[M.G. Soikkeli]

MEISSÄ JOKAISESSA PUHUU DEMONI

Raportti Ilkka Mäyrän väitöksestä 29.3.1999 Tampereen yliopistossa.

Demonit ja demoniset tekstit eivät ole tämän hetken suomalaisessa mediailmastossa ainakaan kevyt aihe. Kuitenkin demonien ja ylipäänsä kauhuviihteen tyyli on muuttanut muotoaan ihan muutamassa vuosikymmenessä koomisempaan suuntaan, ja jatkaa muuttumistaan. Aihealueen tieteellinenkin tutkiminen edellyttää yhä enemmän omakohtaista innostusta ja kykyä päästä sisälle kauhuviihteen kategorioihin: kykyä ymmärtää mikä edustaa parasta demonimateriaalia paitsi kauhun myös scifin ja fantasian lajeissa.

Kirjallisuustieteen tutkijakoulussa työtään valmistellut Ilkka Mäyrä on käsitellyt kauhuviihdettä yleisesti (Sivupolkuja-kokoelmassa (1996) sekä KTSV 51), ja nyt hän väitteli tohtoriksi demoneihin keskittymällä. Teoksen nimi "Demonic Texts and Textual Demons: The Demonic Tradition, the Self, and Popular Fiction" ei lupaile yhtään liikoja, vaan käsiteltävänä ovat seka demonien traditio länsimaissa etta demonisuus tekstin moniäänisenä ominaisuutena. Tai kuten Mäyrä väitöksessään painotti: hän on kiinnostunut dialogista possessoidun "minän" ja toiseuden välillä. Demonisuus merkitsee vieraan "äänen" tai diskurssin kielellä puhumista, oman identiteetin hukkaamista; tässä mielessä meissä kaikissa puhuu aina joku muu kuin kiinteä minä jota kuvittelemme olevamme.

Vastaväittäjäna toiminut prof. Steven Connor (Univ. of London, kuvassa vas.) oli kritiikissään kiinnostunut lähinnä kahdesta asiasta:
1) kuinka paljon voimme tietää menneiden aikojen "toiseutta" koskeneista käsityksistä (jos "toiseus" sinänsä ei jätä merkkejä historiaan vaan suhtautuminen siihen);
2) kuinka hyvin "demoninen" sopii metaforaksi kirjoituksen tietystä ominaisuudesta, vai onko demonisuus vain synonyymi derridalaiselle tavalle kuvailla tekstiä.

Lisäksi Connor puuttui joihinkin keskeisiin käsitteisiin: miten esimerkiksi demoni erotetaan paholaisen ruumiillistumasta? missä määrin possessoidut eli riivatut ihmiset ovat tekemisissä kristillisen paholaishahmon kanssa? Mäyrä tarkensi vastauksessaan, että paholainen on saanut tiettyjä demonisia piirteitä esimerkkiaineistossa. Ehkäpä Connor olisi toivonut lisää demonifiguurin filosofista pohdiskelua - hän puhui siitä kuinka demonit kieltävät reaalisen mutta joutuvat kuitenkin possessoitumaan reaalisiin kehoihin toimiakseen tässä maailmassa - mutta ei kuitenkaan pitänyt olennaisena, että Mäyrä olisi poikennut juuri väitöksessään (tekstitutkijana) filosofiselle polulle.

Vaikka Mäyrän väitös ei ollut mikään demoninen tilaisuus, oli se dialogisuudessaan ja informatiivisuudessaan paras tohtoroitumistilaisuus, jota olen seurannut. Vastaväittäjä Connor oli eloisa keskustelija ja kävi jokaisen aiheen läpi kahdella, hyvin yleisellä tasolla liikkuneella kysymyksellä. Mäyrän vastaukset olivat pidempiä ja perusteellisempia kuin ne tapaavat väitöstilaisuuksissa keskimäärin olla.

Loppulausunnossaan Connorilla ei ollut huomautettavaa juuri muusta kuin että hän olisi toivonut tulkintojen kontekstoituvan myös enemmän kulttuurihistoriaan (niin kai v-väittäjät aina sanovat?) ja että käsiteltävänä olisi ollut uudempia esimerkkitekstejä kuin Dickin/Scottin Blade Runner tai Blattyn/Friedkinin Manaaja. Toisaalta hän ei toivonut aineistoksi yhtään enempää esikristillistä tai muuta ikivanhaa demoniaineistoa.

Väitös kesti runsaat kaksi tuntia ja rohkaisi yleisöäkin esittämään kysymyksen, harvinaista sekin. Tohtori Joel Kuortti (keskella edel. kuvassa) halusi tietää, millaista tekstiä (sisällöltään tai ominaisuudeltaan) väittelijä piti "shamanistisena".

Ja kuka kaivannee aiheesta tietoja suomeksi, löytää huomattavan osan samoista analyyseistä ja teoriasta Mäyrän julkaistusta lisensiaatintyöstä (kts. myös arvostelu lisurista).


Tässä linkki karonkkakuvista kiinnostuneelle.