[M.G. Soikkeli]


KIRJA TULEE KAAPISTA

** raportti Salaisuus-seminaarista
** Mikkelin Paukkulassa 2.-4.8. 2002

Kalle Holmberg lopettaa ohjaajauransa!
Pirjo Hassinen ei ole koskaan tehnyt ansiotyötä!
Mannerheim oli herkkäsieluinen kaappihomo!
Vale-Shakespeare oli Jeesuksen sukua!

Tähän aikaan vuodesta jokainen kulttuuripitäjä järjestää oman kirjallisuustapahtumansa, jossa kirjallisuuden huippututkijat kertovat kuumimmat tuloksensa. Kai Laitinen nähdään Iisalmen Aho-päivillä ja Tarja Halonen Pentinkulmalla, Pieksämäellä manataan Sylvi Kekkosen haamua. Jos kuitenkin haluaa kuunnella muutakin kuin kirjallisuushartauksia, on tähän aikaan vuodesta suunnattava Mikkelin Paukkulaan.

Tänä suvena Mikkelissä kokoonnuttiin "kirjallisuus- ja ajatusseminaariin" teemalla SALAISUUS. Punatukkaisen demarin sijaan perjantain ensimmäisenä puhujana esiintyi yks kaljupäinen kommari, Soikkeli, joka esitteli teoriaansa romanssin suhteellisuudesta. Lähemmin seminaarin teemaan johdatti tutkija Marja Kaskisaari, joka analysoi homo- ja lesboelämän tunnustamista julkisuudessa: hänelle salaisuus merkitsi tulevan tiedon potentiaalia, sosiaalista valuuttaa, joka voi yhtä hyvin tulla paljastetuksi kuin tunnustetuksi. Siinä missä miesten homoliitto konnotoitiin Seura-lehdessä seksuaalisesti aktiivina, ei lesbohäiden yhteydessä käsitelty lainkaan seksuaalisuutta, vaan suudelmakuvaakin käytettiin (Anna- lehdessä) lesbojen yhteisöllisyyden merkkinä. Homoliittouutisoinnissa Kaskisaari erotti romanttisia ja traagisia tunnustuksia, mutta lisäksi myös terapeuttis-sentimentaalisen tyylin.

Salaisuudet eivät tunnustamalla vähenekään, vaan ne vain vaihtavat paikkaa, oli Kaskisaaren kiteytys.

Lauantaina saivat vuoronsa kirjailijat. Tuoretta esikoiskirjailijaa Markku Pääskystä haastatti seminaarin järjestäjä Pirkko Heikkinen. Pääskynen kielteli olevansa novellisti, vaikka sai novelleistaan kunniamaininnan J.H. Erkon kisassa kaksi vuotta sitten, eikä hän pitänyt romaaniinsakaan ("Etanat") lyödystä leimasta, että se olisi "vaikea". Kirjailija Laura Honkasalo yhytti takaisin teemaamme analysoimalla sitä, miten "lapsuus on aikuiselle salaisuus" ja miten hän kokee tavoitteekseen kuvata aikuislukijalle lapsuuden fantasiointikykyä ja absoluuttista iloa. Vaikka Honkasaloa on juhlittu ainutlaatuisena taistolaisnostalgian välittäjänä, hän totesi kiusaantuneensa aikaamme vaivaavasta nostalgiasta, kun tarhaikäisetkin alkavat nostalgisoida tenavaikäänsä ja teinit lapsuuttaan; "elämä ei mene eteenpäin" (kuvassa Honkasalo ja toimittaja Taina West).

Lopun päivää jatkettiin kolmen naiskirjailijan voimin. Kirsti Simonsuuri puhui vapauttavista salaisuuksista, jotka vapauttavat vain jos ne tulevat ilmi oikealla kohdalla elämää; "särjettyjen tabujen kautta syntyy uutta tietoa". Leena Lehtolainen laittoi yleisön järjestykseen kertomalla sekä rikoskirjojen salaisuuksista yleisesti että omasta tuoreesta kirjastaan erityisesti. Lehtolainen viittasi esimerkiksi salaisuuden olevan aikaan sidottua: vielä 1930-luvun dekkareissa kiristys oli jopa pahempi rikos kuin murha. Lehtolaisella oli seminaarin teemaan sopiva selitys patologihahmojen suosiolle nykydekkareissa: keho on nykyihmiselle viimeinen salaisuus, ja kun patologi tekee paljastuksia ruumiin tilasta, lukijan ylemmyys syntyykin kehoon eikä sieluun liittyvästä moraalisesta ylemmyydestä. Kätkemisen dramatiikkaa käsitteli vielä erikseen dramaturgi Heidi Köngäs. Oman työnsä pontimeksi hän totesi yllättävien ratkaisujen etsimisen, mukaan lukien salaisuudet, jotka ohjaavat ihmisten käytöstä yllättävillä tavoilla.

