etäällä tv:n mediapaahteesta ja naistenlehtien vaatekaappijulkisuudesta. Toisaalta Turun tilaisuus toimi alkulämmittelynä seuraavan lauantain Kritiikkipäivään Helsingissä...

Turun tilaisuudessa kirjailijaliiton puheenjohtaja Kari Levola todisti, että mediahuomion tasapainottaminen kirjasyksyn ja kirjakevään välille ei ole välttämättä niin helppoa kuin kirjailijat, hän itsekin, toivoisivat. Vaikka syksyn kirjoja markkinoidaan jo keväällä, niistä ei välttämättä olisi paljoa uutisoitavaa samaan tapaan kuin tekeillä olevia elokuvia käsitellään. Esimerkkinä Levola kertoi omasta teoksestaan, jota oli markkinoinnin ansiosta tilattu Turun kaupunginkirjastoon 23 kappaletta ennen kuin kirja oli edes valmiiksi kirjoitettu.

Tilaisuutta tuomaroinut kirjailija Niina Repo heitti ehdotuksen, että voisivathan lukijat kerätä vaikka addressin sellaisen kirjailijan puolesta, joka on jäänyt vaille ansaitsemaansa mediahuomiota. Raija Siekkisen kuoleman herättämästä "kenen kirja kelpaa uutiseksi" -keskustelusta Repo toisaalta huomautti, että jos kirjailijat olisivat oikeasti riippuvaisia kriitikoiden ja Hesarin antamasta palautteesta, ei kukaan uskaltaisi ryhtyä alalle. Kysymykseen lehtijulkisuuden muista mahdollisista muodoista ehdotti Ahola paluuta kulttuuriosaston varhaishistoriaan, jolloin lehdessä saatettiin julkaista esseitä vaikkapa kirjailijan tuotannon tyylistä. Levola puolestaan ehdotti pokkarikrititiikkejä: kun teos saa uuden elämän pokkarin muodossa, sen aiheisiin palattaisiin myös kulttuuriosastoissa pidemmän aikavälin näkökulmasta.

Finlandia-palkinnon vetovoimasta muistutti Kari Levola käyttäen esimerkkinä Irja Ranen teosta "Naurava neitsyt": ilman F- ehdokkuutta ja palkintoa kirjaa olisi myyty arviolta 500-600 kappaletta, mutta palkinnon ansiosta sitä myytiin 27 000 kappaletta. Levolan toinen ja vieläkin parempi esimerkki oli Olli Jalosen romaani "Yksityiset tähtitaivaat", joka oli menettänyt mahdollisuutensa Runeberg-palkintoehdokkaaksi, koska Jalonen oli saanut aiemmin Finlandia-palkinnon ja sitä myötä hän oli jo ikään kuin saanut kaiken ansaitsemansa palkitsemisen.

Muuten kirjallisuuspalkinnot käsiteltiin tässä keskustelussa sutjakkaasti, sillä nehän ovat sidoksissa muun median kuin kirjallisuuden etuihin. Suvi Aholakin totesi suoraan, että Hesarin oman esikoiskirjapalkinnon "on tarkoitus edistää Hesarin asiaa, ei kirjallisuuden". Reipasta puhetta!

Ylipäänsä tällaisessa keskustelutilaisuudessa kiinnostavimmat kommentit kuulee takavasemmalta eikä instituutioitaan edustavilta tai värikästä menneisyyttään muistelevilta asiantuntijoilta. Tässä tilaisuudessa kirjailija Tytti Seessalo tokaisi, että suomalainen kirjallisuuskritiikki voisi ottaa mallia "Melkeis julkkis" -elokuvan 15-vuotiaasta toimittajasta, jonka oli opittava suhtautumaan rock-artisteihin vihollisina, ei empatisoitavina kavereina. Seessalo siis toivoi kirjailijakollegoilta paksunahkaisuutta ja reiluja "vihollisasetelmia" ratkaisuksi siihen, miten suomalaiseen kirjallisuuskeskusteluun saataisiin uutta verta. Samanlaista uusiutumista oli keskustelun erotuomari Repo löytänyt Kiiltomato-verkkolehden keskustelupalstalta, missä joku kokeneempi kirjoittaja oli tiivistänyt suomalaisen kirjallisuuskeskustelun päätyvän aina "miksi juuri toi" - jankkaamiseen. Kiiltomato kuulosti olevan muutenkin se viimeinen foorumi Suomessa, jossa käydään vapaata ja vapautunutta kirjallisuuskeskustelua.

Miten siis tästä eteenpäin? Koska kirjallisuus on yhtä riippuvaista kysynnän ja tarjonnan laista kuin muutkin mediat, voisi todeta niin kuin eräskin Nordean talousnero määritellessään vuoden 2004 tilannetta: "Kyllä se on kuluttaja edelleen veturi".

Pokkarimarketissa tavataan.

 

VerkonAatoksen aiempia artikkeleita kritiikistä:
- KTS:n keskustelu kritiikistä 19.4.2002
- Jari Ehrnrooth hoitaa kritiikin
- SARV:n keskustelu leffakritiikistä 22.11.2003
VerkonAatos - kevät 2004