========================================================= Lyhyesti: "Isku Kolumbiaan" on vain paikoin "huippuluokan trilleri". Enimmäkseen se on harvinaisen hienoa konservatiivista draamaa, jossa hi-tec -avusteiset hyvän ja pahan voimat mittailevat toisiaan viidakon ja Valkoisen talon välimaastossa. Kuvaukseltaan "Isku Kolumbiaan" on yksi komeimpia paranoidioita, mutta kertomuksena se romahtaa ratkaisevasti loppua kohti. Suositeltavaa nannaa tietokoneiden ja patiroottisten pelien harrastajille, sekä tyylipuhtaan kuvakerronnan ystäville. ========================================================= Jos piti Philip Noycen edellisestä, "Näkymätön vihollinen" - elokuvasta, on "Isku Kolumbiaan" takuuvarma nautinto. Filmi ei ole mikä tahansa trilleripurkillinen pop cornia, jossa suspensepalat nautittua mitään ei jää jäljelle. "Isku Kolumbiaan" ("Clear and present danger") on pikemminkin huolellisesti tarjoiltu pitkä illallinen, jossa eri tavoin täyttävät kertomuspalat annostellaan ilman huomattavaa taidepaussia. Jännityksestäkin voi ohjata liki sinfoniaa. Ohjaaja Noyce ei tosin hallitse ihan kaikkea materiaaliaan; leffan lopussa hän nostaa lyhyen kuorokohtauksen joka muka hiljentää kaikki nostatetut tunnelmat ja sulkee käsitellyt ihmissuhteet. Nope. Leffa on kuin musiikkinsa: tusinan variaatioita Tähtilipusta sillä tavoin toisiinsa risteyttäen että se näyttää/kuulostaa omaperäiseltä. Harrison Forin kolme ilmettä (hämmentynyt: suu keskeltä raollaan, vihainen: suu ja silmät eri tahdissa, tyytyväinen: oikea suupieli nousee) sopivat oikein hyvin tällaiseen filmiin. Herra Harrison alkaa olla vähän vanha juoksentelemaan sillä tavoin kuin "Takaa-ajetussa" vielä vaadittiin, mutta CIA-virkamiehenä hän on mukavan jäyhis moraalinen tikku. Anne Archerin hehkuun ihastuneille tämä Jack Ryan -elokuva ei suo samaa läsnäolon lämpöä kuin "Näkymätön vihollinen". Archer seisoksii läpi leffan tietoisena miten niukka "minä tuen sinua kaikessa"- pönkkärooli hänelle on suotu. William Dafoe sitä vastoin päästelee pahis-hyvis -roolissaan tiukemmin kuin sitten "Platoonin". Ja sinnehän ne jäljet taas kerran johtavat, Vietnamin sylttytehtaalle. "Forrest Gump" oli hyvittävä fantasia amerikkalaisen unelman korjailemiseksi pahimmista paikoista, mutta on toinenkin temppu korjailla kansallista traumaa: otetaan revanssi, tehdään realistisen oloinen tarina jossa Vietnamin kaltaiselta näyttämöltä ei paetakaan tähtilippu kintuissa. "Isku Kolumbiaan" pullistelee kuitenkin ihan eri lailla komeasti ja kuvakerronnaltaan taitavasti leikkaillen kuin aiemmat jenkkilihaksen esittelyt a la "Top Gun" tai "Rambo". "Isku Kolumbiaan" tarjoaa ainakin elokuvaversiossaan (en ole lukenut Clancyn teosta) kaksi syntipukkia vallan myrkyttymiselle. Arvatkaa huviksenne onko toinen niistä taas punatukkainen? ja onko sen nimi otettu mytologian kohtalottarelta? Mutta toinen onkin yllättävä veto, ja tältä presidentin osalta herää kysymys onko hahmo näin karikatyyrinen myös Clancyn kirjassa. Elokuvan tyylilaji onnahtelee niissä harvoissa kohtauksissa kun Yhdysvaltain kuvitteellinen presidentti tulee filmiin mukaan. Presidentistä on tehty täysin pelle, heppu on kuin AZZ-kolmikon "Hot Shots"- leffoista. Hänen alapuolellaan sitten häärivät kovaotteisemmat poliitikot, ja muutama hyvis sotkee tuttuun tapaan valmiin korttipakan. Kaikkiaan olisi leffan suonut olevan vielä tunnin pidempi, sillä leffaa varten olisi ollut lukuisissa hahmoissa kehiteltävää ainesta pidemmällekin. On Noycen ihme, että hän saa näin ison gallerian hahmoja välitettyä näinkin