[M.G. Soikkeli]

EHRNROOTH HOITAA KRITIIKIN

Tänään (5.5.2002) Hesarissa Jari Ehrnrooth, tuo psykokulttuurin paavoväyrynen, selvitti kertaheitolla kaikki ne roolit, joita kritiikin ja tutkimuksen ja kaunokirjallisuuden dialogi tarjoaa. Tiivistän Ehrnroothin puheenvuorosta (vastine PW:lle ja Tuija Parvikolle) viisi sääntöä kritiikille:

1. kirjallisuuskritiikki on "olemassaolomme kohottamista" varten.
2. esseekirjoittajaa saa arvostella vain vähintään yhtä "sivistynyt" hklö.
3. kriitikon tulee tunnistaa ja hyväksyä että (essee?)kirjailijan käyttämä "minä" on täsmälleen genren konventioin etäännyttävä "me" (vrt. Mika Häkkisen "sä").
4. kirjailija takaa ja rajaa itse tekstinsä kantaaottavuuden: hän voi itsekin hätkähtää miten "huolestuttavan vahvasti kantaaottavan kirjan" hän on tehnyt. Kriitikon on ymmärrettävä arvioida kirjaa tämän ensisijaisen lukijan rooliin samastuen.
5. Jos kriitikko ei pysty samaan fyysiseen suoritukseen kuin kirjailija (esim. Ehrnroothin kohdalla maratonvauhtiin 15 km/t) hänen ei tule käyttää kehollistavia vertauksia, jotka väittävät kirjailijan olevan yhtä kuin tyylinsä ("hölkkäävä tutkijamaratoonari). Ehkä Ehrnroothin voisi palkata hoitamaan itsensä kesken kaiken kirjallisuuskeskustelun Suomessa? Tai sitten me muutkin voisimme kokeilla Ehrnroothin sääntöjä eilisessä (4.5.2002) Hesarissa julkaistuun Jukka Petäjän arvosteluun, hänhän oli asiantuntijajäsen mm. KTS:n kutsumassa keskustelussa (19.4).