Soikkelin henkilösivu
Tämä artikkeli on uusittu 22.3.2000 saatuani YLEltä viestin, että
a) en voi sanoa Kirja A&Ö -ohjelmaa hyllytetyn, koska se vain "uudistettiin";
b) enkä voi sanoa ohjelmaa väheksytyn pienellä budjetilla, koska en tiedä miten suuria rahasummia sen yhteydessä käsiteltiin.
Voin siis puhua vain siitä, millaiseksi koin freelancerina toimimisen sen 10 kuukauden aikana mitä olin tekemisissä YLEn kanssa Kirja A&Ö -ohjelmaa tehdessä.
Tähän artikkeliin pitänee lisätä se vahingonilo mitä tunnen nyt joulukuussa 2002, kun olen lukenut että Kirja A&Ö lakkautetaan katsojien puutteessa, samalla kun YLEn säntillinen itsetuho (digitv:n ja radiokanavauudistuksen epäonnistumiset) muutenkin tekee selväksi miten lahoja ovat YLEn kannustamat tuotannolliset "periaatteet".
Tähän artikkeliin on keväällä 2003 valittaen lisättävä taas kerran se kirous, että YLEn kilpailuttaessa kuka järjestäisi halvimmalla kirjallisuusohjelman on se TAAS KERRAN valinnut A&Ö-konseptin, vaikka on jo kahdesti lopettanut ohjelman, tulevalle syksylle.
[M.G. Soikkeli]
MITEN KIRJAN KÄY TELEVISIOSSA?
Kun Tampereelle rakennettiin uutta kirjastotaloa, vitsailivat paikalliset ihmiset sillä, miten ihmeessä nelikanttisiksi tunnetut esineet sopivat taloon jossa ei ole yhtään suoraa seinää. Sama illuusio koskee kirjan sopivuutta televisioon: voisiko sanataide menestyä kuvamediassa?
Viime kädessä sopivuuden ratkaisee tietenkin vain se, millä tavalla kirjoja voi käyttää uudessa (media)ympäristössä. Tampereen kirjastotalo on kirjojen selailuun ja lueksimiseen yhtä mukava ympäristö kuin leikkaussali, eivätkä television tarjoamat ympäristöt välttämättä ole sen rohkaisevampia. Molemmissa ongelmana on se, että täytyy palvella mahdollisimman suurta yleisöä mahdollisimman helposti kategorisoivilla tavoilla.
Aivan vielä tuotteistaminen ei ole eräs kirjaston "suuren yleisön" ja "kategorisoimisen" laatua määräävä tekijä, mutta televisiossa tämä on jo elinehto. Tämän sain huomata tänään 14.3., kun YLE yllättäen uudisti sen Kirja A&Ö -kirjallisuusohjelman, jonka toimittajana ehdin olla seitsemässä jaksossa. Laadullinen syy uudistamiseen oli (kuulemma) se, että ohjelma ei päässyt kyllin lähelle kirjaa "itseään", lukukokemusta ja siihen liittyvää innostusta.
Tästä puutteesta on kirjoittanut äskettäin perusteellisesti mm. Outi Nyytäjä YLEn Mediavirtuoosi-lehdessä. Vaikka Nyytäjän saarnassa on ensisijaisesti kyse siitä, miten hän itse voi erottautua ranskalaisen kulttuurin tuntemuksellaan, ovat jotkut hänen kommenteistaan osuvia ainakin A&Ö-ohjelmamme hitaudesta. Joitakin katsojia hitaus kuitenkin miellytti, ja niin miellyttää minuakin se rauhallisuus, jolla esim. JuupasEepos toimii, edelleenkin.
YLEn johdolle tämä ei näytä kelpaavan. Jos ohjelma on liian rauhallinen eikä kuitenkaan tarpeeksi visuaalinen, on pelättävissä että se ei löydä omaa kategoriaansa ohjelmavirrassa: omaa yleisöään. Jos näkyy pieninkin merkki siitä, että yleisökategoriaa ei synny, ohjelma uudistetaan välittömästi. Tämä on minun tulkintani siitä, miksi YLE katsoi Kirja A&Ö -ohjelman epäonnistuneen niin täydellisesti, että sen tekijät ja formaatti piti laittaa kokonaan uusiksi; minun olisi pitänyt aavistaa että tällaiset muotoseikat tulisivat keskeisiksi, aavistaa jo siinä vaiheessa kun Hesari otsikoi sukattomuuteni YLEn johdon kovimmaksi kommentiksi ohjelman pilotista. Tietenkään ihminen ei voi olla ilman sukkia televisiossa. Sehän olisi katsojien rienausta.
