Helena Waris: Uniin piirretty polku
Helena Wariksen Uniin piirretty polku ei pröystäile ulkonäöllään, eikä takakannen teksti paljasta esikoisromaanin kirjoituksen taidokkuudesta juuri mitään. Kirja alkaa kahden pienen kylän nuorten, Vaskinuolen ja löytölapsen, Ailen, tarinoiden kietoutuessa yhteen. Aluksi mitään viitteitä stereotyyppisestä – tai minkään muunlaisesta – fantasiasta ei ole. Ennemminkin kirja vaikuttaa alussa historialliselta romaanilta sijoittuen jonnekin päin pohjolaa. Edetessään tarina kuitenkin saa piirteitä, jotka siirtävät sen lähemmäksi fantasia- ja mytologiagenreä.
Kun ensimmäisen osan juoni on käynnistynyt, mukaan tuodaan toinen tarina pienen kylän ja Tuultensaarilta saapuneiden Ukkosmiesten kanssakäynnistä. Tästä tarinasta nousevat esiin kolme hahmoa, Tuultensaarelaiset Salama ja Talviyö, sekä paikallinen Neitha-tyttö. Salaman ja Neithan välille kehittyy romanssi, joka vaikuttaa aluksi tuhoon tuomitulta. Poiketen Ailen ja Vaskinuolen tarinasta, tämä tarina ei tunnu sisältävän mitään maagista, ja ajatukset palaavat etsimään yhteyksiä muinaisista taruista, viikingeistä ja kansanuskomuksista. Kun jokaisen luvun välissä vielä on yksinäisen miehen yksinäisiä ajatuksia, tuntuu kirja hetken kovin hajallaan olevalta. Tunne on kuitenkin ohimenevä, sillä juonenkäänteet avaavat tarinaa lisää ja lukija saa jatkuvasti lisää ajateltavaa ja vihjeitä tulevasta.
Ailen ja Vaskinuolen tarinan edetessä lukijan arvailut kehittyvästä romanssista saavat vahvistusta tuon tuosta, eikä ole kovin suuri yllätys kun kaksikosta muodostuu pari. Juonesta erillisenä haarana lukijalle avautuu hetkeksi näkymä kahden kylän hyljeksimän parin elämään, parin, jonka liittoa juuri kukaan ei hyväksy. Vastavihityt eivät kuitenkaan tätä jää suremaan, vaan lähtevät etsimään kohtaloaan. Tämä matka lähentää heidän sekä Salaman, Talviyön ja Neithan tarinaa niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin.
Tässä vaiheessa tarinaa juoni aukeaa kertarysäyksellä, paljastamatta kuitenkaan kaikkea. Lukijalle ikään kuin annetaan avaimet ratkaisuun, mutta jätetään kertomatta missä lukittu ovi sijaitsee. Tarina saa nopeasti uusia käänteitä, joiden merkitys juonelle ei selviä kuitenkaan heti. Kertomus muuttuu samalla myös huomattavasti maagisemmaksi, mikä aluksi tuntui hieman ristiriitaiselle verrattuna kirjan alkupuoliskoon. Samalla tarina sivuaa myös vakavia aiheita, muistuttaen elämän varjopuolista. Vastapainona surulle, kirja muistuttaa myös ilosta, uuden elämän ihmeestä.
Loppua kohden kerronta nopeutuu ja viimeiset sivut tuntuvat jotenkin jopa kiireisiltä. Tietyllä tavalla tarinaa olisi voinut jatkaa vielä hieman, mutta toisaalta se ei olisi juonen loppuun viemisen kannalta välttämätöntä. Hieman avoin loppu antaa sekä tilaa lukijan mielikuvitukselle, että mahdollisuuden kirjailijalle palata aiheeseen.
Kolmen tarinan alkaessa kietoutua yhteen, lukijalle selviää pieninä paloina tapahtumien yhteys toisiinsa, samoin henkilöiden väliset vuorovaikutukset ja suhteet. Tämä tapahtuu kuitenkin enemmän lukijan omien oivallusten, kuin liian selvästi ilmaistujen asioiden kautta.
Uniin piirretyn polun kertomus Sinisten metsien rajaseuduilla seikkailevista nuorista on esikoisromaaniksi taidokas. Sen maalaamat paikat ja tapahtumat ovat värikkäitä, mutta antavat silti tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle. Tapahtumat ovat realistisia, vaikka sisältävät tiettyjä mystisiä, tai jopa maagisia piirteitä. Vaikka kirjassa on väkivaltaa, sillä ei mässäillä, eikä taistelukohtauksilla hekumoida. Sama pätee taikuuteen, sitä on, mutta se on hyvin kätkettyä. Suurin osa mystiikasta juontaa juurensa muinaisiin jumaliin, Vanhoihin mahteihin, jotka suurin osa ihmisistä on hylännyt jo kauan sitten.. Ihmiset eivät usko muuhun kuin itseensä ja omaan työhönsä, mutta ovat siitä huolimatta taikauskoisia ja uskovat enteisiin, vaikka eivät osaa selittää käytöstään.
Lukukokemuksena Uniin piirretty polku on kaunis sekä kuvauksena, että tarinana. Eeppisenä kertomuksena sitä ei voi pitää missään mielessä, sillä mustavalkoista hyvä–paha asetelmaa ei ole. Pahat asiat ovat suurimmaksi osaksi ihmisissä itsessään olevina ennakkoluuloina. Itse tapahtumien lopputulos ei välttämättä ole lukukokemuksena niin merkittävä, kuin se miten lopputulokseen päästään.
-Juri Timonen 21.9.2010
Sivu ladattu 1000 kertaa 10.1.2011 jälkeen.