[M.G. Soikkeli]

TEKIJÄ KUKKI RUNOISSAAN

** Raportti Marjut Kähkösen väitöksestä 13.3.2004
** Turun yliopiston kotimaisessa kirjallisuudessa

Turusta on viime vuosina muodostunut suomalaisen lyriikan uudistaja niin nuorekkaine kustantamoineen kuin kirjallisine ryhmittymineen. Myös turkulainen lyriikantutkimus on voimissaan, uutta kartoitusta tehdään niin tuoreesta kuin vanhemmastakin kotimaisesta lyriikasta. Yliopiston kotimainen kirjallisuus -oppiaineessa väitteli maaliskuussa aineistonsa laajuudessa ja näkemyksensä itsenäisyydessä ainutlaatuisella työllä Marjut Kähkönen. Materiaalina Kähkösellä oli Helvi Hämäläisen koko runo- ja proosatuotanto 1920-80 -luvuilta; erityisenä aineistona hän nosti esille Hämäläisen taiteilijaproblematiikkaa sisältävät runot (oheisessa kuvassa kustoksen, prof. Päivi Lappalaisen kanssa).

Vastaväittäjänä toimineen dosentti Satu Grünthalin (HY) oma väitöskirja (1997) on yksi niistä teoksista, jotka ovat aloittaneet lyriikantutkimuksen uuden nousukauden. Leppoisan keskustelevassa hengessä käyty väitös haastoi Kähkösen tulkinnoista lähinnä yksittäisten runojen luentoja. Grünthal esimerkiksi kysyi, liittyykö "pukeutuminen" (s. 226 esimerkki) toistuvana symbolina naiskirjailijuuteen eli ilmeneekö 'runoilijuus' "pukuna" Hämäläisen runoissa. "Runoilijan ilta" -runon analyysiä opponentti piti rajatapauksena metaforatulkinnan soveltamiselle, koska matkan metafora ei runosta käy ilmi ja toisaalta taiteilijuuden metafora voisi näkyä sellaisissa luontokuvauksen sanavalinnoissa kuin "hienous". Tällaisissa tapauksissa tutkimukselta olisi voinut minun mielestäni toivoa kannanottoa tropologiaan: miten rajataan se kokonaisuus joka kelpuutetaan metaforaksi?

Konteksteihin liittyen opponentti esitti kritiikkiä siitä, olivatko naiset sota-aikana sittenkään niin marginaalisessa asemassa kuin mitä (s. 147) tutkija tulkitsee Lapsellinen maa -kokoelman (1943) (kommentoimaa) taustatilannetta. Tätä naisten arkista maailmaa kotirintamalla Hämäläinen kuitenkin tuo runoissaan esille. Laajemmassa kehyksessä Grünthal näki ainoana puutteena, että väitöksen teoriaosat olisivat voineet keskusteluttaa metaforateoriaa enemmän suhteessa uudempaan keskusteluun metaforan ja metonymian merkityksestä. Perinteistä poetiikkaahan Kähkösen työstä ei löydy, vaan hän etenee valitsemiensa ruumisperustaisten skeemojen/metaforien kanssa ja kontekstoi löytöjään kunkin aikakauden keskusteluun kirjallisesta tekijyydestä. Kognitiivista metaforateoriaa hän tarkentaa feministisen tutkimuksen avulla: ruumisperustaiset skeemat/metaforat ovat oletetusta neutraaliudestaan huolimatta asettaneet tekijänerolle maskuliinisia ominaisuuksia, mihin Helvi Hämäläinen sitten on vastannut runoissaan ja elämäkerrallisissakin teksteissään hakien naistekijän paikkaa kirjallisella kentällä.

Väitöskirjan nimi Ei kenenkään veli ("Naiskirjailijuuden metaforat Helvi Hämäläisen lyriikassa", SKS) voitaneen tulkita että Hämäläinen paikansi itsensä
1) ei-kenenkään veljeksi (myyttiseksi)
2) ei veljeksi vaan joksikin muuksi sukulaiseksi (sisareksi)
3) ei kenenkään erityiseksi veljeksi (vaan solidaariseksi kaikille)

Väittelijälle otsikon tarkoitteena ja tutkimuksen tavoitteena oli osoittaa, että veljeyttä Hämäläinen käytti yleisenä metaforana perheyhteydelle niin luonnon kuin jopa kirjallisen instituution kontekstissa; jälkimmäistä vertaillessaan WSOYn viileitä oloja Gummeruksen aikakauteen. Itse en ollut aivan yhtä vakuuttunut siitä, millä perustein valitut metaforat kelpasivat yksittäisten runojen tulkintaan ja olisin kaivannut jotain käsitteellistä tarkennusta siihen, mitä ovat ne kokonaisuudet aineistossa, joita kirjallisiin diskursseihin nähden tullaan rajaamaan tutkittavaksi. Toisaalta valtavan ajallisen kontekstin hallinta ei olisi ollut muulla tavoin mahdollista tutkittaessa näin yleisellä tasolla lyriikan ja kirjallisuushistorian suhdetta, toisaalta tällainen tekstintutkimus ja kognitiivinen metaforatutkimus välttää ottamasta kantaa siihen, mitä tapahtuu kirjailijan kielen ja kirjallisen diskurssin kohdatessa.

Ylimääräisiä opponentteja ei väitöksessä kuultu. Illalla karonkassa kuultiin sen sijaan salaliittoteorian tapainen hypoteesi, että Helvi Hämäläinen ei olisi jankuttanut olevansa marginaalissa ja olisi kirjoittanut tyydytettynä yli hiljaisenkin kauden, jos vain hänellä olisi ollut muusa ("Olisi vaan ottanut sen Olavi Paavolaisen"). Viinihuurut sikseen, väitöstilaisuudessa Kähkönen jo selitti sitä, että Helvi Hämäläinen alkoi harjoittaa periodille ominaista tyyliä nimenomaisesti siinä vaiheessa kun se oli mennyt pois muodista. Helvi Hämäläisen kirjailijaura toimisi siis ulkopuolisena totuutena kirjallisuusinstituutiosta juuri tietoisen oppositioaseman vuoksi, ei todellisen marginalisoinnin tähden. "Siksi en myöskään vastaa kysymykseen, oliko Hämäläinen suuri runoilija, suuri kirjailija", toteaa tutkija työnsä loppusanoissa.

Jatkotutkimusta sekä opponentti että väittelijä toivoivat siitä, millainen ajankohtaan sopiva "metrinen murtuma" näkyy Hämäläisen 1940-50 -lukujen runoissa. Oman kiinnostuksensa tutkija arveli suuntautuvan seuraavaksi kirjailijan vähän tunnettuihin novelleihin.

VerkonAatos - kevät 2004