[M.G.Soikkeli]

MERKIT JOITA EI VOI MYYDÄ

** Raportti taidehist. prof. Eeva Maija Viljon
** jäähyväisluennosta Turussa 26.3. 2003

Virkaan astuessaan professorit pitävät luentoja, joissa haastavat oppialansa rajat ja perusteet, virasta lähtiessään taas ironisia esitelmiä oppialansa perusteidenkin katoavaisuudesta. Edelliset ovat useimmiten huvittavia varovaisuudessaan, jälkimmäiset taas ihan oikeasti liikuttavia jopa ironisuudessaan.

Turun yliopiston taidehistorian professorin Eeva Maija Viljon jäähyväisluento käytti hyväkseen esityksensä paikkaa virallisen yliopistotietämyksen ja epävirallisen elämäntietämyksen nivelkohdassa. Enää ei tarvitse selittää kaikkea, ja tärkeintä on ottaa esille ne merkit, jotka taakse jäävä yliopisto helpoiten unohtaa.

Esityksensä aluksi prof. Viljo pohti mitä humanistisella tutkimuksella on ylipäänsä tarjottavaa yhteiskunnalle, joka vaatii ristiriidatonta tietoa ja sen välitöntä sovellettavuutt; miten on edes mahdollista, että humanisteillekin moinen vaatimus asetetaan. Luennon varsinainen kärki olikin siinä mentaalisessa horisontissa, jossa taidehistorian tutkija työskentelee "jäänteiden puolustajana". Viljo vertasi taidehistorian nykyistä roolia paleontologiaan. Jos paleontologiakin voidaan alasajaa (Helsingin) yliopistosta, millaista elämän historiaa voi taidehistorioitsija toivoa palvelevansa yhteiskunnan kannalta?

"Tietäminen ylipäänsä ei ole yliopistossa enää arvokasta", huokaisi professori. Sellaisen huokauksen pitäisi kantaa kauaksi.

Erikseen prof. Viljo pohti niiden indeksisten menneisyyden merkkien arvoitusta, joiden paikkaa taidehistoria ei ole pystynyt täsmällisesti määrittelemään ja jotka ovat "nykydiskurssien ulkopuolella". Viljo esitteli esimerkkejä tällaisista jäänteistä diashowna, mukaan lukien niin Deloksen saaren rauniot kuin Turun Akatemian talon pylväiköt. Jonkinlaisena paralleelina omalle kiinnostukselleen hän otti esille taidehistorioitsija John Ruskinin intohimon löytää moraalisesti puhdas 1300-luvun arkkitehtuuri myöhempien vuosisatojen julkisivujen takaa.

Professori Viljo jätti yleisön itsensä pääteltäväksi, mikä oli yliopistoa ja elämää yhdistävä tekijä hänen esimerkeissään. Ehkä yhdistävän tekijän voisi määritellä vaikkapa näin: esimerkit Atreuksen aarrekammion kivisaumasta tai italialaisen kirkon temppelisokkelista osoittivat miten inhimillinen on läsnä niissä historian indeksisissä merkeissä, joita tulemme ohittaneeksi jopa Turun katunäkymästä, jollei niille ole valmista, joko pragmaattista tai estetisoivaa tulkintakehystä.

Ainakin professoria tuntui miellyttävän C.S. Peircen määritelmä indeksiselle merkille, sen olemassaolo jopa ilman tulkitsijaa. Historian indeksisiä merkkejä ei voi mitenkään määritellä talouden ja hyödyn kannalta. Miten tahansa Turun kaupunki siis hävittääkin menneisyyttään tai yliopistot oppiaineita tulosvastuussaan, tietyt merkit säilyttävät laatunsa historian pointtereina - vielä sittenkin kun kouliintuneet tulkitsijat siirtyvät eläkkeelle.

 

Arkkitehtuurin ja moraalin suhteesta lisää:
http://www.rakennustaiteenseura.fi/taiteentutkija/2000-1/2_kanerva/keski.htm

sekä: Ripatti & Inkinen: Moraali ja arkkitehtuuri (1990)