kompaktisti. "Isku Kolumbiaan" voisi luvata Kummisetä-tyyppisten spektaakkelien uutta K-14 tulemista! Pornoa ei ole lainkaan, väkivaltaa melkoisesti - vaikka toiminnallisuus on muuten vähäistä - mutta raakuudet ovat yhtä kliinisiä ja verettömiä kuin satelliittikuva täsmäaseen jäljiltä. Ei meiltä suuret kertomukset ole kateissa, vaan mittavat juonet, kestävät henkilöhahmot, harkitut miljööt. Näistä puutteista "Isku Kolumbiaan" täyttää ainakin ensimmäisen. Leffaa seuraa nautinnokseen, koska ohjaaja kehittelee niin taitavasti rytmittäen tapahtumia eri paikoissa, enimmäkseen neljän henkilön ympäriltä: hyvis joka on todella hyvis, pahis joka on todella hyvis, hyvis joka on todella pahis, ja pahis joka on aina vain pahis. Sitten Forsythin romaanien en muista seuranneeni näin tiiviisti jännityksen rakentamista vallankäytön estradin ja verisen arjen välillä. Miltei kokonaan toinen tarina on se miten Philip Noyce onnistuu sulkemaan kaikki kehittelynsä yhtenäiseksi lopetukseksi. Leffa on pitkä, eikä sittenkään tarpeeksi. Vasta elokuvan lopussa tajuaa miten väärään tapaan ratkaisevia ratkaisevat tapahtumat olivat ja pettyy, sillä on odottanut vielä vähintään vartin loppuselvittelyjä. Tai sitten: jätetään pelivaraa seuraavalle Jack Ryan -elokuvalle. Sitäkin sietää odottaa penkin reunalla! "Näyttää todella pahalta. Parasta tuoda videokamera tänne." Niin edellisen Jack Ryan -leffan kuin sen mahdollisesti tulevan kaava on melko tarkalleen sama: useimmmat tiedusteluvallan virkamiehet pysyttelevät erossa kenttätyöstä ja siksi he eivät näe salajuonien kytköksiä heidän selkänsä taakse, mutta moraaliltaan puhdas sankari Jack Ryan näkee selvemmin kuin muut ja on valmis kohtaamaan pahan silmästä silmään - objektiivin lävitse! Ensimmäisessä Ryan-leffassa eli "Punaisen Lokakuun metsästyksessä" koko leffa rakentui yhden havaintovälineen, tutkan ympärille; tosin ohjaajana oli John McTiernan ja kenties siksi leffa ei virittynyt edes romaanin veroiseksi. "Näkymätön vihollinen" rinnasti uskomattomin metaforin aistillisuuden kontrollin ja poliittisen kontrollin. "Isku Kolumbiaan" kaivaa esille yhä laajemman arsenaalin isojen poikien hi-tec -leluja, mutta nyt useammin kuin edellisissä kuvaava kamera itsessään vaihtelee erilaisia tilannetta kontrolloivia tapoja. Noycelle tyypillistä oli jo "Dead calm"-leffassa nostattaa odotuksia rakentamalla elokuvaan sisäiskertomusta pienten representaatiovälineiden kautta. Kyse on kertomustekniikan kannalta siitä - ylipäänsä kuvakerronnan suhteen loputtoman mielenkiintoisesta ja avoimesta kysymyksestä - kenen kautta kokonaiskertomus syntyy (fokalisoituu), ts. kenen nahkoissa katsoja seuraa tapahtumia ja ymmärtää kokonaisuuden. Pienten representaatiovälineiden (kamerat, tietokoneet, kuuntelulaitteet, nauhurit) rinnastaminen vallankäytön hyvin konkreettisiin välineisiin eli aseisiin (eritoten tähtäimet ovat Noycen suosikkeja) on Noycen tapa kutkuttaa katsojaa: laitteet ovat keinoja kontrolloida kuvien maailmaa, katsojan keinoja samaistua henkilöiden tapaan käyttää kontrollin välineitä. Syntyy ristikkäinen kontrolloitujen ja kontrolloimattomien merkitysten aallokko, jossa katsoja voisi miltei huudahtaa nuo leffan alkumetrien sanat: tuokaa videokamera, tämä täytyy pysäyttää! -- ##################### "Minä tanssin köydellä kuilun puolivälissä. Jos minä M.G. Soikkeli nyt alan pelätä, minä pysähdyn ja köysi alkaa vaappua. csmaso@uta.fi Minulla on vain yksi mahdollisuus: mennä yli yhtä ##################### kyytiä, sillä siellä, mistä minä tulen, maailma palaa" Soikkelin elokuva-arkisto