Sunnuntaina ei ainoastaan teoretisoitu vaan alettiin paljastaakin salaisuuksia. Ensimmäisenä ehätti pitkään paljastusten sarjaan Seppo Heinola, näyttelijä ja esoteerisen semantiikan ekspertti. Heinola piti omakustannekirjansa pohjalta ylimääräisen luennon, jossa hän paljasti Shakespearen tuotannon yhteydet vapaamuurareiden vihkimyksiin ja että näytelmäthän kirjoitti työryhmä, jota johti sir Francis Bacon (='kypsä sianliha' eikä mikään 'kinkkunen' eli hamlet) joka puolestaan oli äpärä kuningatar Elisabethista jonka sukujuuret puolestaan menivät Jeesukseen saakka. Heinolan esitelmä oli ihana yhdistelmä huuhaata ja tiukkaa salapoliisityötä, siinä lopultakin luotiin enemmän salaisuuksia kuin paljastettiin.

Yliopettaja, VT Jaana Lähteenmaa siirsi meidät takaisin Suomeen ja asiaan. Lähteenmaa kertoi tyttökulttuurin tutkimuksesta, joka on toisinaan liiankin tarkasti tiennyt millaisia salaisuuksia tytöistä halutaan löytää ja mihin heitä ohjata. Tyttökulttuurintutkimukseen on Lähteenmaan mielestä ollut sisäänrakennettuna tyttöjen vähättely "puolinaisina". Lähteenmaa myös kommentoi tutkimuksen menneitä vuosikymmeniä sen lävitse, miten ja millainen tutkija hänestä itsestään oli tullut. Itselleni viikonlopun kiehtovin salaisuus oli se, että 1980-luvun gonzoin rockbändi Tavaramarkkinat rahoitti musiikintekoaan opintolainoilla.

Tutkijan jälkeen viikonloppu huipentui yleisöä järisyttäneeseen saarnaan, jossa Kalle Holmberg tosiaankin paljasti lopettavansa ohjaajauransa 40 työvuoden jälkeen. Verratessaan erilaisia itsensä kätkijöitä näyttelijöihin Holmberg visioi kaksi historian elämäntaiteilijaa, marsalkka Mannerheimin ja Algot Untolan kaksintaisteluun. Tähän em. Heinola tiesi lisätä Mannerheimin ainutlaatuisista "ranskalaisista kirjeistä" paljastuvan, että marsalkka oli pohjimmiltaan herkkä, homoseksuaalisuutensa paljastumista pelkäävä ihminen.

Yllätysvieraana seminaarin päätteli kirjailija Pirjo Hassinen. Hän paljasti ensitöikseen olevansa "kirjallinen broileri" eli ei ole tehnyt päivääkään ansiotyötä. Omaksi tavoitteekseen Hassinen esitti sen, että voisi kuvata tyypillisetkin asiat aivan omalla tavallaan, ja etenkin onneen liittyvät. Ekshibitionismin lajeista Hassinen määritteli "rumaksi" käyttää kirjailijaa kirjan päähenkilönä, joten hän ei tule sitä ikinä tekemään. Viikonlopun esitelmissä usein toistunut ajatus salaisuudesta esiintymisen muotona kiteytyi Hassisen estetiikassa siihen, että teatterissa hän voi tavoittaa "kuvan" tärkeille käsitteille - siihen oli hyvä lopettaa. Ehkä Hassisen romaani "Mansikoita marraskuussa" onkin niin "maaginen" ja kehuttu siksi, että se ei pura mitään salaisuuksia vaan korottaa teatterin elämänmysteeriksi.

Soikkelin Bittein Saaret