Hyperromaani taiteiden synteesinä

Tähän mennessä valmistuneita hypertaideteoksia on sanottu mm. hyperromaaneiksi sen tähden, että romaani on perinteisesti käsitetty teokseksi, joka pystyy sulattamaan itseensä useita erilaisia tyylilajeja. Sen sijaan ei ole paljoakaan kiinnitetty huomiota siihen, millaisen taiteenlajin konventioita noudattaa se estetiikka, jonka alaiseksi muut kielet jäävät tietokoneen kuvaruudulla. Onko kyseessä kurkistuslaatikkoteatterin kolmiulotteinen merkitysavaruus vaiko esimerkiksi karttamuotoisen ajattelun semioottinen kenttä, jossa diskurssit parittelevat parhaiten adaptiivisilla huipuilla?

Esimerkiksi ne hypermediaa käyttävät taideteokset, joita Tampereen yliopiston taideaineiden laitoksella on tehty, voitaisiin nimetä yhtä hyvin hyperelokuviksi, hypersarjakuviksi tai vaikkapa hyperdraamoiksi kuin hyperromaaniksi. Ainoa syy kutsua niitä hyperromaaneiksi on se, että romaani on historiallisista syistä arvostetumpi taiteenlaji kuin runous tai novellitaide, sarjakuvista puhumattakaan. Olemme toivoneet, että hyperromaanin käsite herättäisi kunnioitusta sekä perinteisen että modernin taiteen rakastajissa.

Hyperromaanissa hypertekstin tukena on kertomusteknisten keinojen tietämys. Tosin perinteistä kertomustekniikkaa on vaikea soveltaa hyperromaaniin, jossa käyttäjä määrää tarinan kertojan suhteen tekstiin ja jopa kertojan suhteen kertomiseensa. Hyperromaanin estetiikka pitäisi kenties liittää maisemaestetiikan tutkimiseen. Käyttäjällä on mahdollisuus katsoa ja tutkia hypertekstiä kuin maisemaa niin kauan, että objekti alkaa vaikuttaa esteettisesti. Ei ole rumaa maisemaa, eikä epäesteettistä hypertekstiä - voi olla vain motivoitumattomia silmiä. Utelias käyttäjä vaihtaa etäisyyttä, hakee laajempaa kontekstia hypertekstin tietorakenteessa tai syventyy tutkimaan yksityiskohtaa. Mikäli hyperromaanin henkilöhahmo ei miellytä minua, voin keskittyä pelkästään hänen lapsuutensa traumaattisiin kokemuksiin tai etsiä hänen sijaintiaan sosiaalisessa kontekstissa.

Tästä takaisin