Arvostelussa Monster Hunter Tri

(Wii)

Peliarvostelussa käydään lyhyesti läpi tässä numerossa esitellyn pelin hyviä ja huonoja ominaisuuksia. Monster Hunter tri:n arvostelun ja esittellyn teki lehteen lukijamme, kiitos hänelle.

Kontrollipuoleksi Monster Hunter Tri:ssä voi valita halutessaan Wiimoten ja Nunchukin tai vaihtoehtoisesti Wii Classic Pro -ohjaimen. Suositeltavampi vaihtoehto näistä kahdesta on juuri Classic Pro -ohjain. Vaikka ohjaimen hinta on suolainen, on se lopulta sen arvoinen. Gamecuben ohjainta peli ei valitettavasti tue, vaikka teoriassa sekin olisi voinut toimia. Mote + Nuchuck yhdistelmässäkään ei mitään ongelmia ollut, vaikka liiketunnistusta ohjainvaihtoehto ei hyödynnä juuri lainkaan. Toki kapulalla voi huitoa, mutta tunnistus tapahtuu sangen hitaasti ja kankeasti, jolloin on suositeltavinta käyttää vain nappeja hyökkäyksiin. Pelin omat kontrollit vaativat oman totuttelunsa, koska esimerkiksi tyypillistä lukitusmahdollisuutta ei ole, mikä voi aiheuttaa hieman ongelmia. Loppujen lopuksi lukitusominaisuus ei tähän peliin kyllä kovin hyvin sopisikaan. Eniten päänvaivaa aloittelijoille tuottaa kuitenkin liikeanimaatioiden oikeanlainen ajoittaminen, iskut kun tuppaavat jatkuvasti osumaan tyhjään. Lisäksi muut ns. "turhat" liikehdinnät tekevät metsästyksestä toisinaan sangen riskialtista menoa. Oli varsin karmivaa katsoa kun savisaurus Barroth vyöryi veturin lailla päälle vain koska hahmoni oli jäänyt paikalleen pullistelemaan parannusjuoman vaikutusta. Erittäin hyvä asia aloittelevalle metsästäjälle on ajoittaa kaikki asiat oikealle hetkelle.

Jos jokin kontrollityypeistä ei ollut mieleeni, niin Classic- ohjaimen toinen vaihtoehto. Idea siitä, että aseen lataus ja lyönnit tapahtuvat oikeasta tatista olisi voinut toimia, ellei joku älypää olisi tunkenut kameran kontrolloimista padille. Ehkä vasurit tai jotkut ylimääräisiä käsiä/sormia omaavat mutantit voisivat onnistua ohjaustavassa minua paremmin, mutta itse en tykännyt siitä lainkaan.

Kun yksinpelissä on kerännyt tarpeeksi kokemusta, voi siirtyä pelailemaan nettiin ja kaatamaan hirviöitä neljän kaverin voimin. More the merrier, eikös vain? Netissä seikkaileminen eroaa hieman yksinpelistä, mutta toimii kuitenkin samoilla säännöillä. Tehtävät ovat hivenen hankalampia, mutta palkkiot ovat runsaampia.

Ulkoasu ei välttämättä revi jok'ikistä tehotippaa Wiin laitteistosta, mutta peli osaa silti näyttää törkeän hyvältä. Katsoessani ensimmäistä kertaa maisemia, kuten kaukaista auringonnousua ja lukuisia tähdenlentoja, olin sangen vakuuttunut näkemästäni. Vielä vakuuttuneempi olin katsoessani pelin ensimmäistä alkuvideota. Metsästysmatkaa tehdään läpi saaren, sekä kylmän että kuuman aavikon, kostean rämeikön, jäätävän tundran ja tulikuuman tulivuoren. Pidin erittäin monista alueista, vaikkakin olisin halunnut että tulivuoren kaikenympäröivät magmavirrat olisivat olleet uhkaavampia. Tässä pelissä laava oli vain lähinnä veden korvike, johon ei voinut edes pudota.

