Raportti 3. kulttuurin määrittelystä
Helsingin yliopistossa 14.2.2000

KUKA KEKSI TODELLISUUDEN?

[M.G. Soikkeli]

Kolmannen kulttuurin luomista (filosofis-historiallisen ja luonnontieteellisen kulttuurin yhdistämistä) pohdiskellut luentosarja huipentui Ystävänpäivänä kysymykseen todellisuuden luonteesta. Mitään henkeäsalpaavaa paljastusta ei tehty, eikä kolmannen kulttuurin määrittely sekään edennyt suomalaiselle kamaralle. 'Miten todellisuuteni ovat syntyneet' -puheenvuoroissaan matemaattisen fysiikan professori Antti Kupiainen ja historian dosentti Kalle Michelsen esittivät sentään piristävän vastakkaisia näkemyksiä, vaikka keskustelu jäi vitsien tasolle: paneeliosuudessa puitiin voiko todellisuuteen liukastua ja kuolla, jos se on sosiaalinen konstruktio.

Professori Kupiainen keskittyi alustuksessaan emergenssin käsitteeseen. Vaikka teoria olisi "tosi" vain tietyissä oloissa, se on toimiva todellisuuden määrittelyssä, mikäli voidaan sanoa, että se on emergentti ylemmän tason teoriasta. Kupiainen otti esimerkiksi molekyylitasolla selittävän teorian ja heitti reippaasti, että jopa vapaa tahto on emergentti ominaisuus DNA:sta. Tästä hän sai sapiskaa kommenttipuheenvuoron esittäneeltä Raimo Lehdeltä (matemaatikko, jonka todellisuus uhkasi tappaa!): Kupiainen tuli samastaneeksi emergentit teoriat ja ilmiöt. Myös toinen kommentoija, filosofi Sara Heinämaa katsoi DNA:n olevan kehno lähtökohta selitettäessä vaikkapa kasvojen ilmeitä tai moraalifilosofiaa.

Kupiainen itse käsitteli pelkkinä vitseinä relativistista tietoteoriaa, esimerkiksi A. Pickeringin esittämää väitettä, että tiedepolitiikka olisi sattumien kautta sanellut kvarkkiteorian muotoutumista enemmän kuin kvarkkien "todellinen" luonne. Relativistisessa maailmankuvassa todellisuus on "mössö", josta tutkijat muotoilevat oman aikansa kauneusihanteita noudattavia elegantteja teorioita. Mössörelativistien kuumin ryhmä olemme me humanistit, jotka emme kylliksi
a) tunne luonnontieteen tapaa tehdä tutkimusta, ja
b) suostu uskomaan luonnontieteiden emergenttiyteen.

Visioksi kolmannesta kulttuurista Kupiainen esitti sellaisen Kaiken Teorian, jossa keskiaikaisen tieteen tavoin jälleen yhdistyisivät kosmologinen, moraalinen ja esteettinen malli. Kiva visio, ja helpohko heittona, sanoisin...

...etenkin verrattuna siihen, kuinka napakasti Kalle Michelsen lähti purkamaan vastakkaisasetelmaa konservatiivit luonnontieteilijät ja relativistiset ihmistieteilijät. Päinvastoin kuin Kupiainen, Michelsen totesi, että hän ei usko minkään teorian pysyvyyteen. Michelsen penäsi nimenomaan sellaista tiedekulttuuria, joka vastaisi ihmisten yksityisen todellisuuden ongelmiin. Tämä ei tarkoita virtasen tai jokisen kokemusmaailman tutkimista kvarkki- tai molekyylitason todellisuuden sijaan, vaan että tiede ei pyrkisi sellaiseen autonomiaan, jossa sen täytyy pönkittää arvovaltaansa erottumalla yksityisten ihmisten ja yhteisöjen todellisuuksista.

Michelsenin puheenvuoro oli ensimmäinen hyvä selitys "tiedesodalle", jota kolmannen kulttuurin puheenvuorot ovat tähän saakka olleet. Kyse ei ilmeisesti olekaan kiinnostuksesta yhteiseen puhetapaan, vaan molempien tiedekulttuurien tarpeesta osoittaa autonomisuutensa erottautumalla jyrkemmin naapurista. Michelsen esitti myös pari hyvää esimerkkiä luonnontieteen alueista, jotka ovat joutuneet taipumaan "sosiaalisen todellisuuden" suuntaan ja luopumaan autonomiastaan: vaihtoehtolääketieteen nouseminen perinteisen lääketieteen rinnalle (lääkärit pyrkimässä akupunktiokursseille) ja ekologisen metsäntutkimuksen nouseminen metsätieteen vahvimmaksi alueeksi.

Filosofian dosentti Sara Heinämaa meni vieläkin pidemmälle kritiikissään. Edmund Husserliin tukeutuen hän esitti haasteita tieteellisen totuuden yksiselitteisyydelle:
1) mitä tiede merkitsee kykynä ennustaa tulevaa: mitä todellisuutta ovat ne ilmiöt jotka eivät kuulu nykyisen tieteen odotushorisonttiin?
2) miten todellisuuden käsite liittyy täsmällisyyden käsitteisiin: onko todellisinta totuutta se, josta saamme täsmällisintä tietoa?

Mitään rakentavaa kolmannen kulttuurin ideaa Heinämaa ei ennättänyt esittää, sillä kymmeneen minuuttiin rajatussa kommentissa ei ehdi juuri muuta kuin sanoa miksi on eri mieltä kuin kommentoinnin kohde.

Matemaatikko Raimo Lehden kommenttia seuranneessa paneelikeskustelussa ei ehditty sitten sen pidemmälle näistä kiinnostavista asetelmista. Yleisöstä noussut Ilkka Herlin (historioitsija) huomautti, että sosiaalinen konstruktio on vanhentunut jo vitsinäkin, saati teoriana, ja Päiviö Tommila yritti vielä herätellä uutta keskustelua todellisuus_kuvasta_ tai sen muuttumisesta esimerkiksi lääketieteen vaihtelevissa suosituksissa. Kolmannen tiedekulttuurin ongelma näyttäisi joka tapauksessa olevan sama kuin ylipäänsä tieteen syvenevä probleemi: olemme yhä riippuvaisempia tieteellisestä tutkimuksesta, mutta yksityisessä todellisuudessa sitä halutaan yhä vähemmän uskoa. Näin sen summasi Michelsen ja muistutti, että tieteen tekijät menevät duunin jälkeen kotiinsa ja saattavat uskoa aivan eri asioihin kuin mitä artikkeleissaan väittävät. Yeah, todellisuus on pimeää mössöä vain instrumenteillemme.

Kaksi viikkoa aiemmin samassa luentosarjassa pohdittiin, määräytyykö käytös geeneistä vai ympäristöstä.