Hyperromaanin kieli

Hyperromaanin kieli ja rakenne tulee todennäköisesti muodostumaan sen mukaan mitä se voi lainata muilta taiteilta, erityisesti elokuvalta ja sarjakuvalta, mutta myös perinteisestä kirjallisuudesta ja kuvataiteesta.

Virolainen semiootikko Juri Lotman on erottanut elokuvan kielessä kaksi tendenssiä, jotka sopivat kaikkien taiteenlajien määrittelyyn. Toinen tendenssi pyrkii elementtien toistuvuudella luomaan taiteeseen odotusten systeemin, toinen erottamaan toistuvuudesta semanttisia solmukohtia, joilla odotusten systeemi rikotaan. Semanttisten solmukohtien etsiminen hyperromaanista voi olla vaikeaaa. Esimerkiksi hypermedian muotoisten tietokonepelien heikkous on ollut niiden rajattomuudessa. Pelien tarinat ovat voineet virrata moneen suuntaan pelaajan toiveiden mukaan, mutta ilman semanttisesti tiheämpiä solmukohtia peli ei ole jäsentynyt kertomukseksi.

Hypertekstissä odotukset ja niiden rikkominen ovat kolmen erilaisen esteettisen rytmin vallassa:

1) Assosiatiivisuuden määrä eli miten moneen suuntaan yksittäinen tietosolmu tarjoaa mahdollisuuden poiketa. Hyperromaanin merkkien maailma on kuin kartta, jossa on semanttisesti rikkaampia seutuja vaatimattomien lakeuksien keskellä. Linkitykset voivat viedä hyperromaanin tarinassa sekä ajallisesti että paikallisesti uusiin tilanteisiin.

2) Narratiivisen hierarkian määrä eli miten lähellä hyperromaanin kertomusta halutaan olla. Haluaako käyttäjä seurata fiktion tapahtumia sivullisena vai itse vaikuttaa niihin.

3) Hyperaiteen muotojen vaihtelu: tekstin, kuvan, äänen ja animaation rytmitys.

Jotta hyperromaanille muodostuisi oma kielensä on siinä oltava rajallinen määrä toistuvia merkkejä. Hyperromaanissa muodostuu sama ristiriita kuin perinteisissä taiteissa: konvention mukaisten merkitysten lisäksi syntyy jokaisessa taiteen tarkastelussa ad hoc uusia merkityksiä. Hyperromaanissa ristiriitaa korostaa se, että jokaisen lukukerran tuottama historia on jossain määrin käyttäjänsä näköinen. Jotta hyperromaaniin voisi muodostua konventioita, jotka hämärryttävät hyperromaanin tekniset keinot ja korostavat sisältöä, on jokaisessa istunnossa esiinnyttävä jossain määrin samanlainen lukijalle tuttu "kielioppi". Toistolla on merkitys myös hyperromaanin sisällössä, koska "toisto vaimentaa aineelliset merkitykset ja korostaa abstrakteja, loogisia tai assosiatiivisia" (Juri Lotman). Hyperromaanin montaasitekniikassa tämä merkitsee merkkien toistoa eri taiteellisissa kategorioissa tai niiden erilaista suhdetta kontekstiin.

Tästä takaisin