Suurimmat huomionnappaajat ovat silti itse pedot, joiden yksityiskohtiin on käytetty melkoisesti aikaa ja vaivaa. Hirmut näyttävät erittäin yksityiskohtaisilta ja tyylikkäiltä, kaiken lisäksi ne liikkuvat sekä käyttäytyvätkin paljon eläinten tapaan. Useat otukset liikkuvat lähinnä omilla reviireillään ja taistelevat kynsin ja hampain varsin tehokkaasti. Alakynteen jäätyään ne jopa pakenevat tai kutsuvat apuvoimia. Monet otukset pohjautuvat jollain tapaa todellisen maailman saalistajaeläimiin, vaikka pelin eläimiin onkin heitetty mielikuvituksellisesti myös hieman epätavallisia ominaisuuksia. Miltä kuulostavat esimerkiksi kynsissään olevilla piikivillä räjähdyksiä nakutteleva Qurupeco-lintulisko, pallokalan ja merikrotin yhdistelmältä näyttävä suohirviö Gobul, iilimadon ja liskon yhdistelmä Gigginox, tai Maantiekiitäjän ja Väiski Vemmelsäären spiideissä ja steroideissa oleva aggressiivinen, maan alta syöksyvä yhdistelmä Diablos? Hirviöitä löytyy mukavasti, vaikkakin muutamia edellisosien pedoista – aina apinoista jättirapuihin – olisin kaivannut mukaan peliin, pelkän vaihtelevuuden ja määrän lisäksi.

Jos jotain nipottamista itse ulkoasusta löytyy, niin ensimmäisenä voinee mainita rasittavan pienet tekstit. Tekstiä on toisinaan melkoisen hankala lukea, koska jotkut kirjaimet sekoittuvat toisinaan keskenään. Erityisesti h ja m menivät usein keskenään sekaisin; lukemani "money" olikin "honey". Toinen asia ei itsessään ole valitus, vaan huomautus. Petojen osumamallinnus olisi saanut olla aaaaavistuksen verran herkempi. Toki hirmut reagoivat jatkuvasti samaan pisteeseen kohdistuvaan vahinkoon ajallaan ja häntä jopa irtoaa, jos siihen lyödään useasti. Alkuvaiheilla tuli usein kuitenkin kuviteltua että iskut eivät tehneet lainkaan vahinkoa.

Äänipuoli on hirviöiden kohdalta sangen vakuuttava, ne karjuvat uhattuina ja raivoissaan ollessaan melko usein. Uskon että jos omistaisin surround-systeemin, voisin tuntea oloni sangen ahdistuneeksi. Kyläläisiltä ei pahemmin ääninäytteitä muutamia samoja älähdyksiä lukuun ottamatta kuule. Kylän miesten yököttävän typerän pukeutumisen lisäksi kyläläiset heittelevät melkoisen tylsää läppää – sen pelastaa kuivuudelta vain se että heidän kylänsä on veden ympäröimä. Erityisesti eräs tantta TODELLA huonojen sanaleikkiensä kanssa oli tympeimmästä päästä. Ainoastaan tehtäviä jakelevan neidin ja tehtävänantojen vitsit saivat huulien asennon vaihtumaan toviksi ylöspäin, mutta muiden vitsit lähinnä vain käänsivät suupielet alaspäin.

Pelin tunnusmusiikki on todella loistelias ja hieno sävellys, sitä kuunnellessa tuntee seikkailunhalua Legend of Zeldan teeman tapaan. Hyvänä asiana on mainittava myös se, että jokaisella metsästysalueella kuuluvat omat kappaleensa, mikä tuo pientä vaihtelua. Varjopuolena tosin kappaleet alkavat jatkuvan kuuntelun takia jossain vaiheessa lievästi toistaa itseään. Eivät kuitenkaan niin paljoa että laittaisin omaa radiotani soimaan pelin äänien päälle.

Suurempana heikkoutena pelissä näen pienen itsensä toistamisen. Tehtävät alkavat pidemmän päälle toistaa samaa kaavaa, oli kohteena tai tehtävä sitten mikä hyvänsä. Myös jatkuva grindaaminen saman tehtävän parissa, jotta pelaaja onnistuisi tuurilla saamaan harvinaisempia rakennusaineita haarniskansa kehittämiseen, voi alkaa sekin tylsistyttämään. Pieni haaste eri petojen metsästyksessä kuitenkin lieventää toiston puuduttavaa vaikutusta, vaikka jatkuva grindaaminen yhden otuksen hengiltä saamiseksi tuntuisi välillä tuskaiselta. Onneksi sentään se näky, kun vaikea monsteri makaa vihdoinkin kukistettuna maassa, on todella palkitseva.

Lopputuloksen kannalta voinen pitää Monster Hunter Tri:tä erittäin hyvänä pelinä. Se on totta, että kaikki ryhmät eivät välttämättä innostu tämän pelin suhteen – joko haasteen tai mahdollisesti toiston takia – mutta Wiin omistajien on syytä kuitenkin antaa tälle pelille mahdollisuus. Itse ostin sen miltei täyteen hintaan, enkä kadu ostostani lainkaan. Ei kannatta kuitenkaan ostaa MHT:tä vain yksinpelin takia, sillä vasta nettipelissä meno pääsee huippuunsa.

4 ½ / 5 pistettä

- 25.2.2012

Sivu ladattu 598 kertaa 10.1.2011 jälkeen.