[M.G. Soikkeli]

KRIITIKKO SELÄ/ITTÄÄ RUNOA


** Turun Runoseminaari 17.11. 2006
** Järjestäjinä SARV ja Kotimainen kirjallisuus

 

Jos runoilija käyttää kieltä materiaalinaan miten itse haluaa, niin kuinkas kriitikko vääntää siitä Paattisen mummoakin kiinnostavan uutisen?

Useimmiten ei yhtään mitenkään. Muiden muassa tekstiensä avantgardistisuudesta tunnettu runoilija Eino Santanen vahvisti Turun Runoseminaarissa alustuksessaan, että suurin osa suomalaista runokritiikkiä kohdistuu teoksiin, jotka ovat selitettävissä perinteisellä poetiikalla. Esimerkiksi nettirunoudesta ei näe juurikaan kritiikkiä, vaikka juuri siellä Santanen arveli parhaillaan "tapahtuvan paljon"; esimerkkinä hän mainitsi nokturno.org-sivuston.
Runokriitikot ovat suosineet "hallittuja" teoksia, mikä on johtanut rakenteen arvostamiseen ja ylikorostamiseen arvosteluissa. Syypääksi tällaisten rakenteeltaan sisäsiistien teosten suosioon Santanen arveli kahta esikuvallisiksi koettua runokokoelmaa: Heikkosen Jakutian aurinko (2000) ja Susiluodon Siivekkäät ja hännäkkäät (2001).

Järjestyksessään ja nykyisessä muodossaan Turun Runoseminaari oli kuudes puoliakateeminen tapahtuma, jossa runoilijat, tutkijat ja kriitikot pääsivät vaihtamaan mielipiteitä runouden tilanteesta ennen ja nyt. Seminaarin perinteisiin on kuulunut antaa aamupäivällä puheenvuoro ensin kirjailijoille. Tällä kertaa vieraina olivat tamperelainen Juha Siro ja helsinkiläinen Jukka Koskelainen, molemmat kirjallisen kentän monitoimijoita ja juuri siksi tämänkertaiseen kritiikki-teemaan kutsuttuja. Siro puhui kritiikistä omien arvostelijakokemustensa pohjalta, Jukka Koskelainen taas pohti kritiikkiä kirjailijan näkökulmasta.

Koskelainen tosin mainitsi omasta kritiikin työstämisestä, että sen indeksiksi kelpaa päänsäryn voimakkuus. Seuraavan aamun Helsingin Sanomat katsoi runoseminaarin sisällöstä tämän ainoaksi huomionarvoiseksi asiaksi: runokritiikki aiheuttaa vahvempaa päänsärkyä kuin proosakritiikki.

Koskelainen kuitenkin puhui paljon ajankohtaista asiaa ns. kielirunouden asemasta ja siitä miten "seminaarimainen kieli" on levinnyt tietyntyyppisiin, etenkin nuorten arvostelijoiden kirjoittamiin kritiikkeihin. Koskelainen muistutti, että "kielirunouskin" voi toimia ideologiakritiikin keinona, ja samaahan Santanenkin tarkoitti puolustaessaan kokeilevan runouden kriittistä tehtävää: jonkun runoilijan 'oma ääni' ei ole vielä tae tanakasti tähän maailmaan kiinnittyvästä, näkemyksellisestä runoudesta.

Yleisöä tämänvuotinen runoseminaari keräsi selvästi vähemmän kuin edellisinä vuosina. Osittain syynä oli seminaarin osuminen Varsinais-Suomen runoviikon ulkopuolelle (= inhimillinen erehdys aikataulutuksessa), osittain teeman erityisyydessä, joka ei vetänyt edes kriitikoita ja tutkijoita puoleensa niin paljon kuin kirjallisuuden eturintamana pidetyn runokritiikin voisi kuvitella vetävän.

Iltapäivän työpajaosuudessa puhuivat Santasen lisäksi tutkijat Siru Kainulaisen ja Outi Oja. Kainulainen muistutti runon lukemisen konteksteista, jotka voivat vaikuttaa kriitikon työskentelyyn, ilman, että tämä mitenkään tietoisesti tekee sanavalintoja arvostelussaan. Kriitikkoa liikuttaviksi asiayhteyksiksi Kainulainen nimesi aikakausikohtaisen kielenkäytön, runouden kategorisointiyritykset, kokoelman tulkitsemisen kirjailijan henkilön edustajaksi, sekä kriitikkon tarpeen tai halun kuulua kirjallisuuden etujoukkoon.
Välttämättä kriitikko ei jää näiden toimintakehystensä vangiksi, muistuttihan Sirokin aamun esitelmässä siitä, mitn kriitikko voi vaistota runoteoksen ansiot, vaikkei pääsisikään sisään sen muotokieleen. Krohn-sitaatin turvin Siro esitti toiveen kritiikistä, joka ei pyrkisi ymmärtämään "liian pian" eikä "liian lopullisesti".

Uudet mediat eivät välttämättä tuo helpotusta 'kohtuullisen väliaikaiseen ymmärtämiseen', todisti puolestaan Outi Oja alustuksessaan.
Oja käytti esimerkkimateriaalina Kiiltomato-verkkolehden avustajille tehtyä tuoretta kyselyä. Vastausmateriaalista kävi ilmi kriitikoiden usko siihen, että verkkomedia kyllä muuttaa myös lyriikasta kirjoittamista, mutta esimerkiksi omakustanteet eivät välttämättä pääse yhtään helpommin esillä Kiiltomadossakaan.

Myös verkkomedian vuorovaikutteisuudesta löytyi vaihtelevia käsityksiä, kuinka paljon verkossa julkaistu kritiikki kannustaa lukijoita yhteydenottoon. Oja muistutti, että kirjanmyynnin kolminkertaistuttua viime vuosikymmeninä markkinamenestys ja mediahuomio on kuitenkin keskittynyt vain yksiin ja samoihin kirjailijoihin. Internetistä ei ole vielä muodostunut vaihtoehtoista julkisuusfoorumia printtimedian rinnalle.

 

Raportteja edellisten vuosien turkulaisista runoseminaareista:
2004 http://users.utu.fi/mataso/runos04.htm
2001 http://users.utu.fi/mataso/runona.htm
2000 http://www.uta.fi/~csmaso/aatos/jambi.htm

 


 

VerkonAatoksen etusivulle