Räväkkyys ja tv-karismaattisuus ovat siis ominaisuuksia, joilla kirjallisuudenkin (lue: kirjailijoidenkin) pitäisi telkassa toimia, ja siksi kasvava määrä (kirjallisen kulttuurin kasvattamia) ihmisiä tuntee television entistä vieraammaksi mediaksi, myös kirjallisuuden käsittelijänä. Jotakuinkin kerran per ohjelma jouduin äkisti perumaan jonkin vieraan tulemisen, koska pelättiin, että tämä ei osoittautuisi tarpeeksi värikkääksi ja innostavaksi kuvakasvoksi. Olen myös tietoinen että olen itse kaikkea muuta kuin suvereeeni tv-esiintyjä, mutta sitä en ymmärrä, miksi tutustumisvaiheessa kelpaan erinomaisesti ohjelman toimittajaksi ja kahdeksan ohjelmaa myöhemmin olen muuttunut äärimmäisen epäsopivaksi.
Laadullisuuden kehittämiseen ei toisaalta annettu YLEssä juurikaan mahdollisuuksia: kerran kuussa tapahtuva nauhoitus ei antanut meille sanojen pystymetsästä tuleville toimittajille mitään tilaisuutta rutinoitua kameran edessä olemiseen. Käytäväkeskustelujen pohjalta minulle muodostui käsitys, että YLE ei ole kiinnostunut satsaamaan kirjalliseen kulttuuriin. Johtopäätöksiä käytäväkeskusteluista voi vetää, mutta ne eivät ole tietenkään journalistisesti päteviä; sen sijaan jonkinmoisena perusteluna YLEn kyvyttömyyteen tuottaa kirjallisuusohjelmaa voisi ehkä pitää sitä, että YLEn sisällä ei ole pystytty viime vuosina(kaan) kehittämään pysyvää kirjallisuusohjelmaa, vaan ainoastaan dokumentteja tai lyhytaikaisia katsauksia (Sata kirjaa - Tuhat vuotta).
Ilmeisesti ratkaisevin syy A&Ö-ohjelman hyllyttämiseen oli se, että kirjallisuuskritiikkiä käsitelleessä ohjelmassa (5.3.) katsojaluvut tipahtivat 60 tuhanteen, jolloin YLE katsoi ratkaisuksi heittää ohjelman kertaheitosta hyllylle. Onko tässä sitten jotain suurta symboliikkaa, sitä en osaa vielä sanoa; tulimmehan välittäneeksi avoimesti kritiikkiä mm. Helsingin Sanomien kaltaista insituutiota kohtaan. Jo edellisessä, romantiikkaa käsitelleessä ohjelmassa luvut olivat kuulemma huolestuttavan alhaalla, mutta tieto ja huoli tästä ei välittynyt meille toimittajille.
Se, miten itseni kaltainen kirjaihminen päätyi televisioon, on osaltaan merkki siitä, että televisio ei sittenkään pärjää pelkillä julkkiksilla. Voitte kuvitella millainen olisi Joonas Hytösen vetämä kirjallisuusohjelma. Tuottajamme, jotka toimivat YLEn ja kuoren välissä ja rohkeasti värväsivät ohjelmaan ensin minut ja Kreetta Onkelin ja sittemmin Sirpa Kähkösen ja Seppo Lahtisen, halusivat tehdä erilaista kirjallisuusohjelmaa kuin Suomessa oli aiemmin tehty; hyvänä 'tätä-ei-ainakaan'-varoituksena Lukulampun kuolonkankeus ja epäempaattisuus. Siitä kunnia tuottajillemme; jossain muodossa jokin kirjallisuusohjelma vielä ilmeisesti palaa tv1:llekin. Huhti- ja toukokuussa "Kirja A&Ö" kuulemma tulee ruutuun uusitussa formaatissa ja uusilla toimittajilla; parempaa onnea heille.
