[M.G. Soikkeli]

NorLit-seminaari Reykjavikissa 21.-24.8.2003

NorLit-konferenssi ei ollut täysin tuntematon minulle, koska kaksi vuotta aiemmin kollegani olivat osallistuneet siihen Göteborgissa, silloin aiheena oli ollut genre. Konferenssin ohjelma kesälle 2003 antoi sekin jonkinlaisen kuvan siitä, että NorLit olisi kuin KTS-seminaari pohjoismaisittain: yhdistävästä teema, kirjallisuus ja visuaalinen, huolimatta luennot ja workshopit liittyivät toisiinsa äärimmäisen väljästi. Ratkaisevaa kaiken kokoluokan seminaareissa on kuitenkin sosiaalinen verkottuminen, ne vinkit ja tiedot joita saa virallisen ohjelman varjolla. Konferenssin ohjelma oli myös hyvä tekosyy lähteä matkaan, ja ennen kaikkea päästä pitkästä aikaa Islantiin.

Pohjoismaisen konferenssin järjestäminen Reykjavikissa asti näkyi rajaavan pois etenkin köyhiä suomalaistutkijoita, meitä oli ilmeisesti vain viisi kappaletta tullut perille asti: kaksi Åbo akademista, yksi Ahvenanmaalta, yksi Helsingistä ja minä edustamassa yksin Turun yliopistoa. Yhteensä Yhteensä plenaariluennoilla (7 kpl) ja workshopeissa liikkui aktiivisimmillaan n. 40 ihmistä, joista suurin osa tietysti paikallisia tutkijoita. Omalle osallistumiselleni ratkaisevaa oli paitsi konferenssin kaksikielisyys (englanti ja skandinaviska) myös yliopistosäätiöltä saatu apuraha.

Konferenssin tähtivieraista tärkein oli norjalais-amerikkalainen Toril Moi. Ohjelman ensimmäiseksi luennoijaksi sijoitettu Moi olikin jo itsessään mitäkuinkin hyvä syy tulla Islantiin saakka, niin vaikuttava asiassaan ja näkemystensä raikkaudessa oli hänen tuntiin tiivistetty luentonsa. Moi puhui tekeillä olevan Ibsen- kirjansa pohjalta realismin ja modernismin suhteesta käyden tyylikausien rajanvetoa kuvataiteen, teatterin ja kirjallisuuden intermediallisilla vaikutuksilla. Yhdistellen kuvataiteen ja kirjallisuuden esimerkkejä Moi todisteli, että Ibsenin paikkaa kirjallisuushistoriassa on arvioitava uudelleen postromanttisena modernistina, ja samalla tarkennettava (etenkin Jamesonin) modernismia koskevia standardimääritelmiä. Esimerkiksi Ibseniä ei voi sijoittaa joko/tai-jaottelulla realismin tai modernismin edustajaksi, vaan tuotantonsa perusteella hän voi edustaa yhtä aikaa molempia. Välillä putosin kyllä kärryiltä, ketkä Ibsenin aikalaisista makutuomareista kannattivat teatterillista ja ketkä antiteatterillista estetiikkaa kuvataiteessa/kirjallisuudessa.

Lauantaina kuultiin taas luentoja ja seurattiin workshoppeja. Plenaariluentoihin kuului myös prof. Arne Melbergin kokoava katsaus moderniin matkakirjallisuuteen. Jotkut esimerkeistä olivat jo 1990-luvulta, mutta ehkä postmodernin määritelmä ei sovi lainkaan matkakirjallisuuden alueelle? Melbergin katsaus oli lähinnä kuvaileva. Naipaulia, Kapuscinskia, Canettia, Åsne Seierstadia ja Cora Sandelia yhdistävä matkakirjallisuuden dominantti olisi turistille ominaisen visuaalisen havainnoinnin ylittäminen matkakuvauksen elävöittämisessä. Modernia taas olisi turistifokalisoinnin kritiikki. Esimerkiksi Canetti pyrkii osoittamaan "Marrakeshin äänissä" että hän EI ymmärrä kohtaamiaan ihmisiä ja Kapuscinski rikkomaan matkakertomuksen lineaarisen rakenteen. Myös vierauden kohtaamisesta Melberg totesi jotain yleistä, mihin tutkija Karin Sanders huomautti jälkikeskustelussa että niinpähän kaikki kirjallisuus käsittelee vierauden kohtaamista.

Nythän tuo norjalainen Åsne Seierstad on ollut esillä matkakirjallisuuden kolonialistisen asenteen paljastaneessa kohussa, kun Seierstad kuvasi afgaaneja kohteiden intimiteetistä piittaamatta. Asenteeltaan aivan vastaava tapaus löytyy muuten Thomas Cook -matkakirjallisuuspalkinnon ehdokkaista, Justin Hillin teos "Ciao Asmara". Matkakirjallisuuden tästä puolesta Melberg ei juurikaan puhunut.

Karin Sanders oli plenaariluennoijana näkökulmaltaan vieläkin haastavampi kuin Moi, hän nimittäin puhui arkeologisten diskurssien esiintymisestä kirjallisuudessa. Esimerkkinä Sandersilla olivat Tanskan soista nostetut, maailmanmainetta saaneet "bogbodyt", siis nämä turpeessa konservoituneet rautakautiset ruumiit, joita on nosteltu suosta ja tulkittu eri tavoilla viimeiset kaksi vuosituhatta. Bodbodyjen esiintymiselle kirjallisuudessa Sanders käytti hauskaa nimitystä "haaste ihmisyydelle" -trooppi: menneisyyttä edustaviin ruumiisiin on projisoitu sekä perusinhimillisen uhrin että perusihmisen ulkopuolelle jäävän marginaalin ominaisuuksia. Edelliseen löytyi edustava esimerkki Seamus Heaneyn runosta, jälkimmäiseen natsi-ideologiasta (ruumiit todisteina kelpaamattoman ihmisaineksen "luonnonmoraalisesta" tuhoamisesta). Esimerkkimateriaalia, mm. naiskirjailijoiden eroottisia runoja bogbodeista, Sanders kertoi olevan jo enemmän kuin hän pystyy käsittelemään, artikkeli on paisunut tulevaksi kirjaksi.

