KAUHUN KINGI OPASTAA KIRJOITTAJIA
Stephen King: Kirjoittamisesta
Tammi 2000
Luovaa kirjoittamista on mahdotonta opettaa kädestä pitäen ja
vielä vaikeampi on laatia opasta, kuinka kirjailijaksi tullaan.
Kirjoittamiskursseille ja -oppaille on kuitenkin riittänyt
markkinoita, kun tuhannet pöytälaatikkokirjoittajat etsivät
selitystä sille, miksi kustantajat eivät huoli heidän
mestariteoksiaan. Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi -teos
(1935) sai suorastaan klassikon maineen sen jälkeen, kun Kalle
Päätalo kiitteli oppaan suomaa itseluottamusta.
Kaunokirjallisuuden ammattilaiset tekevät toki selväksi, että
menestyksen saavuttaa vain runsaalla lukemisella. Stephen
Kingin, maailmankuulun kauhuprosaistin kirjoittamisopas
lähtee sekin liikkeelle lukemisen alkeista. Mukavan tuhti opas
on käännetty tuoreeltaan suomeksi nimellä Kirjoittamisesta.
Alkupuolisko oppaasta kertoo Kingin uran alkuvaiheista.
Vasta sen jälkeen mennään luovan kirjoittamisen
yksityiskohtiin. Oppaansa rakennetta King perustelee sillä, että
hän haluaa kuvailla nimenomaan viihdekirjailijan työtä.
Viihteen ja vakavan eroa hän ei sen kummemmin perustele.
King toteaa vain, että kestä tahansa ei voi kouluttaa kirjoittajaa
eikä ketään voi opastaa Shakespearen tai Tšehovin kaltaiseksi
mestariksi. Pätevä kirjoittaja voi kuitenkin kehittää itsestään
hyvän kirjailijan. Oppaan lopusta löytyy Kingin erittäin
henkilökohtainen suosituslista hyvien romaanien pariin.
Tilanteet tekevät romaanin
Kingin laatimat ohjeet kelpaavat jokaiselle prosaistille
riippumatta siitä, miten viihteellistä tai korkeakirjallista tyyliä
tavoittelee. King kuvailee luovan kirjoittamisen perusteita
työkalupakiksi, jonka lokerot muodostuvat sanavarastosta,
kieliopista ja kappaletajusta.
Antoisinta Kingin opastuksessa on erottaa toisistaan
tilanteisiin pohjautuva tarina ja juoni, jolla tilanteet liitetään
toisiinsa. Sellaisia romaaneitaan, jotka perustuvat
juonenkuljetukselle (Uneton yö ja Naisen raivo) King ei pidä
erityisen onnistuneina.
Kiinnostavimmat tilanteet voidaan Kingin mukaan esittää
mitä-jos-kysymyksinä. Mitä jos murhaajaa epäiltäisiin väärästä
murhasta? Mitä jos kirjailija joutuisi yli-innokkaan ihailijansa
vangiksi? Tarinan tiiviyttä voi testata vaikkapa kokeilemalla,
millaisen laulun tarinasta saisi aikaiseksi. Kirjailija antaa myös
kotitehtävän, johon voi käydä vastaamassa hänen
nettisivullaan www.stephenking.com.
Esimerkkiratkaisuja tarinankertomisen ongelmatilanteisiin
King poimii sekä omista kirjoistaan että ihailemiensa
(amerikkalaisten) kirjoittajien töistä. Innostava kuvaus Kingin
tunnetuimman romaanin, Piinan, syntyprosessista on jo
riittävä syy lukea tämä opas. Paljon voi oppia siitäkin, jos
lukee kriittisesti Kingin rehentelyä Tukikohta- eepoksensa
mahtavuudesta.
Kingillä on varaa itserakkauteen ja -kritiikkiin. Ammatin
varjopuolet käyvät tiettäväksi, etenkin jos pääsee best-
sellereiden raskaaseen sarjaan niin varhain kuin King pääsi.
Yllättävän avoimesti hän kuvailee riippuvuuttaan kokaiinista
ja alkoholista, sekä kehitystään kirjoittajana sen jälkeen, kun
tajusi millaista polttoainetta hän käytti luovuutensa
kustannuksella.
Opi perusteet, lisää vivahteet
Kirjoittamisoppaissa olennaista ei ole se, mitä neuvotaan, vaan
kuka neuvoo. Vaikka ei haluaisi kirjoittaa samalla tavoin kuin
Mika Waltari tai Stephen King, voi mestarin rivien välistä
etsiä koodiavainta menestykseen.
Kingin opas on alaotsikkonsa mukaisesti "muistelma
leipätyöstä". Muuta menestyksen salaisuutta Kingillä ei
mielestään ole kuin että hän on pysynyt enimmäkseen terveenä
ja juurevasti avioliitossa. Säännöllinen elämä - mukaan lukien
rutiinimaiset addiktiot - takaa omistautumisen kirjoittamiselle.
Se, mitä kirjoittamisoppaista aina puuttuu, ovat vivahteet:
mikä erottaa hyvän tarinan muista tarinoista? Mikä tekee
tietystä kirjoittajasta kiinnostavamman kuin tuhannesta
muusta? King käyttää kyllä esimerkkejä, etenkin
kauhukertomuksista, mutta hän ei paljasta kuningasratkaisuja
tai kardinaalivirheitä tunnelman luomisessa.
En usko, etteikö tyylillisiä vivahteita voitaisi opettaa yhtä lailla
kuin muitakin luovan kirjoittamisen niksejä, mutta vivahteet
ovat niin lajikohtaisia, ettei kirjailija ole välttämättä paras
opastaja. Ehkä Leena Lehtolaisen tai Kirsti Mannisen kaltaiset
kirjailijat, jotka soveltavat kaavoittuneiden kirjallisuudenlajien
asiantuntemusta analyyttisesti, voisivat tehdä sellaisen oppaan.
Kingin oppaan lisäarvo on sen rentoudessa ja tietenkin siinäkin
vähässä, mitä neuvot paljastavat kauhukingin omasta tyylistä.
Ilkka Rekiaron suomennos noudattelee oivallisesti Kingin
valitsemia esimerkkejä ja parhaat palat on jätetty viisaasti
alkuperäiseen asuunsa.
Markku Soikkeli
