GANSTERIOPERETTI Eivät lopu ihmeet elokuvan maailmasta: Sylvester Stallone koomikkona. Ja mikä merkillisintä, hän sopii osaansa kuin valettu. Ympärillä hyörivä komedia vaatii keskushahmokseen jonkun jäykän ja mahdollisimman vähän naurettavan henkilön; "Oscaria" voisi hyvin verrata vaikkapa Moliéren näytelmiin. Näin tarina ei repsahda silkan kansanfarssin puolelle. "Oscar" muistuttaa myös 50-luvun nopeatempoisia, monimutkaisille väärinkäsityksille rakentuvia vauhtikomedioita. John Landis on ohjaajana kaukana Blly Wilderin nokkeluudesta, mutta tällaisenakin "Oscar" palauttaa valkokankaalle filmilajin, jota ei ole näin puhtaana ihan äskettäin näkynyt. "Oscar" on tarina gansteripomosta, joka kieltolain aikaan yrittää muuttaa bisneksensä lailliseksi. Ongelmat kasautuvat perhe-elämän ja bisneksen sekoittuessa toisiinsa. Filmin maukkainta antia ovatkin sen lukuisiin sivurooleihin taitavasti koomisoidut hahmot. Gangsteriaihe on käsitelty miltei pittoreskillä sävyllä, siististi ja erityisemmin tyyilittelemättä. "Oscar" on aihelämmittelynä kiinnostava, mutta muutoin enintään välttävä elokuva; jos siedät huonosti Sly Stallonen "näyttelemistä", tämä elokuva on syytä kiertää kaukaa. Soikkelin elokuva-arkisto