Viisipäiväisen seminaarin ohjelma oli sikäli hyvin jaettu, että ensimmäisenä päivänä, torstaina ei vielä tarvinnut muuta kuin tutustua muihin osallistujiin. Plenaariluentojen jälkeen siirryttiin workshoppeihin, joiden teemat olivat mitäkuinkin väljiä. Pahimmillaan taisi olla neljä workshoppia samaan aikaan, joten esimerkiksi omassa sektiossani meillä oli vain kaksi paperia ja parhaimmillaan viisi henkeä paikalla. Täysin hukkaan ei kyllä omakaan paperi mene, jos vaan jaksaisi tehdä siitä artikkeliversion konferenssin annin kokoavaa kirjaa varten. Edellisen NorLit-seminaarin genrekirja olikin juuri ilmestynyt Daedalus-kustantamolta, hintaa juhlavat 300 SK.

Lauantai-illalla meidät oli kutsuttu campuksen alueella sijaitsevaan Pohjola-taloon pohjoismaisten suurlähettiläiden vieraiksi. Lähettiläät itse olivat lomilla, joten nappailimme punkkua heidän sihteeriensä ja pihamaalla viihdyttäneen kissa-ambassadorin seurassa. Oli niin uskomattoman lämmintä, että islantilaiset isäntämme olivat suorastaan hämillään yrittäessään selittää miten ainutlaatuinen sää konferenssia suosi. Jännittävintä lauantaina oli kylläkin Islannin länsirannikkoa ravistellut maanjäristys (4.9 richteriä), joka kolmen sekunnin ajan muutti ainakin minun maailmankuvani.

Workshop-numeroista hämmästyttävin, ainakin siihen nähden mitä yleensä kirjallisuudentutkimuksen seminaareissa tapaa, oli ruotsalaisen tutkijan reippaan provokatiivinen analyysi hardcore- pornosta. Tutkija oli nähnyt asiakseen monistaa seitsemänsivuisen handoutin nettipornosivuista, jotta vakuuttuisimme siitä, miten keskeinen narratiivinen elementti ns. cum-shot on alan filmeissä. Itseäni eniten kiinnostaneita workshop-esityksiä olivat osaltaan Sara Gordanin paperi "Hiroshima Mon Amour" -filmin sana/kuva-estetiikasta ja Lars Dahlbergin paperi 20-luvun kollaasitaiteesta uusien medioiden kommentoijana, tai niin minä ainakin esityksen pointin ymmärsin. Jälkimmäisen tapauksessa puoli tuntia oli ihan riittämätön ison aiheen avaamiseksi.

Konferenssin sunnuntai oli omistettu sanan ja kuvan digitaalisille toteutuksille. Itselleni tämän päivän anti oli täysin turha, mutta muu väki kyllä seurasi kiinnostuneena hypermedian ja -tekstin perusteita. Tanskalainen Gitte Mosse lähinnä hypetti alan klassikoita, kanadalainen Caitlin Fisher sentään vähän analysoikin omia ja muidenkin tekemisiä, mutta demosirkusta sekin oli. Fisher oli kyllä armoitetun hyvä lukija, ja koska hän edusti Mac-heimoa hänen demotustaankin seurasi ihaillen. Kun 99 % hypermediasta on hypeä ja 1 % aidosti kiinnostavaa ja edes viestivää, niin Fisherin oma työ, palkittu fiktioromppu " These Waves of Girls" vaikutti aidosti kiinnostavalta, tosin taas kerran uusmediaan aina yhtä kätevästi koplatulla skandaalin estetiikalla ja sosiopornolla. Fisherin akateemista työtä edustaa romppu "Building Feminist Theory", joka muutamien demoväläysten perusteella ei, puolestaan, vaikuttaisi tarjoavan mitään mediansa mahdollistamaa lisää aiheeseen (vaikka teoksen alaotsikko on "Hypertextual Heuristics"). Islannin kansallisneidon tutkija Úlfhildur Dagsdóttir jutteli viimeisenä Björk-ilmiöstä. Hieman ohjelmanumero tuntui pakolliselta matkailumainokselta, vaikka ihan mielekästä analyysiä Dagsdóttir tietysti oli tekemässä, "björkin" rakentamisesta harawayläisittäin positiivisena kyborgisena hahmona. Sanan ja kuvan yhteistyö esiintyi siinä, että erityisesti Björkillä mutta musavideoiden estetiikassa yleisestikin otetaan lyriikoissa esiintyvä keskeinen metafora kirjaimellisesti ja tehdään siitä videon keskeinen, narratisoitava idea.

Konferenssin viides päivä, maanantai oli varattu retkelle pakollisiin turistikohteisiin. Itse suuntasin jo Suomea kohti, koska hoidin turistipuolen jo konferenssin edellä ja taatusti mahdollisimman kaukana jenkkien ja saksalaisten täyttämästä Reykjavikista.


15.8. Islantiin | 16.8. Skaftafellille (Vatnajökull) | 17.8. Skaftafell | 18.8. Skaftafell | 19.8. Skaftafell | 20.8. Skaftafell | 20.-25.8. Reykjavik | 25.8. paluumatka

Markun majakkasivulle