=================================================================
Lyhyesti: "Saari" on moderni kauhusatu kelluvista kalastajista ja 
heidän mykästä avustajastaan. Merenneidon tarina on väännetty 
korealaiseksi kostotarinaksi, jossa viittaillaan ylimalkaisesti 
luontonsa hukanneisiin kaupunkilaisiin. Slasher vai splasher?
=================================================================


Maailman itäiseen ääreen etäännytetyssä kauhufilmissä verellä tai 
seksillä leikittely saadaan näyttämään syvällisemmältä kuin 
läntisessä, shokkikeinoiltaan rutinoituneessa perinteessä. Tämä 
aasialainen gotiikka on karmeimmillaan, kun tarinaan yhdistyy 
leikkisyys ja viattomuus, koska vieraan kulttuurin kuvauksessa 
emme tiedä miten kaukana tunteet ovat toisistaan, millaiset
kuvauksen konventiot säätelevät sitä, kuinka nopeasti
leikki voi muuttua leikittelyksi toisella ihmisellä.

Pelon ja kauhun sijaan kauhutarinat ovat olleet ensisijaisesti 
häpeän ja syytöksen tarinoita, joissa torjuttu palaa takaisin, ehkä 
muotoaan muuttaneena mutta kuitenkin. Lukuisia ovat tarinat, 
joissa kauhu lurkkii veden alla, mutta harvoin on veden sameaa 
symboliikkaa liitetty niin konkreettisesti ihmiselämän kiertoon 
kuin korealaisessa "Saari"-elokuvassa ("Seom", 2000). Vaikka 
"Saaren" tarina ei noudattele mitään slasher-filkoista tuttua halun 
ja rangaistuksen mekaniikkaa, on se psykologisesti 
johdonmukainen ja universaalisti käsitettävä omassa 
maailmassaan. Aina ihminen tekee kuoleman rajalla epätoivoisia 
tekoja, joten teon logiikkaa riippuu vain siitä, mille rajalle on tällä 
kertaa tultu. Syvyyden yllä leikittelevien ihmisten ainoa 
mahdollisuus on, siten, toivoa, että joku ottaa onkiakseen ylös 
kuoleman syvyydestä, ja nielaistava valmistamansa koukut…

"Saari" on tarinaltaan yksinkertainen, mutta ihmeen hyvin se 
pysyy kasassa monimieliseen lopetukseen saakka; muuta 
fantasiallista tai mystistä filmissä ei olekaan kuin sen lopetus. 
Rakkauden vastavuoroisuus ja ehdottomuus tekee itsemurhaa 
hautovasta nuorukaisesta ja järvenneidosta, mykästä 
palvelijattaresta rikoskumppaneita. Hullun rakkauden kuvauksena 
tätä elokuvaa voi myös katsoa, jos vatsa sietää, onhan siinä 
samanlaisia "maalataan elämää" -kohtauksia kuin vaikkapa "Betty 
Bluessa". Kuoleman valtakunta on yhtä kuin veikeänvärisiä 
majoja pohjattomalla lammella...

"Saaressa" kalastaminen näyttäytyy sadistisena picniclajina, jossa 
turhautunut kännykkämies saa helpoimmin tekosyyn viettää jouten 
aikaansa. Jumalaisen kaunis maisema ja palvelijatar eivät käy 
ymmärrettäviksi örveltäville kalastajille, joten ei ihme että he 
käyvät omiin koukkuihinsa. Miesten suhde naisiin tai toisiinsa on 
yhtä käytännöllisen kylmä kuin suhde kaloihin. Mykkä palvelijatar 
on tullut eniten kalojen kaltaiseksi, kunnes hän tapaa ihmisen, joka 
on hänkin jo luopumassa ihmisyydestään.

Kyynisemmin (etenkin laskelmoidun "Audition"-kauhufilmin 
jälkeen) katsottuna "Saari" on vain pieni sadistinen tarina eivätkä 
edes sen tekijät ole tienneet millä tavoilla yhdenmukaistaa vetistä 
mystiikkaan ja kalamiehiä joilla on isommat symbolit kuin 
vetimet. "Ei mikään ekatreffielokuva", sanoi joku teatterissa, ja 
totta niin, tämän elokuvan sadismi ei sisälly pelkästään siihen mitä 
tehdään ihmisten sisäelimille vaan siihenkin miten tönitään koiria 
tai silvotaan kaloja.

No, kesämökkikauhu on oma kunniakas alalajinsa kauhufilmeissä 
ja siinä ryhmässä tämä on klassikkoainesta; toiste ei yövy 
ainakaan siirtolapuutarhan mökeissä, eikä ihan heti syö sushia.

--
M.G. Soikkeli
Turussa 23.2.2003

Soikkelin elokuva-arkisto