Kiitän kaikkia ihmisiä jotka antoivat palautetta ohjelmasta ja toivon, että annatte palautetta myös YLElle, riippumatta siitä mitä mieltä olette sen politiikasta: http://www.yle.fi/etusivu/palaute.html
22.3. saamaani viestiin sisältyi varoitus, että YLE paljastaa miksi he potkaisivat minut pois ohjelmasta, jos jatkan YLEn moittimista. Koska YLE ei ollut 22.3. mennessä paljastanut edes minulle syitä potkuihini, tiedustelin YLEstä suoraan mikä salaisuus heillä oli kätkössä. Sain vastauksen:
"Pahin esimerkki oli maaliskuun alun lähetys,jossa asia karkasi täysin teidän juontajien käsistä ja studiossa istui joukko vieraita puhumassa niitä näitä kritiikistä. Peräänkuulutan siis tiukempaa journalistista otetta ja valppautta keskustelun vetämisessä."Mitä tuohon voi sanoa? On totta, että olen kaukana siitä, mitä tiukalta journalistilta vaadittaisiin, etenkin televisiossa; toisaalta mitä tulee maaliskuun lähetykseen, haluaisin nähdä sen rubenstillerin joka hallitsee keskustelua kun viisi toisilleen vierasta keskustelijaa istuu hajautettuna niin kauaksi toisistaan, että etäisimpään en yltäisi kuin ruoskan kärjellä. Voi myös kysyä, miksi ihmeessä YLE huolii ohjelmansa toimittajaksi ihmisen, josta se vasta kahdeksan ohjelman jälkeen toteaa: ei tuo ole lainkaan sellainen kuin tv:ssä pitäisi olla. Käsittääkseni ainoat syyt, miksi juuri minut valittiin tusinasta viimeisestä ehdokkaasta koekuvausten jälkeen toimittajaksi, olivat ne että en hermostu kameroista ja että minusta saatiin eräänlainen köyhän miehen panurajala eli ohjelmalle prestiisiä tuova kirjallisuudentohtori, jolle ei tarvitse maksaa julkkiksen vaatimia summia (7500 mk brutto per toimittajalärvi on toisaalta kuulemani mukaan varsin alakanttiin, etenkin kun hoidimme siis taustatoimittamisen, juonnot, ohjelmien litteroinnin ja osallistuimme vielä editointiin).
Peittääkseen sen mitä toimittajilta puuttui, tuottajat päästivät studioon ison lauman keskustelijoita, joilta toivottiin määrällisesti sitä mitä ei ollut toimittajissa laadullisesti. Hullu yritys, etenkin kun tuottajilla oli tiukka näkemys siitä, miten vauhdikkaasti vieraan pitää esiintyä kelvatakseen kirjallisuuden puolestapuhujaksi. Leikkaamossa, jossa olin itsekin paikalla eli kehnosti "puolustamassa" omaa pystymetsäläistä kantaani, karsittiin melkoinen määrä kiinnostavia mielipiteitä, kun niitä ei oltu esitetty tarpeeksi filmaattisesti. Tämä kannattaa muistaa jokaisen, joka suostuu televisioon esiintymään "asiantuntijana" - samoin kuin se mistä Heikki Jokinen kirjoittaa uusimmassa Kritiikin uutisissa: tv-yhtiöt ovat lipsuneet asiantuntijapalkkioiden maksamisesta silloinkin kun se kuuluisi yhtiöitä sitovaan sopimukseen.
Kaikissa YLEn lähettämissä AÖ-ohjelmissa oli tietysti rakenteellista hajanaisuutta, jota me toimittajat olisimme voineet korjata valmistelemalla kysymyksemme kapeammalta alueelta ja pysytellen teemassa eli houkutellen vieraita kehittelemään vastaustaan. Näin yksinkertaista kirjallisuusohjelman tekeminen ei kuitenkaan ole; jos se olisi helppoa, niin YLE ei olisi ollut niin suurissa ongelmissa jo siinä, että talon sisältä ei löytynyt tekijöitä ja formaattia uudelle kirjallisuusohjelmalle, vaan se piti kilpailuttaa ulkopuolisilla tuotantoyhtiöillä.
Jotta keskustelu kirjallisuudesta olisi räväkkää, se edellyttäisi vahvoja mielipiteitä ja sellaista keskustelukulttuuria, jossa ihmiset voivat edustaa ehdottomasti omaa kirjallista makuaan ja hypätä toistensa mielipiteiden päälle puolustaessaan omaa makuaan. Tällainen keskustelukulttuuri saattaa vallita politiikassa, mutta ei suomalaisten tavassa puhua kirjallisuudesta. Kannattaa myös huomata, että ohjelmaa aloittaessa tuotantoyhtiö Ikoni & Indeksi painotti, että ohjelman pääosassa on kirjailija ja nyt "alasajon" jälkeen he ovat myöntäneet, että eivät ne kirjailijat osaakaan puhua kirjoista kiinnostavasti. Minkähänlainen ohjelmasta olisi tullut, jos tuotantoyhtiö olisi saanut kiinnitettyä juontajaksi Kari Hotakaisen, kuten suunnitelmiin oli keväällä 1999 kuulunut? Onneksi Hotakainen oli sen verran kaukaa viisas, että pysyttäytyi 'emmä tykännyt tästä'- leffakommentaattorin roolissa MTV3:n "Ensi-ilta" -ohjelmaa varten.
