[M.G. Soikkeli]

SENTIMENTIA SITOO SYMPATIAN VARHAISISSA NAISROMAANEISSA

** Heidi Grönstrandin väitöstilaisuus Turun yliopiston
** kotimaisessa kirjallisuudessa 9.4.2005

Väitöstilaisuudet karonkkoineen ovat, useimmiten, päiviä täynnä sitä innostusta, joka muulloin vain piilee jossain arkisen työn taustalla ja julkaisujen esipuheissa tai alaviitteissä. Innostuksen päivä, parhaimmasta päästä, oli tämä Grönstrandin Heidin väitöspäivä.
Väittelijä puolusti asiaansa sellaisella retorisella kurinalaisuudella, joka kehittyy seminaareissa, ja sellaisella luontevuudella ja vilpittömyydellä, joka on aiheensa kanssa asuneella tutkijalla. Kaiken lisäksi vastaväittäjä, Huhtalan Liisi (OuY), on alamme konkari, joka johdatteli tilaisuuden minuutilleen kahden tunnin esittelyksi ja kontekstoinniksi aiheesta antaen silti väittelijälle kaikki parhaat tilaisuudet selittää tekemisiään ja - kuten asiaan kuuluu - tunnustaa myös tietämyksensä rajat ja jatkotutkimuksen pakolliset paikat.

Lectiota seuranneessa puheenvuorossa Huhtala kontekstoi Grönstrandin tutkimuksen paitsi kotimaisen kirjallisuuden turkulaisiin projekteihin myös siihen tekstien historiaan kohdistuneeseen kiinnostukseen, joka on herännyt aivan viime vuosina. On koettu tärkeäksi pohtia lajia, koska laji/genre on Huhtalan sanoin eräänlainen "sähköpaimen" tekstien syntymiselle ja kuluttamiselle.
Tekstien historian ja kirjallisuusinstituution varhaisvaiheiden tutkimuksessa on luotu pohjaa naiskirjailijoiden aseman uudelleenmäärittelyyn, ja siihen "poeettisen elämän" määrittelyyn Grönstrandin väitöskirja (SKS) antaa olennaisen lisän: hän lukee uudestaan ja läheltä viiden naiskirjailijan romaaneja samalla kun arvioi niitä suhteessa 1840-luvun kirjalliseen ilmapiiriin.

Romaanin yhteiskunnallinen radikaalius 1840-luvun ilmapiirissä johtui siitä, että se oli lajina tarkoitettu laajemmalle lukijakunnalle kuin mikään aiempi lajityyppi. Tästä syntyivät romaania kohtaan tunnetut pelot kulttuurisen yläluokan keskuudessa, ja aiheestakin, totesi vastaväittäjä. Rajauksen ongelmana vastaväittäjä piti Wacklinin "Sata muistelmaa Pohjanmaalta" -teoksen puuttumista ja kyseenalaisena sitä, kuinka 1858 ilmestynyt Fredrika Runebergin teos (Fru Catharina Boije och hennes döttrar) sopii paljastamaan jotain 1840-luvun vastaanotosta.
Grönstrand totesi, että tukimushan kyllä kuvaa muutosta 1800-luvun puolivälin "poeettisessa ilmastossa" eikä pelkästään 1840-luvun tilannetta. Huhtalan kysymykseen ruotsinkielisen materiaalin luettavuudesta suomenkieliselle tutkijalle väittelijä totesi käytännöllisesti, että on oikeastaan helpompi lukea vanhaa kirjaruotsia kuin kirjasuomea.

