======================================================================= Lyhyesti: "Rock" on die hard vankilassa, vahvistettuna virusscifin, hi tech -terroristijännärin ja kyttärookiebuddies-genren skenaarioilla. Se on ohjattu tiukasti kuin sotilasoperaatio ja juontakin siinä on yhtä niukasti, hahmot yhtä latteita ja loppuhuipennus yhtä pinnistelty kuin paperilla onnistunut operaatio; paljon ideoita, ei mitään tarinaa. ======================================================================= Jälkikäteen "Rock" tuntuu Sean Conneryn eläkeharrastusten täytteeksi tehdyltä maratoonilta, jossa aseet paukkuvat ja miehet karjuvat kuin kunnianosoitukseksi veteraanille. Filmin keskushahmo Nicholas Cage painelee oman reittinsä lujaa ja sopii niin hyvin rooliinsa, labranörtistä ramboksi muuttuvana agenttina, että tulee paljastaneeksi miten kökköä muu kerronta on. Connery näyttää milloin vakavalta, milloin huvittuneelta, mutta tarinan suhteen hänen ei tarvitse tehdä juuri mitään verrattuna koko persoonallaan huitelevaan Cageen. Kolmas stara on Ed Harris, joka tekee arvattavan helposti hänen hipiänsä räystäskulmiin sopivan roolin kansakunnan kovanahkaisimpana patrioottina. "Rock" alkaa armottoman komeasti ja sitä seuraa vartin verran pastillia pidätellen. Matkan varrella tahti kuumennetaan muutaman kerran uudelleen: yliviritettyä asemachoilua, tuliaseen tahtiin leikattua kuvakerrontaa, jossa paikoin ei ole tarkoistukaan jättää katsojalle muuta kuvaa kuin liikkeen ja voiman vaikutelmia, koboltinhohtoisia ja -kovia technolavasteita, joissa edetään kohti Alcatrazia, vankilan muotoon taotun Kiven ydintä, josta kukaan ei ole koskaan paennut ja josta käsin nyt uhataan amerikkalaisen hyvän uskon mekkaa, San Franciscoa. Kovat hemmot lähetetään pelastamaan pehmokaupunki... Sinne tarina sitten lopsahtaakin, murenee kuin hohkakivi aamunkoittoon. Pyssyleikit Alcatrazin käytävillä ovat paikoin hölmön näköistä harjoittelua Suomenlinnan valleilla, milloin ei piileskellä auttamattoman pahvin makuisissa, Spielberg-tyyppisissä kaivoskäytävissä (!) vankilan uumenissa. Leffa on myös tolkuttoman ylipitkä, koska henkilöiden välisiä suhteita ei voida käsitellä dialogin avulla, vaan siihenkin täytyy käyttää toimintaa; miten perustelematonta ja miten irrallaan kokonaisuudesta se sitten onkin. Alcatrazista on tehty ennestään useitakin leffoja, joista kuuluisin lienee Frankenheimerin ohjaama "Birdman of Alcatraz" (1962), mutta tuskin mikään elokuva on pystynyt hyödyntämään niin avuttomasti tuon vankilan legendaarista mainetta kuin actionrytinä "Rock". "Rockin" kaltainen turboahdettu filmikerronta voisi toimia puolentoista tunnin mittaisena kuumeena, johon silloinkin tarvittaisiin viilentävät hetkensä, jotta menossa oleminen taas tuntuisi edelleen joltain. Mutta "Rockissa" sen vähäinenkin dramatiikka on sijoitettu väärään paikkaan, nörtin Cagen ja veteraanin Conneryn välille ja kummastakaan ei lopultakaan päästä selville millaisina hahmoina heidät halutaan esittää - koska kaikki on ensisijaisesti yliviritettyä: nörtti onkin rambo, kamala vankilapsykopaatti onkin kunniantuntoinen britti-intellektuelli, katolinen perhetyttö onkin uskollinen nymfomaani, lojaali upseeripatriootti onkin hullu militaristi. Leffa on valmiiksi pureskeltu ja koneilla (t)ulostettu, se on pelkkää särmää, jonka kovuutta katsoja joutuu liiankin kauan kummastelemaan ja ihastelemaan. Eli kuten ennakkokatsannon poistuvasta yleisöstä kuului: "Tällasia on tehty jo niin miljoonia". Onpa niin, repliikkejä myöten ("Tämä heppuhan on sankari", "Ei, hän on legenda") vaikkakin harvoin niiden kaikkien lajipiirteet yritetään ängätä samaan tarinaan. "Rock" on tavaraa rahan edestä, vaikka ainesten yhdistämiseen ei tosiaankaan tarvittaisi ohjaajaa, vaan taktikoiva tekoälykin saisi tällaisen operaation aikaiseksi. -- ################ "Tämä subjekti, ################### M.G. Soikkeli joka kokee itsensä konstituoituna http://www.uta.fi csmaso@uta.fi juuri konstituoidessaan, /~csmaso/ego.html ################ on minun ruumiini." ################### Soikkelin elokuva-arkisto