[M.G. Soikkeli]


KÄÄNNÖS KÄHVELTÄÄ MERKITYKSIÄ


** raportti prof. John Sallisin vierailuluennosta
** 3.6. 2002 Helsingin yliopistossa

Kuinka käännöstä käännetään? Professori John Sallisin (Pennsylvania State Univ.) vierailuluento Helsingissä oli vähintäänkin vaikeasti seurattava, koska sen aihe kierteli jossain itsestäänselvyytenä aukenevan ja hermeneuttisesti hämärtävän välillä. Toisaalta kun Sallis tarpeeksi kauan oli pyöritellyt 'trans'-alkuisten merkityksensiirtojen eri muotoja, ymmärsi kuinka kamala on suomemme ilmaisu "kääntämisestä" kielestä toiseen.

Englannin "translation" on niinkin vapaassa käytössä, että Sallisin täsmennykset, hermeneuttiset ja estetiikan historiaa luotaavat, olivat paikallaan. Ehkä isoin ongelma Sallisin luennon seuraamisessa olikin se, että mukaan oli ahdettu niin paljon tavaraa, ettei siitä osannut arvata, mihin suuntaan oltiin menossa... eli miten luento pitäisi kääntää omassa päässä. Luentonsa otsikon mukaan Sallisin piti puhua myös imaginaatiosta, omimmasta erityisaiheestaan, mutta alkua lukuun ottamatta esitys painottui imaginaation voiman sijaan translaatioon - vai pitäisikö sanoa translatiivisuuteen?

Sallis vertasi kääntämistä esimerkiksi teatteriin, jossa sieltäkin kaikki on "käännettävä" omaan ymmärrykseen, mikään ei ole sitä miltä näyttää. Shakespearen "Kesäyön unelmassa" translaatio on peräti figuuri, joka osoittautuu transformaatioksi. Kesäyön kautta Sallis siirtyi Schlegeliin, joka oli "vastakääntänyt" kyseisen näytelmän kohokohdan, siirtyi sitten Kritioksen [?] tarinaan (Platonin "Timaios"-dialogissa) Atlantiksesta: miten tosi tarina oli kun se kerran oli säilynyt vieraassa kielessä? Mikäli oikein ymmärsin, nimenomaan protoklassinen määritelmä käännökselle liittyi nimeämisen voimaan. Nimeäminen manifestoi sen minkä nimeää ja sillä ratkeaa merkityksen oikeellisuus.

1800-luku ja hermeneutiikan synty tiivistyivät tutusti käsitykseksi käännöksestä tulkintana (ja siten myös "petoksena"), 1900-luvun modernein käsitys puolestaan Derridassa ja merkityksen häviämisessä, joskin myös rikastumisessa ("enhancement").

Sallisin esityksessä niin kuin yleensäkin näiden ulkomaan ihmeiden luennoissa kiinnostavinta oli esimerkkitapaus, Mimo Paladinon vuonna 1990 ilmestynyt "EN DO RE" -niminen teoskokonaisuus, joka koostui 7 maalauksesta ja 7 piirustuksesta. Sallisin mielestä tämä teos pyrkii esittämään sellaista mikä ei ole "transloitavissa" ja keskeyttämään kaikki yritykset ymmärtää taulussa oleva kirjallisesti. Sallis dekonstruoi aikansa makunystyröissään, mitä oikein tarkoittaa "untitled", onko se ei-otsikoitu teos vai määritelmä teokselle sittenkin. Paladinolla kuulemma teoksen otsikkokin (hieman eri kuin kirjan otsikko "EN DE RE") pyrki häiritsemään tulkintaa ja taulun diskursointia.

Yleisön kysymyksistä päätellen moni muukin oli pihalla tai ainakin kesäisesti terassilla Sallisin esitelmän kanssa. Kysymykseen Harry Pottereiden henkilönimien kääntämiseroista (suomessa nimetkin, ruotsissa ei) Sallis totesi vain - huolimatta siitä että hieman samaa asiaa hän oli pyöritellyt Shakespearen kohdalla - kysymyksen koskevan merkitysten ekonomiaa, paljonko nimien katsotaan kantavan mukanaan merkityksiä.

Soikkelin Bittein Saaret