Raportti "Tämän runon haluaisin kuulla"
-instituutiosta; 3. osa ilmestyi 21.11.2000

[M.G. Soikkeli]

TÄMÄN KAANON HALUAISIN KUULLA


Suomalaisen runon kanonisaatio seisoo nyt tukevasti kolmella jalalla. "Tämän runon haluaisin kuulla 3" ilmestyi vastikään (21.11.) Satu Koskimiehen ja Juha Virkkusen toimittamana eikä kirjassa ole varmasti yhtäkään valintaa, joka kyseenalaistaisi sinivalkoisen runomaun. Sitä kaanonia kuuleminen, jonka juurella yleisradio.

Nuoremmasta kirjailijapolvesta mukana on yksi runo Tuomari Nurmiolta, yksi Juice Leskiseltä ja yksi Arto Melleriltä, mutta siinä ne rajuimmat kaanonintarkennukset taitavatkin olla. Porvarikäännynnäisen Jarkko Laineen "Tulun ja Polin lääni on punainen" lienee jo museotavaraa, eikä Esko-Juhani Tennilän "Vaara peilaa komeuttaan" säikäytä edes Kajavan ja Kupiaisen välissä.

Samannimisestä radio-ohjelmasta kootut toiverunot on jaettu kymmeneen osastoon "taideaarteiston pohjalta". Runojen odotetaan herättävän yhteisenä niteenä uutta luovaa vuoropuhelua. Julkaisutilaisuudessa toimittaja Virkkunen otti esimerkiksi runot "Tänään" (A.Tynnin) ja "Muisto" (P.Mustapään). Samalle sivulle taitettuina ne varmaan sopivatkin sydänten akatemian vertaa&tulkitse -pääsykoetehtäväksi.

Kirjan toimittajat kuitenkin vakuuttelivat, että kokoelma ei ole pölynkuivakas, koska mukaan valituista 210 runoilijasta peräti 80 on vielä elävien kirjoissa. Vaan mitä tulee ajatella kirjan tuoreudesta ja nuorekkuudesta, jos nuoremman polven "kinginä" esitellään Ilpo Tiihonen, peräti kahdeksalla runolla edustettuna? Sitä että "Tämän runon tahtoisin kuulla" eli nykykielellä poetry-on-demand on vanhemman naispolven seuraama runoliiga, jossa klassikot vain kirkastuvat; Leino on valinnoissa edelleen ehdoton ykkönen.

Kaanonin muokkaaminen on tietysti kiinni meistä kuluttajista. Helpoin tapa osallistua on lähettää ohjelmaan runotoive sähköpostitse osoitteella r1kulttuuri@yle.fi Suurin osa lukijoista lienee kuitenkin itseni kaltaisia: näihin "Tämän runon..." -kokoelmiin palaa yhä uudelleen kuin isoäidin albumin pariin, nautiskellen siitä että niin paljon tuttua ja tutulta näyttävää uutta löytyy niin läheltä toisiaan.

"Tämän runon haluaisin kuulla" kun on niitä harvoja, ellei peräti ainoa instituutio, joka pystyy tarjoamaan tuoreuttavan suhteen klassikoihin, ja täsmälleen niin radioaktiivisen kuin on sen yleisö. Toisaalta 33-vuotias ohjelma voisi saavuttaa uutta yleisöä, jos maagisimmat runotulkinnat saataisiin Best of -levykokoelmaksi; lausujista etenkin Jarmo Heikkisellä on ääni, joka saa runosäkeet resonoimaan ja liikehtimään niin kuin toisesta todellisuudesta löydetyt villiolennot. Ainoa syy sille, että ohjelman aarteita ei ole vielä siirretty levyille, on tekijänoikeuksien monimutkaisuus. Julkaisutilaisuudessa toimittajat Koskimies & Virkkunen kertoivat, että neuvotteluja levytysoikeuksista käydään edelleenkin, joten toivoa on.

"Tämän runon haluaisin kuulla" -ohjelma, YLEn kulttuuriohjelmista vanhin, lyhenee ensi vuoden alusta alkaen puolella tunnilla. Koska YLE:n kulttuurikielteisellä linjalla ei ole mitään muuta linjakkuutta kuin niukentaminen sieltä mistä vähiten kohdataan vastusta, tämä ei ole mikään yllätys. Kun toimittajat Koskimies & Virkkunen kuvailivat ensi vuonnakin "taistelevansa aikaa vastaan", he ehkä tarkoittivatkin runoutta väheksyvää aikakautta eikä ohjelma- aikaa...