[M.G. Soikkeli]

LAJI JÄSENTÄÄ KIRJALLISUUTTA

*** Raportti KTS:n Laji-seminaarista
*** Suitian tutkimusasemalla 17.-18.1. 2003

Kirjallisuuden harrastajissa laji herättää luovia rajanvetokiistoja, tutkijoissa hämmästyttävän suopeaa yksimielisyyttä. Niinpä järjestettäessä kirjallisuudentutkijoiden seminaaria helpoin aihe keskustelulle ja työsektioiden suuntaamiselle on lajikysymys.

Neljänkymmenen hengen voimin Siuntion Suitiassa kokoontunut KTS:n valtakunnallinen seminaari tarjosi ennätysmäärän alustuksia. Esitykset aloitti Pekka Kuusisto (Oulu) tekemällä käsitehistoriallisen katsauksen lajiteoriasta. Teorian nykytilannetta Kuusisto kuvaili proosallistuneeksi ja maallistuneeksi; kirjallisuusfilosofista rajankäyntiä eli nykypäivän taistelevia lajimalleja hän haki wittgensteinilaisesta perheyhtäläisyydestä ja ensyklopediamaisuudesta. Ehkä lajiseminaarin alustuksetkin olisi viisasta julkaista rihmastomaisessa digiformaatissa? Kiinnostavin yksittäinen ajatus Kuusiston esitelmässä oli se, että tekstin ilmoittaessa suoraan lajityyppinsä, se jo muuttaa välittömästi lajiluonnettaan. Jälleen kerran muistutettiin siitäkin, ettei lajiteorian esi-isä, Aristoteles, hänkään väittänyt lajien olevan muuta kuin moduksia, tapoja soveltaa ilmaisua.

Käännöshistorian asiantuntija Outi Paloposki (Hki) kertoi suomennoskirjallisuudesta lajina erotellen tutkimuksen alueita käännöksen funktion, kielen ja oma/vieras-dialogisuuden perusteella. Lajitutkimuksen kiinnostavuus tällä alueella perustuisi alustuksen mukaan (kielelle) vieraiden rakenteiden yliedustavuuteen. Elokuvatutkija Kimmo Laine (Hki, Turku) käsitteli hänkin lajihistoriaa ja sen lisäksi lajiteorioiden suuntauksia elokuvatutkimuksen puolelta. Niin elokuvan tuotannossa kuin kulutuksessa (kuin myös tutkimuksessa) laji tuntuu olevan vieläkin jäsentävämpi käsite kuin mitä se on kirjallisuuden puolella. Itse mietin, olisikohan draaman lajien erottaminen esimerkiksi vanhasta lehtikritiikistä oiva mahdollisuus paljastaa kirjallisten ja elokuvallisten lajimääritelmien varhainen vaikutus toisiinsa.

Itselleni antoisin päivän alustuksista oli Tommi Niemisen (Tre) esitys lajiteorian osakysymyksistä ja miten nykypäivän lajiteorian olisi pystyttävä sitomaan toisiinsa kaikki nämä osa- alueet: termihierarkkinen, aikakausikeskeinen, lajimetaforat, poikkitieteellinen painotus, ja lajien olemassaolotapaa koskevat kysymykset (miten syntyvät yksilöstä käsin, miten toimivat vuorovaikutuksessa). Näppärin määritelmä eräälle lajille oli Niemisen toteamus, että lyriikka erottuu lajikseen erilaisella tavalla tulla kustannetuksi.

Illalla kokoonnuttiin neljään työsektioon, maisteltiin ruokalajeja, kuunneltiin Saila Susiluodon uusia runoja ja väännettiin lajirajojen yli kättä mm. siitä, millainen on KTS:n vuosikirjan tulevaisuus ja mistä elokuvista kukin tykkää tai ei. Iskuryhmä lähti tenttaamaan lajimielipiteitä Lohjan Lohesta.

Lauantain puolella jatkuivat sektiot. Lounaan jälkeen palattiin taas navetan kokoiseen luentosaliin ja kuunneltiin Kalle Pihlaisen (Turku) teoreetikkopitoista esitelmää tekstilajeista, lähinnä historian- ja fiktiotekstin eroista. Loppukevennyksen suoritti Sari Kivistö kertomalla tarkkoja, tutkimukseen perustuvia prosenttilukuja, mikä satiirikon erottaa keskivertoihmisestä. Päivän kiinnostavin kohta oli se pieni toteamus, että mikään teos ei voi toimia metalajissa ilman että teos edustaa myös lajia itseään (metalyriikka sisältyy lyriikkaan).

Ainoa mitä lajiseminaarista jäin kaipaamaan oli ajankohtaistettu lajikartta, jonka avulla suunnistaa nykykirjallisuuden maailmassa - ja jonka valkoisia läikkiä täyttää mielikuvituksella. Juuri kollektiivisesti sellaisen kartan voisi saadakin aikaiseksi, niin epäakateeminen ja epähumanistinen kuin sellainen olisikin yrityksenä.

Aiemmista KTS:n seminaareista raportteja:
- Lammi 1997: Tutkimuksen etiikka
- Lammi 2002: Koneihminen