[M.G. Soikkeli]

 

Queer-aiheisia seminaareja on Turussa järjestetty jo pitkällä perinteellä, mutta vasta vähitellen, queer-tutkimuksen vakiintuessa osaksi akateemisia oppiaineita, on näistä syksyisistä seminaareista kasvanut turkulaisen lukuvuoden isoimpia ja tärkeimpiä tapahtumia. Seminaarien näkyvin tulos on viime vuonna julkaistu, seminaarin silloista nimeä noudattanut artikkelikokoelma Pervot pidot (Like).

Tänä vuonna Pervot puheet -nimellä otsikoitu seminaari järjestettiin vaihteeksi Åbo Akademin tiloissa. Perjantai ja lauantai kuunneltiin esitelmiä ja sunnuntaina olisi ollut tarjolla tutustumisretki 'agraarihomouden' museoon.

Ensimmäisen puheenvuoron ja tervehdyksen käytti SETA:n puheenjohtaja Tiia Aarnipuu. Aarnipuu halusi muistuttaa queertutkijoita siitä, ettei SETA ole retoriikaltaan niin konservatiivinen kuin se median perusteella saattaa joskus kuulostaa - joutuvathan SETAn edustajat tasapainottelemaan niin median kuin päättäjienkin kanssa sellaisilla reaalipolitiikan ehdoilla ja käsitteillä, joita he eivät muissa yhteyksissä koskaan allekirjoittaisi.

Älykkäästi henkilökohtaisten puheiden sarjaa jatkoi seminaaripäivän ensimmäinen esitelmä, Lasse Kekin teoriatiivistelmä siitä, mitä "pervolapsuus" voisi tarkoittaa ja millaisen vaihtoehdon häpeätematiikka voisi antaa esimerkiksi homoliikkeen käyttämälle ylpeystematiikalle (etenkin siis pride-kulkueet): ylpeys voi estää häpeän kohtaamisen.

Kekki referoi pitkälti Eve K. Sedgwickin pohdintoja siitä, kuka puolustaisi tyttömäisiä poikia, jos homoliikekin potee eräänlaista amnesiaa unohtaen aktiivisesti lapsena koetun häpeän sukupuolirooliin sopimattomasta käytöksestä. 'Pervolapsuus' ei kuitenkaan ole käsitteenä tai ideana sopinut edes queertutkimukseen. Kekki viittasi Lee Edelmanin

kommenttin siitä, kuinka queerteemojen liittäminen lapsuuteen merkitsee mielikuvissamme lapsuuskäsitteen loppua. Sen vuoksi edes "pervomyönteiset" ihmiset eivät ole välittäneet pervolapsuuden pohtimisesta.

 

Perjantain lukuisista esitelmistä en ehtinyt kunnolla kuuntelemaan muita, vaan palasin aktiiviseksi kuuntelijaksi vasta lauantaina iltapäivällä, kun aiheena oli... porno.
Sanna Härmä pohjusti normipornon ja "vaihtoehtoisena" näyttäytyvän pornon eroavuuksista sekä siitä retoriikasta, jolla vaihtoehtoisuutta on perusteltu emansipatoriseksi. Normipornosta erottuva naisille suunnattu porno pyrkii olemaan enemmän kuin pelkkää seksin representaatiota: ajatuksena on se että porno myös ohjaa sitä kuinka haluamiseen suhtaudutaan ja pystyy parhaimmillaan terapioimaan parisuhteen osapuolia. Toisaalta naisille suunnatussa pornossa edelleen uusinnetaan, Härmän mukaan, naisten roolia miesten "huoltojoukkoina". Vaihtoehtoisessa pornossa on toisaalta parhaimmillaan luovuttu pornon ilmaisullisista konventioista, ja nostettu esiin pornografian tekijöitä sen artistisuuden todisteluksi.
Tosin tämän artistisuuden ja tyylin takuuna ei vaihtoehtopornossakaan välttämättä näy muita merkkejä kuin fantisoinnin etäännyttäviä tehokeinoja.

