[M.G. Soikkeli]

SOTA RULETTI PORTTI-KISASSA

** Raportti Portti-scifikilpailun
** tuloksista 11.12.2007

 

Itsenäisyyden juhlavuotta on vietetty monenlaisten sotamuistelojen merkeissä. Nyt Talvisodan ihmeentunto tulee jo kotimaiseen fantasiaankin. Tämänvuotisen Portti-kilpailun voitti 44-sivuinen novelli, Taruntekijä, jossa yhdistellään Talvisodan anekdootteja mahtavista mottitempauksista roolipelihenkiseen sankarifantasiaan.

Kirjoittaja on helsinkiläinen Susi Vaasjoki (yllä kuvassa keskellä kaljupäätyttö) joka on aiemmin voittanut Portti-kisan heppatyttötyyppisellä tarinallaan "Bhéan Sidhe" (julk. Portti 4/98). Palkinnonjakotilaisuudessa Vaasjoki kertoi novellissa käytetyn suvussaan kulkeneita muisteluita, mutta turvautuneensa myös sotilaalliseen asiantuntija-apuun, jotta uskottavuus pysyisi kohdallaan talvisessa taistelukohtauksessa.

Varsinaisessa tunnelmankohotuksessa hän oli käyttänyt kotimaista heavymusiikkia, "helismaametallia", kuten Vaasjoki itse sitä kuvaili. Ilmeisesti myös Vaasjoen kokemus roolipelaajan on vaikuttanut sekä aiheenvalintaan että taistelukuvausten dramatiikkaan, arvelihan palkintoraati, että naispuolisella novellistilla on ollut tekstissään erityinen "pääsy mieskieleen".

Muitakin tuttuja nimiä nähtiin taas Portin palkinnonjaossa. Toisen sijan vei piikkiöläisen Mari Saarion novelli Kenkänaula. Ensimmäisestä kahdesta novellista raati kertoi olleensa "harvinaisen yksimielinen". Raadin kuvailujen perusteella Saarion novelli edustaa fantasian ja todellisuuden kytkeytymistä toisiinsa ns. porttinovellikaavan mukaisesti.

Kolmannen sijan kisassa jakoivat Heikki Nevala ja Tiina Raevaara. Kunniamaininnoille selvinneitä kirjoittajia oli niitäkin jälleen tuttu porukka, tosin kilpailuun lähetettyjen novellien määrä oli hieman laskenut aiemmasta vuodesta.

Mitään yllättäviä teemoja ei ilmeisesti erottunut muistakaan teksteistä, mutta rakenneratkaisuna metafiktiivisempää kokeilua edustanee Timo Männikön "kehätarina" Arkkitehti, eli, Nyt se vain täytyy kirjoittaa. Myös Tytti Heikkisen novellissa "Kausin taivas" manipuloidaan muistia ja todellisuuden kerrottavuutta Matrix-elokuvan tapaisesti.

Palkintoraadin arvion mukaan tänä vuonna lähetetyissä novelleissa erottuivat lapsiin liittyvät aiheet. Syyksi arveltiin harrastajakunnan merkittävää ikääntymistä.

 


 

VerkonAatoksen etusivulle