Työn teoria ja metodipohja herättivät kysymyksiä kontekstualisoivasta ja intertekstuaalisesta tutkimuksesta sekä niiden käytettävyydestä tällaiseen materiaaliin. Väitöskirjan nimessähän ei esimerkiksi mitenkään näy materiaalin suomalaisuus, mikä on mielekäs valinta siihen nähden, että kontekstina on ajankohdan ruotsalainen kirjallisuus ja feministisen teoriataustan kautta myös brittiläinen kirjeromaani. Väittelijä totesi jälleen tutkimuskäytäntöjensä kannalta, että kontekstualisoiva lukutapa antaa enemmän mahdollisuuksia ottaa esille teosten yhteiskunnallisuus kuin intertekstuaalinen teoria - mutta ainakin periaatteessa, korjasi vastaväittäjä, myös intertekstuaalinen tutkimus avaisi yhtä lailla yhteiskunnalliset (kon)tekstit.
Toisaalta lajikontekstia ei ole aina osattu erottaa niin oivaltavasti teosten ajankohdan kontekstista kuin Grönstrand on tehnyt työssään, ja tästä vastaväittäjäkin antoi kiitosta: esimerkiksi romaanien esipuheiden konventionaalisuus ei olekaan naiskirjailijoiden itseensä kohdistamaa vähättelyä vaan ironiaa, jota on luettu totisesti joissakin aiemmissa tutkimuksissa... naiskirjallisuushistorian kritisoimisesta Huhtala niin ikään osoitti tunnustusta, myös omiin teksteihinsä kohdistetuista korjauksista.
Loppulausunnossaan vastaväittäjä vielä tiivisti kehunsa, että Grönstrandin tutkimus keskustelee aiemmaan tutkimuksen kanssa akateemisesti parhaaseen tapaan läpinäkyvästi eli paikantaen omia tulkintojaan kohdeteksteille ja taustatiedoille esitettyjen kysymysten avulla.

Kaltaiselleni, 1800-luvun kirjallisuushistoriaan välikäsien kautta tutustuneelle kirjallisuusihmiselle, kiitollista oli uusimman tutkimuksen summaaminen väittelijän ja vastaväittäjän puheissa. Kävi ilmi, että Suomen 1800-lukua on jo alettu eri tutkijatahoilla lukemaan kokonaiskuvaltaan vähemmän nationalistisena, tosin nämä radikaalit luennat saattavatkin sitten johtaa yhtä mieskeskeiseen joukkokuvaan kuin Snellmania ja J.L.Runebergia ja muita patriarkkoja kunnioittaneet kirjallisuushistoriat.
Ilmeisesti Grönstrandin työssä tämä nationalismista riippumaton ajankuva on esillä sekä naiskirjallisuuden oman perinteen todistamisessa että toisenlaisen lukukulttuurin esittelyssä. Siten se osaltaan tukee uusinta historiankäsitystä, kuinka varhain 1800-luvulla oltiin monilla elämänäalueilla luopumassa käsityksistä siitä mikä on luonnollista vain miehille tai naisille, mukaan lukien kirjailijuus.
Grönstrandin esilletuoma toisenlainen lukukulttuuri perustuisi osaltaan romaanien radikaalille kerrontastrategialle: sentimentaaliset romaanit sitovat lukijan sympatian kertojan pyrkiessä samalla estämään sympatian syntymisen.

Koska tutkittuja romaaneja yhdistävä aihe oli vietellyn naisen kirje ja tunnustus, voisi olla mielenkiintoista lukea tätä Grönstrandin tutkimusta suhteessa edellisenä päivänä tarkastettuun väitöskirjaan nunnakirjallisuudesta. Grönstrand totesi lectiossaan, että hänen tutkimissaan kirjoissaan naisten on ollut _pakko_ sanoa "minä"; tätä pakottavaa subjektiutta voisi kuvitella löytävän yhtä mielenkiintoisina paradokseina (vrt. Margaret Cohenin 'kaksoissidos') nunnakirjallisuudesta.

---

Aiempia VerkonAatos-raportteja kirjallisuustieteen väitöksistä:

Demoneista
Esseistiikasta
Lasten fantasiasta
Lukion lukijoista
Merikirjallisuudesta
Naisdekkareista
Naisten kehityskertomukset
Pervoteksteistä
Skolastikkojen ilkeyksistä

Juhani Ahosta
Bo Carpelanista
Diderot'sta
Paavo Haavikosta
Helvi Hämäläisestä
Jorma Korpelasta
Eila Pennasesta
Antti Tuurista