Arvostelu ilmestynyt Sanelma 2003:ssa
Markku Soikkeli
UTOPIAN KLASSIKOT YKSISSÄ KANSISSA
Mikko Lahtinen (toim.): Matkoja utopiaan.
Suom. Pia Mänttäri, Topi Makkonen, Petri Koikkalainen ja
Tuukka Tomperi.
Vastapaino 2002
Viime vuosien klassikkokäännösten buumissa kovaa kärkeä
edustaa Vastapainon julkaisema valtioutopioiden kooste.
Samaan kirjaan on saatu Campanellan, Baconin ja Humen
yhteiskuntakuvitelmat sekä kääntäjien tekemät johdatukset ja
loppuviittein toimitetut selitykset utopioiden historiallisiin
taustoihin. Kirjan huipentaa Mikko Lahtisen perusteellinen
essee utooppisten aatteiden vaiheista.
Kirjallisuushistorian kannalta on kiinnostavaa, että
valtioutopioita voidaan tarkastella sekä valtiofilosofisen
tradition tuottamana poliittisena kirjallisuutena että
kaunokirjallisten ideoiden jatkumona. Tämä käy toistamiseen
esille johdantoartikkeleista. Esimerkiksi Tommaso Campanellan
"Aurinkokaupungin" (1602) tylyssä vuoropuhelussa kajahtaa
italialaisen renessanssin kiinnostus platoniseen dialogiin.
Valtioutopiat ovat lähempänä sosiologisia fantasioita kuin
kaunokirjallisia maailmanselityksiä. Kirjallinen konventio,
esimerkiksi utopian kuvaaminen ulkopuolisen, idylliin eksyneen
muukalaisen näkökulmasta, voi toimia viitteenä filosofiseen
traditioon.
Fantasian ja opettavaisen liioittelun rinnalla on voitu kokeilla
konservatiivista allegoriaa, etenkin David Humen tapaista
mallia vallitsevalle yhteiskunnalle. Toisaalta realismihakuisen
Humen "Täydellisen valtion idea" (1752) edustaa kirjan
kolmesta tekstistä kirjallisesti tyylitellyintä ilmaisua.
Kun kirjallisen humanismin perintö on painottanut
ihmisarvoista elämää opiskeluna ja mietiskelynä, uuden ajan
tiede on suunnannut utopioita ulospäin, luonnon hallintaan.
Edes Campanellan "Aurinkokaupunki" ei ole kuvitelma
sivilisaation kulta-ajasta luonnon rinnalla, vaan eristäytyneestä
ihmisjoukosta viattomuuden tilassa, johon sivilisaatio kykenisi
oikeastikin palaamaan - auktoriteetin johdolla. Esikuvana
eristäytyneelle utopiayhteisölle olivat vapaat kaupungit ja
uskonnolliset yhteisöt.
Valtioutopia näyttää sisältävän tyypillisesti dystopian aineksia.
Campanellan teoksen kyseenalainen maine on säilynyt mm.
rodunjalostuksen yksityiskohtaisen kuvailun ansiosta. Bacon
kuvaa "Uudessa Atlantiksessa" (1627) valtion harkittua
eristäytymispolitiikkaa ja tieteen autoritaarista kontrollia..
Valtioutopiat ovat vain yksi vaikkakin parhaiten tunnettu alalaji
utooppisten tekstien joukossa. Lahtisen historiaessee yltää
ekotopioihin ja nykyisen tieteiskirjallisuuden kuvitelmiin
saakka. Ranskan vallankumouksen jälkeisessä maailmassa
utopiat muuttivat luonnettaan ja tarkoitustaan. 1800- ja 1900-
luvuilla utopiat olivat historiatietoisempia ja "dynaamisempia",
tyypillisesti sosialistisia ja massojen elämään sovitettuja
utopioita.
Vielä esseensä lopuksi Lahtinen pohtii utopismin tarvetta.
Reaalipoliittisen vaikuttamisen lisäksi utopioissa on nähtävissä
vahva kannanotto ihmisen kykyyn sosialisoitua tai kestää
yksinäisyyttä. Esimerkkitekstien perusteella utopia on
kirjoittajalleenkin psykologinen harjoitus: Campanella kirjoitti
utopiansa vanhuuden ja Bacon sairauden tuomassa
yksinäisyydessä.
