raportti Kuisma Korhosen väitöstilaisuudesta 15.1.1999
[M.G. Soikkeli]

YSTÄVYYS ESSEISTIIKASSA


"By inscribing myself into 
the Academic tradition 
I have entered into a community 
which has been traditionally 
structured after a certain ideal 
of friendship."

Olisitteko tulleet ajatelleeksi, että akateeminen yhteisömme on rakentunut ystävyyden ideaalille? Entä uskoisitteko, että jopa Hitlerin "Mein Kampf" on esseistisyydessään ystävyyteen kutsuva?

Kuisma Korhosen väitöskirja Essaying Friendship (1998) ja väitös (15.1.1999) osoittavat, että ystävyys on sekä retorinen keino että (inter)tekstuaalinen strategia, jolla esseet kutsuvat dialogiin. Hyvä esimerkki strategiasta on Korhosen väitöksen mukaan Platonin Faidros-teksti, jossa narratiivinen taso ja henkilöhahmo toisensa perään viittaa aiemmalle tasolle ja aiempaan mestariin. Vasta tämän "ystävyyden ketjun" päästä löytyy tieto, Diotiman puhe, rakkauden olemuksesta.

Korhosen väitös on tuhdin oppinut teos, jonka kevein osa oli itse väitös - tosin myös kirjassa näkyy samoja dekonstruktiivisen leikitteleviä sävyjä (kuten edellä sitaatista voinee päätellä) kuin lectiossa. Kirja käsittelee ystävyyden retorista, dialektista ja dialogista strategiaa (toisiinsa kietoutuneina) aina Platonista Derridaan.

Sekä yleisölleen että vastaväittäjälleen Hugh Silvermanille mr. Korhonen totesi joutuvansa väittelijänä myös eräänlaiseen esseistin rooliin, jossa hänellä on pakostakin "calculated mask". Väitöksen dialogissa - Korhosen lection mukaan - vastaväittäjälle jää Sokrateen kaltainen kätilön rooli, tosin väittelijä esitti avoimesti terveen toivomuksen, että keskustelun aikana heidän mielipiteensä aiheesta kokisivat jonkinlaisen muutoksen: päästäisiin monologeista aitoon dialogiin.

Kahden ja puolen tunnin väitös oli kyllä enimmäkseen yhtä kuivakas kuin Korhosen kirjan taitto; sisällöstä saattoi bongata sieltä täältä itse kutakin kiinnostavien tekstien luonnehdintoja. Varsinaista väittelyä ei tarvittu, sillä keskustelu käytiin peräti harvinaisen lupsakkaassa ja ystävällisessä "mitäs sanot..." - hengessä, vaikka sitten jotkut vastaväittäjän kysymykset saivatkin - alusta loppuun hymyilleen! - Korhosen hakemaan vastausta kaukaa, kerran Markku Lahtelasta asti (ainoa kohta väitöstä, muuten, jolloin kustos H.K. Riikonen näkyi hätkähtävän: 'mihinkäs nyt ollaan menossa').

Lopuksi vastaväittäjä kehui väittelijän pärjänneen "extremely well", mikä luvannee hyvää myös Korhosen kirjan jenkkiversiolle.

Soikkelin Bittein Saaret