[M.G. Soikkeli]

KRITIIKKI ON POP?!*&#@


** SARVin seminaari kritiikin suhteesta
** populaarikulttuuriin Helsingin Ateneumissa 1.4.2006

Kritiikki ja populaarikulttuuri on yhdistelmä, joka herättää huolella kypsytettyjä intohimoja, ainakin korkeakulttuurin linnakkeessa. Tästä saatiin todiste aprillipäivänä Helsingissä, kun SARVin järjestämässä seminaarissa yritettiin keskustella aiheesta. Seminaarin päättelevässä paneelissa Yleisradion ohjelmistopäällikkö Minna Lindgren ilmoitti, että kritiikki on tyhmää ja populaarista ei kannata puhua. Se siitä keskustelusta, terveisin Suomen Yleisradio. Voi vain toivoa, että seuraavan kerran kun joku tutkija tai kriitikko kutsutaan asiantuntijavieraaksi Yle 1:n ohjelmaan, hän ensitöikseen ilmoittaa, että toimittajat ovat tyhmiä ja sitä paitsi Yleisradio tarpeeton.

Kuultiin SARVin seminaarissa hyviäkin puheenvuoroja. TAIDE-lehden uusi päätoimittaja Arja Elovirta piti erinomaisen esitelmän pop- ja outsider-taiteen uusista tuulista. Elovirta kysyi, kuinka tehdä taidekritiikkiä esimerkiksi graffiteista, jos teko, julkisen tilan luvaton muuttaminen, on itsessään merkityksellinen. Arvostelijan kannalta yhtä ongelmallista on outsider-taide (esim. ITE-taide Suomessa), joka perustuu oman elämänpiirin uudelleenjärjestämiselle ja karnevalisoinnille. Vaarana on se, että teokset selitetään tekijänsä henkilöhistorialla, mikä ei tee oikeutta teoksille teoksina.

Populaarikulttuurin kitsisessä ääripäässä voi olla myös kansallisia eroja siinä, mitä pidetään vastenmielisen populaarina. Esimerkiksi suomalainen kansanmaku inhoaa aggressiivista abstraktia taidetta, mutta Hollannissa samanlaisia teoksia pidettäisiin miellyttävinä. Gallerioidenkin suosimassa pop-taiteessa se siteerattavan populaarin alkuperä voi vaihdella sekä maittain että taiteilijasukupolvittain: nykypäivänä kulttuuriset populaariainekset haetaan idästä ja lapsuudesta.

Tutkija Janne Mäkelä (HY) oli pop-päivän johdatuspuhuja, hänen tehtävänsä oli esitellä mitä kaikkea populaari voi tarkoittaa. Kritiikki-instituution kannalta "haastavaa" on se, miten markkinatalous rakentaa populaariutta. Esimerkiksi Mäkelä nosti rock-kritiikin. Toisaalta rockjournalismi toimii kiinteänä osana musiikkiteollisuutta, toisaalta se pyrkii esiintymään vastakulttuurin riveissä. Koska rockin osuus kulttuurissa on vain kasvanut ja koska artistit ovat entistä PR-taitoisempia ja tietoisempia tekijäroolistaan, kriitikolla pitäisi olla paineita kuluttajavalistukseen. Yleisökommenttien perusteella kansalliset ja sukupolvierot voivat olla isoja tälläkin populaarin alueella. Kuultiin esimerkiksi, että populaarin ja korkean jaottelu on tarpeeton jos taideteos vaan on tarpeeksi "hyvä", kuten Beatlesin Revolver-levy.

"Hyvä" esteettisenä kategoriana lienee se perustelu, joka kuullaan populaaria harrastavilta heidän kieltäessään populaari/korkea -jaottelu.n Korkeakulttuurin puolella vastaava rajoja purkava esteettinen kategoria on "mielenkiintoinen". Tämäkin puolisokea perustelu kuultiin paneelissa Yleisradion Minna Lindgreniltä: populaarin tai korkean sijaan tärkeää on nostaa esille se mikä on "mielenkiintoista".

