Raportti Sari Kivistön yleisen kirjallisuustieteen
väitöksestä 25.1. 2002 Helsingin yliopistossa

[M.G. Soikkeli]

OPPINEESTI OPPINEIDEN ILKEYKSISTÄ

Koin olevani seurapiiritoimittaja. En tuntenut ennalta tilaisuuden aihetta enkä edes sen keskeisiä henkilöitä, ja vaikka salissa oli sentään tuttuja kasvoja, heillä kaikilla oli sivistyneempi syy seurata tapahtumaa. Kun kyseessä oli väitöstilaisuus, tiesin sentään pystyväni seuraamaan tapahtumien kaavaa ja draamaa...

Tilaisuuden otsikosta olin päätellyt, että jotain tyylikkään hävytöntä oli tekeillä: "Creating Anti-Eloquence. Epistolae obscurorum virorum and the Humanist Polemics on Style". Vasta jälkikäteen minulle selvisi, miten perusteellinen asiantuntija väittelevä osapuoli, Sari Kivistö, oli aiheensa suhteen. Kivistö on nimittäin suomentanut tutkimuskohteestaan kirjevalikoiman nimellä "Hämäräin miesten kirjeet" (1999). Teos sisältää fiktiivisiä kirjeitä, joita käytettiin humanisti Johannes Reuchlmin ja häntä vastustaneiden teologien kamppailussa 1500-luvulla.

Tätä humanisteiksi tekeytyneiden skolastikkojen hyökkäystä oltiin nyt (25.1.2002) arvioimassa väittelijän ja vastaväittäjän asiantuntemuksella. Vaikka latinisteille omistettu show eteni Porthanian salissa perinteisen töksähtelevällä kuulustelumetodilla, oli dialogissa aiheen mukaista sähköä. Työn vastaväittäjä, professori Jan M. Ziolkowski (Harvardista) hörähti iloiseen nauruun tuon tuostakin, kun Kivistö vastasi monimutkaisimpiin kysymyksiin lakonisesti "yes" tai "This is all about parody".

Kivistö ei kuitenkaan keskittynyt kohteensa koomiseen voimaan - omien sanojensa mukaan siksikin, että oli jo lisurissaan keskittynyt tämän "Epistolae obscurorum virorum" -teoksen (1515-17) satiirisuuteen. Vastaväitöksen perusteella huomionarvoisaa Kivistön uudessa työssä olisi ensinnäkin se, miten kirjallinen tyyli katsottiin 1500-luvulla ihmisen moraalisen tilan ilmaisuksi, ja toiseksi se, millaista pilakirjeiden tyyli oli ottaen huomion sen mahdollisen yleisön. Hävyttömyyskin kävi oppineiden käyttämäksi tyylikeinoksi. Väittelijän mukaan humanisti Erasmus Rotterdamilainen määritteli moderniin henkeen, että hävyttömyys tai ilkeys ei ole sanoissa itsessään vaan kontekstissa johon sanat sijoitetaan.

Kulttuurihistoriallista taustaa pilakirjeiden kokoelmalle käsiteltiin ihmeen vähän, mikä ei voinut johtua ainakaan vastaväittäjän kapeakatseisuudesta, näkyyhän professori Ziolkowski kirjoittaneen hyvinkin laajasti uuden ajan varhais- vaiheista. Skolastikkojen ja humanistien riidan näennäisesti aloittaneesta juutalaiskysymyksestä sentään todettiin, että koko kysymys oli vain tekosyy riidalle. Paljon lisää olisi mielellään kuullut riidan kytköksestä uskonpuhdistukseen, mutta kun näkökulma oli tyylissä, palattiin aina ja uudelleen oppineen pilailun diskursseihin, kuten (mikkolehtosmaiseen) "etymologisoivaan diskurssiin".

Kivistö totesi työnsä erääksi lähtökohdaksi osoittaa sen, että latinakin voi olla hauskaa ja että sen koomiselle käytölle löytyy traditionsa - näköjään siis paljon vanhempi ja älyllisempi kuin mitä tohtori Ammondtin kokeiluissa. Humanistien ja skolastikkojen dialogissa komiikka ei kuitenkaan tainnut olla ratkaisevaa, mikäli, niin kuin vastaväittäjä tuumasi, kirjoittaja saattoi olla humanisti yhden aiheen suhteen ja sitten skolastikko toisen aiheen kohdalla. Kivistö kuittasi, että humanistina tai skolastikkona toimimisella ei tosiaankaan ollut tässä mielessä huomattavaa eroa.

Väitösten luonteeseen kuuluu, ettei kukaan yleisöstä pysty ymmärtämään aivan kaikkea käsitellyistä asioista eikä väitöksen pidäkään olla aiheen popularisointi suurelle yleisölle, vaan paikka jossa väittelijä yrittää ymmärtää muiden tutkijoiden hyvinkin kapeita näkökulmia. Lectiossa voi tietysti palvella yleisöäkin, mutta ainakin itseltäni Kivistön visionäärinen aloitus hukkui häiriöihin, kun väitöstilan ovista ramppasi skolastikkoja jotka luulivat kyseessä olevan pelkkä seurapiiritapahtuma.

Toisinaan ei edes vastaväittäjä pääse jyvälle kaikesta siitä, mitä väittelijän asiantuntemus on kerännyt yksiin kansiin, ja ehkäpä väittelijän omaakin ymmärrystä pakenee pieni osa siitä, mitä hän on löytänyt. Osa tutkimustulosta piilee löytöjen dialogisessa käytössä ja hyvässä väitöstilaisuudessa ainakin dialogisuus käy ilmi väittelijän ja opponentin keskustelusta, niin kuin nytkin.

Pituudeltaan Kivistön väitös oli mukavat puolitoista tuntia, sillä professori Ziolkowski ilmoitti jo alkupuheenvuorossaan, ettei hän halua syyllistyä väitöskirjan 6. luvussa käsiteltyyn retoriseen syntiin, puheliaisuuteen. Loppulausunnossaan Ziolkowski vielä kiitteli työtä sekä ajankohtaansa sitovasta analyysista että synkronisesta tyylintutkimuksesta, kirjallisen tyylin ja moraalin liittämisestä toisiinsa. Yliopistoa hän kiitti erikseen siitä, että väitöstilaisuus sijoittui H.G. Porthanin, kuuluisan latinistin mukaan nimettyyn saliin.

Lisää puheenvuoroja ei kustokselta pyydetty, mikä olisikin tuntunut tyylinrikkomukselta tasaisen dialogin päätteeksi.