Koska tuotantoyhtiö Ikoni & Indeksi karsasti myös "yliopistoihmisten" (kuten tulin itsekin kerta toisensa jälkeen lokeroiduksi) tapaa puhua kirjoista, ihmettelen mistä löytyvät ne nerokkaat mielipiteet joista tehdään 50 minuutin ohjelma, jossa pääosassa onkin nyt - näin YLE minulle ilmoitti - "kirja ja sen sanoma". No, kirjaa ja sen sanomaa me yritimme pohtia jo A&Ö:n ensimmäisessä pilotissa, jossa aiheena oli suomalaisen kirjallisuuden realismi. Tätä ensimmäistä pilottiahan ei sitten koskaan esitetty, se kun oli liian kuiva ja tieteellinen.
Viimeisin pieni tapaus Kirja A&Ö:n uudistamisessa oli suomalaisten kriitikoiden lähettämä (julkaistu 27.3.) huolenilmaisu Yleisradiolle (ja julkisuuteen) siitä, että YLE "alasajaa" kirjallisuus- ja kulttuurohjelmia. "Alasajo" onkin sopivan steriili ilmaisu sille, miten siististi epäkaupalliseksi tekeytyvä, valtakunnallinen (media)firma pystyy hoitamaan tällaiset "uudistamiset".
Toisaalta myöskään tuotantoyhtiö ei tule kommentoimaan edellisten tekijöiden poispotkaisemista tai rakenteen vaihtumista ohjelmassa. Vaikka Kirja A&Ö:llä ei ole/ollut omaa (exporttikelpoista) "formaattia", ohjelman olemus on tasan siinä että samoissa lavasteissa tehdään samannimistä ja -aiheista ohjelmaa. Toimittajat ovat pelkästään se huterin osa lavastusta ja siksi vaihdettavissa ilman kommentointia. Näin tehtiin myös viime tammikuussa, kun Onkeli vaihtui Lahtiseksi.
Media tietenkin voi etsiä ja löytää ohjelmalle jonkin formaatin, ja tässä lajissa kunnostautui 11.3. -viikonloppuna Iltalehti, jonka kolumnisti totesi Kirja A&Ö:n olevan "nynnyjen kirjallisuusohjelma". Mikäli tuotantoyhtiö ottaa vinkistä vaarin, he kiinnittävät Mattiesko Hytosen vetämään ohjelmaa: saamme nähdä miten Heikki Turunen ja Jorma Ojaharju lyövät painiksi ja miten Juha Turkka ottaa kehässä yhteen Marko Leinon kanssa. Näytetään, että kirjallisuus ei ole nynnyjen monopoli.
1.4.2000
Seuraan edellen pyhää henkeä pidätellen, ajaako YLE kirjallisuuden ystävät mediapaastoon vai saammeko jo pääsiäiseksi uuden JuudasEepoksen.
Tämän aamun Hesarissa (1.4., ei aprillijuttu) YLEn tiedotuspäällikkö on ottanut langat käsiinsä ja rauhoittaa meitä kirjauskonnon ystäviä, että YLE ei ole alasajamassa kirjallisuusohjelmia, vaan _jo_ toukokuussa näemme 50 minuuttia lisää "Kirja A&Ö"-ohjelmaa. Kesällä YLE puolestaan yllättää "100 kirjaa, 1000 vuotta" -ohjelman _uusinnoilla_. Voi veljet, täytyy sanoa, että YLEssä todenteolla paneudutaan kirjallisen kulttuurin kasvattamiseen...
Erikseen uutinen ilahduttaa Kirja A&Ö -ohjelman henkisellä saneerauksella: "Helsingin Sanomien tietojen mukaan ohjelmaa ollaan kehittämässä osittain uuteen uskoon", paljastaa lehti. Syväkurkun paljastuksiin ei näemmä kuulu paljonko on "osittain" kakenpesulan naisten puhdistaessa ohjelmaansa henkisesti.
Ohjelman nimi ja lavasteet tuskin muuttuvat, niin paljon niihin on rahaa satsattu. Voisin lyödä lippikseni vetoa että myös Donner pysyy ohjelmassa tiukassa kuin tauti, koska hänen kaltaistaan instituutiota uskonpuhdistukset eivät huojuta, sanoivat katsojat mitä tahansa. Päinvastoin, median säätiedotteet viittaavat siihen, että donnerin määrä tv-ruudussa vain kasvaa lähivuosina.
Samaan aikaan toisaalla: saman lehden kääntöpuolella pieni uutinen kertoo, että "Kunnallisten kirjastojen edellytykset vastata tietoyhteiskunnan vaatimuksiin ovat olennaisesti supistuneet" (OPM). 'Uuteen uskoon' ollaan siis siirtymässä monella muullakin sektorilla, jotka eivät kykene "vastaamaan tietoyhteiskunnan vaatimuksiin".
Markku "Ö has left the building" Soikkeli