Asiantuntijaesitelmien ja paneelin välissä kuultiin kaksi "vox populi" -esitelmää. Kirjailija Kirsti Ellilä toivoi romanttisen naisviihteen saavan arvostelijoiden huomion. Ellilä perusteli toivomustaan paitsi naisviihteen moninaisuudella ja suosiolla, myös sillä, että arvostellaanhan dekkareitakin, vaikka ne voitaisiin ohittaa samoilla perustella kuin naisviihde tavataan torjua kulttuuriosastoista: epärealistisuudella.

Kriitikkoyleisö ei erityisesti lämmennyt Ellilän sympaattiselle esitykselle, koska hänellä ei ollut antaa ehdotuksia, millaista viihdekritiikki voisi oikein olla, tapahtuisiko se genren sisällä ja olisiko lähtökohtana se, että nuoret tytöt ovat lukijoina tyhmiä ja kriitikon tehtävä on opastaa heitä (kuten Ellilän kuvailuista saattoi päätellä).

Toinen kansanääni kuului pelikonsolien ääreltä. Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Ahlroth pohdiskeli, ovatko tietokonepelit kriitikon "haaste vai painajainen". Alhrothin esimerkki pelikritiikistä oli hyvin havainnollistava: entäpä jos elokuvakritiikki olisi samanlaista kuin pelikritiikki eli jos se keskittyisikin sen kuvailemiseen, liikkuvatko kamerat tarpeeksi soljuvasti, taittuuko valo kauniisti esineiden pinnoilla, ja kuinka vesi käyttäytyy henkilöhahmojen jalkojen ympärillä. Ahlroth liputti maailmalla näkemänsä "new game journalism" - tekstityypin puolesta, jonka kaltaista hän ei ollut Suomessa nähnyt sen paremmin päivälehtien kuin alan erikoislehtien sivuilla.

Toisaalta pelien kohdalla ongelma ei ole pelkästään arvostelijoiden fanitaustassa (he ovat osa pelaajayhteisöä eikä ulkopuolisia tulkitsijoita) vaan myös siinä, miten muu kulttuuri suhtautuu peleihin. Myös arvostelijayleisön kommentit olivat välillä omituisia ja esimerkillisen asiantuntemattomia, kun pelejä kulttuurituotteina verrattiin autoihin ("eihän autojakaan arvostella"). Tässäpä olisi kriitikkokoulutukselle kysyntää. digitaalikulttuuri kaikkineen tuntuu olevan kriitikkojen enemmistölle - jo ikänsäkin puolesta - vierasta ja vieraana torjuttavaa.

Kriitikkopäivän päätti sitten paneeli, jota varten tutkija-kirjailija- puheenjohtaja Juri Nummelinoli lähettänyt liudan hyviä kysymyksiä meille paneelin jäsenille. Niihin ei kuitenkaan päästy, koska keskustelu juuttui alkumetreille em. Lindgrenin provokaatioihin. Kriitikko Ville Hänninen ja minä, samoin kuin ilmeisesti Jurikin, jäimme Jurin aloituspuheenvuorossa ilmoittamaan kategoriaan eli populaarin puolustajiksi, kun yleisö ryhtyi pommittamaan Lindgreniä kysymyksillä kulttuurijournalismin kaikkivoipuudesta suhteessa kritiikkiin, jota Lindgren herjasi saksalaisen romantiikan typeräksi jäänteeksi.

Populaarin populaariudesta jatkuu keskustelu jossain toisaalla, Helsingissäkin jo huhtikuun lopulla:
http://www.helsinki.fi/hum/renvall/eka/news/birevents_popcult0 6.html


28.4. Hgin yliopistossa: "What's so popular about popular 
culture?"
 
11.00-12.00 Beyond the 'popular' 
Professor Mikko Lehtonen, Media Culture, University of 
Tampere  
Dr Anu Koivunen, Cinema Studies, Stockholm University
12.00-13.00 (Do not) let the culture pop  
Dr Antti-Ville Kärjä, Musicology, University of Turku
13.00-14.00 Lunch break 
 
14.00-15.00 Making pop matter: The Celine Dion phenomenon 
in Quebec 
Professor Line Grenier, Communication, Université de Montréal
15.00-16.00 Bright lights: Things that make cities popular 
Dr Giacomo Bottà, Urban Studies, University of Helsinki

[The seminar is free and open to all. Registration to 
pirkko.hautamaki(at)helsinki.fi by 24 April. ]


 


VerkonAatoksen etusivulle