[M.G. Soikkeli]

NÖYRYYDEN JA UNELMOINNIN POLITIIKKAA

** Raportti Pirkanmaan Sosiaalifoorumista
** Työväen keskusmuseolla 17.5.2007

"Puolueet on vallattava", ehdotti Arja Alho. Eikä hän pelkästään ehdottanut, vaan ihan vakavissaan kehotti kansalaisia viimeiseen ratkaisevaan taistoon, jossa demokraattisen yhteiskunnan vihollisina ei kumotakaan omistajaluokkaa vaan puolueblokit.

Jotain ajallemme ominaista, mikä osaltaan vahvisti Alhonkin saarnan, on siinä, että kiinnostavammat puheenvuorot kuulin poliitikkojen avautumisessa kuin kansalaisjärjestöjen utopioissa.
En yhtään väheksy utopioiden merkitystä, mutta olen kuullut niitä ehkä tarpeeksi muutenkin. Järjestöjen tilaisuuksissa ja kokouksissa, samoin kuin sosiaalifoorumissa, kun ovat paikalla aina ne, jotka ovat jo vihkiytyneet maailman muuttamiselle, eikä se jähmeä kansalaisten enemmistö, jonka perimmäistä luonnetta utopiat kuvittelevat uusiksi.

Ex-ministeri, SDP:n Arja Alho puhui puolueiden uusioliberalisoitumista käsitelleessä paneelissa yhdessä Vasemmistoliiton Minna Sirnön ja filosofi Mikko "Jakobiini" Lahtisen kanssa. Sirnölle jäi komppaajan rooli, Lahtiselle anteeksiantamattoman kriitikon tehtävä. Lisäksi paneelin pj:na toimi Attacin Mika Rönkkö, jolle ei jäänyt juuri tekemistä ammattimaisten puhujien kohtaamisessa. Paneeli oli osa Attacin pidempää keskustelujen sarjaa, jonka edellisen osan voi kuunnella järjestön verkkosivuilta.

Alho muistutti, että uusliberalismista puhuttaessa julkisen ja yksityistämisen vastakkainasettelu on muuttunut hankalaksi, koska julkisen sektorin sisällä on "yksityisiä saarekkeita", etenkin terveydenhoidossa. Puolueiden valtaamisen hän näki viimeisenä keinona siksi, että puolueet itse eivät myönnä menettäneensä kontaktin kansalaisyhteiskuntaan. Sirnö täsmensi tätä kuvailemalla puolueiden olevan kiinnostuneempia siitä, miten asiat tehdään, sen sijaan että ne osallistuisivat keskusteluun siitä, mitä on tehtävä nykyisessä tilanteessa. Lisäksi politiikka on siinä määrin henkilöitynyt, että puolueetkaan eivät jaksa välittää puolueen julkisivusta, joka näyttäytyy erilaisena riippuen siitä, kenen kanssa asioi. Puolueiden valtaamisen sijaan Sirnö kuitenkin ehdotti kansalaisjärjestöjen voivan vielä pakottaa niitä yhteisvastuuseen.

Tähän väliin leikkasi todellisuudentaju eli yleisöpuheenvuoro, jossa kerrottiin kouluvierailun pohjalta vain muutaman prosentin tulevan sukupolven nuorista kiinnostuneen kansalaisjärjestöjen toiminnasta. Filosofi Mikko Lahtinen, yhtä armoitettu puhujana kuin Alho, oli yhtä pessimistinen kansalaisten aktiivisuuden suhteen. Suomessa on hirvittävä pula itseorganisoitumisesta, ja siten myös yksittäisistä ihmisistä, jotka järjestäytyessään eivät ensiksi kysele, miten valtio voi meitä auttaa. "Tätähän pitäis olla niinku arki", sanoi Lahtinen tarkoittaen sosiaalifoorumin kaltaista pöytätilaa kansalaiskeskustelulle.

Ja kansalaisjärjestöille arki onkin yhtä keskustelevaa kohtaamista - paitsi sosiaalifoorumilla tavatessa. Kun poliitikot tulevat sosiaalifoorumiin nöyrtymään, niin kansalaisaktiivit tulevat sinne unelmoimaan. Sosiaalifoorumissa dialogin sallitaan muuttuvan metakeskusteluksi, jossa seurauksena on pahimmillaan sisäpiireissä tapahtuvaa ideoiden heittelyä tai muiden järjestöjen käännyttämistä hippirihkaman ja capoeira-krishnojen välissä.

Todellisuudentajuisten utopioiden joukosta valitsin kuunneltavaksi Muutetaan yhteiskuntaa -paneelin, jossa keskusteltavana olivat kulttuuriset muutokset ilmastomuutoksen torjumiseksi. Puhujista kiinnostavin oli dokumenttiohjaaja John Webster (kuvassa tumma mies oikealla; kesk. Niklas Vainio ja vas. Olli Tammilehto), tämä kun oli päättänyt muuttaa täsmälleen oman ja perheensä elämän riippumatta siitä, mitä muut ympärillä tekevät. Websterin mediamainettakin saanut testi lähti siitä, miten elää vuosi mahdollisimman vähillä ympäristöpäästöillä. Aniharvoin syvin keskiluokka osoittaa moista rohkeutta, niin taiteellisesti narsistisena kuin JW:n projektia voisi pitääkin. Hän kuitenkin korosti yhä uudestaan keskiluokkaisen elämän_tavan_ muuttamista. Hippiratkaisut lähtevät puolestaan elämän_piirin_ muutoksista, ja vaatiihan se rohkeutta toki sellainenkin.

Webster arveli, että marginalisoitumisen pelko on keskiluokan elämäntavan muutoksessa ratkaiseva kynnys, mutta toisaalta taloudelliseen hyötyyn ja slow-elämäntavan status-arvoon vetoamalla keskiluokkaa voitaisiin houkutella yhteisiin muutoksiin. Kulttuurin osalta ratkaisevaa voi olla niinkin pienen asian muuttaminen kuin se, miten ihmiset suhtautuvat siirtymiseen paikasta toiseen, sellaiseen ajankäyttöön joka ei ole työtä eikä lomaa.

JW:n puheenvuoroa täydensivät Olli Tammilehdon, Meri Lähteenoksan ja Ville-Veikko Hirvelän kommentit. Tammilehto esitti kulttuurisen muutoksen erääksi keskeiseksi tekijäksi mainonnan, miten sen "antihumanistisuuteen" on opittava reagoimaan. Yhteisöasumisen puolestajapuhujana tunnettu Lähteenoksa muistutti siitä, miten keskiluokassa naiset ovat muutoshalukkaampia kuin miehet, ja Ville-Veikko puolestaan uskoi, että "itse luodut merkitykset" voisivat olla porkkana keskiluokan vapautumiselle kulutuskulttuurista. Puolueiden olisi varmaan ollut syytä olla kuulemassa, miten nämä kansalaisjärjestöjen fiksuimmat ihmiset puhuvat yhteiskunnan muuttamisesta juuri porkkanoiden eikä keppien avulla.


VerkonAatoksen etusivulle

Soikkelin Bittein Saaret