[M.G.Soikkeli]

PUH, PAN, TIRLITTAN

Raportti Mirva Saukkolan lastenfantasiaa käsitelleestä väitöksestä 18.5.2001

"Jos olemme samaa mieltä Nalle Puhista, se on erittäin hyvä alku", totesi professori lastenkirjallisuudesta. Hän kohdisti kommenttinsa väittelijäkokelaalle, mutta kaipa tuo kelpaisi aforismiksi kirjallisuudesta ylipäänsä. Jos olemme suunnilleenkin samaa mieltä Nalle Puhista, meillä on hyvät sanssit keskustella kirjallisuudesta, elämästä, ja sen sellaisesta.

Nalle Puhin tilalle vaihtaisin toki mieluummin numeron 42, mutta se ei kuulu tarinaan, jota yleisö seurasi 18. toukokuuta Helsingin yliopistossa. Tuona sateenharmaana päivänä Cosmopolitanin tähtitoimittaja Mirva Saukkola väitteli yleiseen kirjallisuustieteeseen hassun hatuntekijän, ranskalaisen professori Monique Chassagnolin kanssa. Väittelijöiden veikeydestä huolimatta suurin osa väitöstä oli kuivahkon asiallista keskustelua lastenkirjallisuuden maakohtaisista taustoista, ja syystäkin. Väitöksen kuluessa tuli vaikutelma, että lastenkirjallisuus karakterisoi kansallista kirjallisuutta jopa vahvemmin kuin aikuisten sanataide.

Ne keskustelun haastavimmat aiheet löytyivätkin oikeastaan väitöksen ylä- ja alaotsikosta: "The Eden of Dreams and the Nonsense Land. Characteristics of the British Golden Age Children´s Fiction in the Finnish Children´s Fantasy Literature of the 1950´s"

Professori Chassagnol (Universite Paris X, Nanterre) halusi tietää, mitä tarkoittavat tämän intertekstuaalisen tutkimuksen kannalta

1) Eden
2) Nonsense
3) Golden Age
4) Fantasy
5) literature

Varsinaisesta tutkimusmetodista puhuttiin ihmeellisen vähän, totesipa vain opponentti lopussa, että väitös ei selitä _miten_ fantasia toimii, jos verrataan englantilaista ja suomalaista lastenkirjallisuutta. Intertekstuaalisuus tarkoitti tässä tapauksessa siis pelkästään englantilaisen lastenkirjallisuuden antamia vaikutteita suomalaiseen lastenfantasiaan.

Merkittävimmäksi eroksi väittelijä taisi todeta sen, että viktoriaaninen "kulta-ajan" (1860-1930's) lastenkirjallisuus on selvemmin suunnattu myös aikuiselle lukijakunnalle kuin kotimainen lastenfantasiamme 1950-luvulla, lajityyppinsä pohjustavalla vuosikymmenellä.

Keskustelu oli kovasti kysymysvoittoista, koska opponentti ei tuntenut laisinkaan suomalaista kohdekirjallisuutta. Jotkut kysymyksistä, kuten lastenkirjailijoiden akateemisuus tai pappistausta, vastasivatkin väittelijän puolesta, missä se kansallinen ero piili.

'Eden' selittyi paitsi lapsuuden kulta-ajaksi, myös aikakaudeksi, jolloin käsitykset lapsuuden ja Englannin (britti-imperiumin) kulta-ajasta tukivat toisiaan. Näin laajennettuna myös "Peter Panin" (1904) kaltainen tarina, jossa "kaikki haluavat kaiken aikaa tappaa toisiaan" - niin kuin hassu hatuntekijä tiivisti - sopii 'Edenin' kuvastoon. Ihan toimiva tutkimusaihe olisi siis fantasiakirjallisuus kolonialistisena tekstinä? Ai niin, James Barrie olikin skotti...

Saukkolan mielestä 'Edenillä' on lisäksi tarkoitus fantasiatarinan sisällä aikuisilta suljettuna maailmana, mitä opponentti Chassagnol sitten kyseenalaisti. Esimerkiksi "Nalle Puhin" (1926) Tikru on paitsi ulkopuolinen myös jonkinmoinen aikuisten maailman pessimistinen agentti. Hmm?!?

'Nonsenselle' ei löytynyt yhtä pelkistävää määritelmää, mutta väittelijä teki kyllä selvää, miten paljon laajempi, kieleen ja diegeettiseen aikaan vaikuttava tekijä nonsense on englantilaisessa lastenkirjallisuudessa. "Tirlittanin" (1953) ihmemaa on psykologisoitu ja historiaan sidottu verrattuna Alicen kohtaamaan anarkiaan.

'Golden Age' taas kävi ilmi jo 'Edenin' yhteydessä, vaikka opponentti ehdotti vaihtoehtoisiakin määritelmiä, viktoriaanisen viattomuuden kadottamista jo ensimmäiseen maailmansotaan. Se joka tuntee 42:n salat, olisi voinut huomauttaa tähän, että "golden age" on yhtä kuin 13 vuotta. Kolmeentoista ikävuoteen ei kuulu vielä darwinistista kamppailua ja sekin on herkkä uskonnolliselle idealismille, ihan niin kuin Saukkolan esittelemä viktoriaaninen kirjallisuus.

'Fantasy' määriteltiin tällä kertaa täysin erillään scifistä, tutkimuskentän perusteella. Saukkola totesi, että 'fantasy' on sitä lasten kirjallisuutta, jota anglosaksiset tutkijat analysoivat. Siitä erotuksena 'fantastic' on mannermaisten tutkijoiden harrastelemaa aikuisten kirjallisuutta, johon kuuluvat "Draculan" (1897) kaltaiset teokset. Tässä kontekstissa sellaisetkin käsitteet kuin 'low fantasy' ja 'high fantasy' määriteltiin tavalla, joka yllätti meidät 42:n ystävät. 'Low/high' tarkoittikin kvantitatiivista ominaisuutta, kertomusmaailman etäisyyttä tästä konventiotodellisuudestamme (määritelmä oli peräisin Boyer & Zahorskyltä).

Ja sitten se 'literature'... se jäi vaillinnaiseksi, koska draamaa ei tosiaankaan lastenfantasiassa ole suuresti harrastettu, ei ainakaan Suomessa, eikä ilmeisesti Englannissakaan ole syntynyt mitään ikuistavia tekstejä lastenfantasiaan. Suomesta valitussa aineistossa Saukkola keskittyi Oiva "Tirlittan" Paloheimon, Tove Janssonin ja Marjatta "Onnimanni" Kurenniemen lisäksi Kirsi Kunnakseen, joten runopuoli oli kyllä mukana vertailussa.

Ketä lähemmin kiinnostaa tutustua Saukkolan työhön, löytää sen verkosta:

http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/taite/vk/saukkola/

Kuvitettu versio tästä raportista tulee verkkoon verkkaan. Nyt menen valelemaan pehmotiikerini bensalla ja viskattuani sen palavana pihamaalle laulan "Tikru, tikru, roihua kirkkaasti,..."*

--

[* = Douglas Adamsin mentyä mikään maailma ei vastaa tarkoitustaan]