Tutkijat Jari Pohjonen ja Mari Kuukkanen jatkoivat vaihtoehtopornon parissa, edellinen 'uusien toiseuksien' esiintymisestä pornomarkkinoilla ja jälkimmäinen s/m-fantasioista intiimiyden uutena osa-alueena. Pohjonen osoitti miten köykäisiä olivat vaihtoehtoisena esiintyvän pornon lupaukset siitä, että tarjolla olisi muutakin kuin mieskeskeistä ja päämäärähakuista aktikerrontaa. Esitelmässään hän kysyi, onko todellista vaihtoehtoisuutta sitten haettava aina heteroseksin ulkopuolelta?
S/M-pornoa on puolusteltu sillä, kuinka se paljastaa arkista seksiä ohjaavat haluasetelmat tekemällä niistä näytelmällisiä kohtauksia. Tutkija Kuukkanen käytti esimerkkinä

Tuntematon maa -nettisivuston s/m-novelliosastoa.
Yrityksiä siirtää ihmiset yhdistävää intimiteettiä arkielämään Kuukkanen ei pitänyt ongelmattomana, jos tuloksena voikin olla pelkän seksin eikä arjen merkitysten muuttuminen. Ehkä tämän kitkatekijän voisi esittää laveampanakin määritelmänä: kun pervo ja heteroarki kohtavat, muuttuukin pervo eikä arki.

Seminaarin viimeisen puheenvuoro sai kirjallisuudentutkija Pia Livia Hekanaho.
Kuivakkaan teoreettiselta kuulostavan otsikon ("Pervoaika ja ongelmallinen parisuhdenormatiivisuus") alla Hekanaho toivoi provosoivansa yleisöä ottaessaan kantaa suomalaisten homo- ja lesbopiirien konservatiivisuuteen eli pyrkimykseen voittaa kunniaheteron ("jotka vain sattuvat olemaan samaa sukupuolta") malja perustamalla ydinperheitä ja

duunaamalla kakaroita. Ydinperheen tuottama normaalius tuottaa kuitenkin uusia margineeleja, muistutti Hekanaho ja piti emansipation takaiskuna sellaisten ilmausten yleistymistä (homo- ja lesbopiireissä) kuin "meidän häät" ja "vaimo".
Hekanaho saikin kaipaamaansa palautetta, joskin kommentit olivat pikemminkin yhtä huolestuneita kuin provosoituneita. Euroopassa meneillään oleva konservatiivinen käänne näkyy jo lahden takana Ruotsissa ja vaarana on että homoliikkeen kaksoisstrategia, sekin jota SETA joutuu toteuttamaan, johtaa siihen että radikaalia tilaa vaatimattomat tahot joutuvat pian pärjäämään ja piiloutumaan tästä yhteiskunnasta yhden ainoan strategian taakse.
Toisaalta yleisöstä kuului puheenvuoroja myös nuoremman sukupolven radikaaliudesta: he identifioituvat ensin alakulttuuriin ja vasta toissijaisesti homo- tai lesboyhteisöön. Lisäksi Tiina Rosenberg huomautti, asianmukaisesti, että yksittäisten ihmisten romanttista rakkautta ja siitä juohtuvia suhteita ei pitäisi sekoittaa perhekeskusteluun.

Jonkinlainen 'aitopervoutuminen' tapahtuu siis kyllä edelleen ruohonjuuritasolla kulttuuridiversiteetin ansiosta, identiteettibalettia osaavien elämäntaiteilijoiden lisäksi nuoressa polvessa on yhä enemmän "identiteettihissillä" (Jenny Kangasvuon esitelmässä termi) liikkuvia ihmisiä, jotka voivat identifioitua yhtä vaivattomasti biseksuaaleiksi kuin homoiksi tai vaikkapa "joustolesboiksi".

Mutta johtaako identiteettihissien hurina uusiin sukupuolipoliittiisiin päätöksiin ja lavenevaan vapauteen, siitä ei ilmeisesti ole ilmassa mitään ennusmerkkejä...

 


 

Tästä raportista puuttuvat seminaarin nimekkäät vieraat ja heidän esitelmänsä, joita en valitettavasti ennättänyt kuuntelemaan:
Joanna Mizielinska, Warsaw university: Queer in the Moominland
Ulrika Dahl, Södertörns högskola: Pleasure principles: Reflections on the queer feminist politics of femme
Jukka Lehtonen, HY: Koulu, työ ja tutkimus: queer-tutkimus maailman muutoksessa
Harri Kalha, HY: Taide taudinkantajana: Kromofobia ja "Tapaus Enckell"

Seminaarin koko ohjelma voi löytyä vielä verkosta.


 

Pervot pidot 2004 -seminaarista raportti

VerkonAatos