================================================================== Lyhyesti: "Schindlerin lista" on ensimmäinen _ihan oikeasti_ taiteellinen näyttö ohjaaja Steven Spielbergiltä. Elokuva kertoo Puolan juutalaisten kohtaloista natsien (ei siis pelkästään sak- salaisten) kynsissä, ja erityisesti Oscar Schindleristä, aikansa jupista, joka jostain syystä pelasti satoja juutalaisia keskitys- leiristä tehtaisiinsa työläisiksi. Leffan mustavalkokuvaus on harvinaisen komeaa, eikä katsoja juurikaan ehdi kärsimään yli kolmen tunnin kestosta. Unohda kaikki mitä mietit Spielbergin viihteelli$tävi$tä kyvyistä, mutta anna hieman tilaa rotumelo- draamalliselle hymistelylle. Tää on niitä leffoja joista sanotaan, että jos katsoo yhden leffan vuodessa niin tsekkaa tämä. ================================================================== "Schindlerin lista" ei ehkä ole vuoden paras (kuvakieleltä komein, mikä titteli voisi mennä Altmanin "Short cuts"-filkalle, mutta siitä myöhemmin lisää) elokuva, mutta varmasti vaikuttavin. Spielbergin "Jaws" oli aikoinaan melkoinen kauhukokemus, mutta seuraavilla katselukerroilla bassojytinä meni jo ohitse munaskuiden. Mutta tämä "jews" eli "Schindlerin lista" on filkka, joka taatusti repii orvaskedelle vielä useammalla katselulla. Mikä myös raivostutti, allekirjoittanutta, jälkikäteen. Luultavasti juuri se miten hienoa kuvaus on, miten _eri lailla_ kuin aiemmin Spielberg käsittelee täl- laista kaikkien melodraamojen kulmakiveä kuin saksalaisen marssi- musiikin tahdissa soiva holokaustinen ja antaa aiheelle, joka on jo tuhanteen kertaan murehdittu loppuun, uuden muodon - se on taiteen taikaa ja saa jumaloimaan sellaista välinettä kuin elokuva. Muistan kyllä talvikeväältä 1979 kun telkassa nätettiin "Polttouhrit"-sarjaa miten hirvee kokemus se oli - en muista juurikaan yksittäisiä kuvia sarjasta, mutta tunteen. Sen jälkeen vain Spiegelmanin "Maus - selviytyjän tarina" -sarjakuvaromaani (molempine osineen) on pystynyt kammottamaan samalla tavoin: jotain uutta on löydetty siihen miten puhutaan meidän (ja myös minun) vuosisadan globaalisesta perisynnistä; jota taotaan kyllästymiseen asti perikuvana ihmisen pahuudesta, natsismista ja keskitysleireistä ja rotumurhasta. Ja todellakin, se raivostutti jälkikäteen, raivostutti se että tämä leffa sai minut liikuttumaan kyyneliin asti - koska pelkään kyllä, ja mielestäni aiheellisesti, että mikään pahuus sinänsä, mikään aihe tai sisältö väkivallassa sinänsä ei enää riitä tönäisemään mieltä, mutta kun elävän kuvan esteettisyys saa ihailemaan kertomisen tapaa, niin myös sisältö herää uudelleen eloon. Eikä kyse ole pelkästään siitä miten taitavasti juutalaiset on esitetty uhreina, vaan itsensä Schindlerin mysteeri on yhtä koskettava kuin leffan ISO aihe eli juutalaisten kohtalo. Liam Neeson on ulkonäöltään täydellinen valinta rotupuhtaaksi saksalaiseksi, jonka enkelikasvot osoittautuvatkin sitten myös sielun kaltaisen kuvaksi. Näyttelijänä hän on aika vaisu ja etenkin viimeisessä mustavalkokohtauksessa, viimeisessä (ja draamallisesti tosi surkeassa) sielun paljastuksessa hieman hukassa. Eikä ihme - miten päästäkään käsiksi moisen miehen ajatuksiin. Ben Kingsley sen oskaripytin ansaitsisi tästä leffasta eikä Oskarin esittäjä, kuviin käypäläinen Neeson; juuri Kingsley vastinparinaan Neesonin juppijähmeys saa draamallista tehoa. Filkan pituudesta voisi karsia ehkä vartin verran pois ilman että sisältö menettäisi paljoakaan. Turhimmalta tuntui arkkipahiksen pitkä kuvaaminen Neesonin vastavoimaksi, niin mielenkiintoisen kylmä hahmo kuin siitä keskitysleiriä johtaneesta Goethista (Ralph Fiennes) olikin saatu. Mutta ne muutamat tylsät kohtaukset ovat lyhyitä ja harvassa, sähköistävät hetket iskevät heti kohta takaisin, okei, siinä mielessä viihteellisen rytmin ammattilaisen tekemä, mutta kyllä yksittäisiin kuviinkin tulee aikamoista lyhdyn taikaa, kurjuuden ja groteskin pyhittämistä, parhaana esimerkkinä kohtaus jossa pieni poika seisoo kainaloita myöten puuseen ulosteliemessä ja katsoo ylös mistä pyhmis- mäinen valo tulee hänen kasvoilleen, hän tärisee, sillä hän odottaa milloin tappajat löytävät hänet. Hurja visio, ja niitä riittää. Jälkikäteen kiroilin myös sitä leffan loppuhymistelyä, koska se vasta toi mieleeni miten samat ylikansalliset firmat joiden rahoilla tämä rotumurha on Hollywood-representeerattu, voivat surutta tukea vastaavia kansanmurhia tämän päivän maailmassa. Mutta kuka tekisi kansainvälisen menestysleffan Itä-Timorilta tai Mexikosta? Tai miten olisi pieni musikaali Baruch Goldsteinin kaltaisista veikkosista? Ihan ettei totuus unohtuisi tai rajautuisi tiettyyn historialliseen kauteen tai erääseen maantieteelliseen seutuun. -- mg "pahiksia oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto