Markun Majakka

 

 

[M.G.Soikkeli]

MITä LEHTORI / PROFESSORI TEKEE vuonna 2006

Julkinen päiväkirja yliopistolehtorin elämästä

 

NANOWRIMO-kuukausi

1.11. Ke. Heräämme viideltä aamulla, lumiaura jytisee pihalla. Yrittäessä nukahtaa vielä tunniksi mietin ensimmäisiä sanoja nanowrimooni. Saaru lähtee töihin bussilla, hänen pitäisi kyllä laittaa kypärä päähän, niin karmea on keli, sohjo jäässä ja tuuli puhaltaa yhä, ihme että mikään liikkuu eteläisen Suomen kaduilla.
Minä tulen tänne laitokselle, näpertelen kalvoja päivän kursseihin, nanowrimoa varten kirjoitan vain ne lauseet jotka olen ennalta suunnitellut - ja tajuan vasta nyt miten vaikea on noudattaa neljän päähenkilön näkökulmaan jaettua rakennetta tällaisessa intensiivisessä kirjoitustahdissa. Joudun laittamaan suunnittelemani lauseet 4. luvun aloitukseksi ("'Miksi taivas on niin matalalla ja punainen? Miksi siinä on valkoisia kaloja?' kysyi profeetta kun häntä tatuoitiin."). Sitten takaisin töiden pariin. Nanowrimoteksti, työnimenään "JATULIT JA JUMALAT", täytyy jättää illaksi. Tai mistään ei tule mitään.

Kello 14-16 on tauko, kiitos pienentyneen proseminaarin. Mutta sen sijaan että kävisin pitkäkseni sohvalle (en osaa nukkua työpaikalla, ihan tosi) alan nypläämään taulukkoa nanowrimon etenemisestä. Yliopiston unix on hidastunut viime viikkoina katastrofaalisesti, siitä johtuu webissä nyyypläääääminen... kunnes muistan nähneeni jotain kehotuksia siirtyä vanhalta alya-palvelimelta castoriin. Kokeilen uutta konetta ja kontaktia, ja toden totta, unix pelaa täällä kuin unelma, ei merkkiäkään viipeistä.
Kai minä vaan ajattelin, että kieltäydyn ehdottomasti kokeilemasta ja oppimasta mitään uutta näin loppuvaiheessa työ- ja konesuhdettani tähän yliopistoon.

Illalla pakerran valmiiksi 2516 sanaa. Ei se helposti etene, jätän prologiksi aiotun luvun toistaiseksi väliin ja hyppään ekaan lukuun joka sentään kiinnostaa sadunkaltaisuudessaan.

 

2.11. To. Pakkasta kymmenen astetta aamunkoitossa, viimeistään nyt olisi taas oikea aika siirtää tavarat jääkaapista kylmäkaappiin, päteä komeroelämäntavassa edes hieman ekologisemmin. Tällaisten säiden tultua on myös sopiva aika katsella seuraavaa asuntoa, etsiä pesää, joka tuntuisi suojalta Suomen talviin ja tuuliin. Uutiset aamun lehdessä ja radiossa kertovat miten sekaisin Suomi on toisaalla, mutta tuiskujen ja pakkasen vaikutus ei tunnu tänne cityelämäntapaan, lehti tulee normaaliin tapaan ja työpaikalle selviää jalkaisin pienillä liukasteluilla.
VR voisi kyllä avata oikean nettipalvelun, jossa kerrottaisiin se, missä päin heidän liikenteensä ylipäänsä vielä toimii. VR on nykyään ainoa taho Suomessa, joka vielä uskottelee että sillä on kaikki teräslangat käsissään etelästä pohjoiseen ja idästä länteen, Suomi hyppysissään. Sääli vaan että ne langat lojuvat maassa ja teräs kieltäytyy liikahtamasta.
♥ Tänään en saa paljoakaan aikaiseksi, olisi pitänyt pysyä kotona lukemassa gradutekstejä. Vain jumppatunti tuntuu työläältä niin kuin pitääkin. Nanowrimo-tapaamisessa meitä on parhaimmillaan viisi henkeä, Pasi tulee sisään juuri kun minä teen lähtöä kotiin kirjoittamaan. Pinaattikeittoa syötyä tekisi mieli vain nukahtaa, mutta haen videoliikkeestä inspiraatiota, ainoa kelpaava on VHS-komerosta löytyvä "Rosencrantz ja Guildenstern ovat kuolleet" -hupailu. Jollain etäisellä tavalla se vastaa jatuliromaanini asennetta. Stoppardin filmissä yliluonnollinen on osa spekulointia sinänsä, tosin tietysti raskaammilla (ja nokkelammilla) metatekstuaalisilla vitseillä kuin kukaan nykypäivänä osaisi. Ainakaan elokuvissa.
Laitan välillä koneen pois lukeakseni Markon gradua, myöhäiselokuvan alettua palaan nanowrimoon ja jatkan aamuyölle: 4369 sanaa on hyvä aloitus kuukaudelle, riittävä jotta pysyy ikään kuin itsensä edellä maratonilla. Tosin jotkut suomalaisista nanottajista ilmoittavat nw:n verkkosivuilla sanamääräkseen jo yli 15 000. Moisessa tekstinsuoltamisessa jää Ilkka Remeskin toiseksi. Paitsi tyylillisesti.

 

3.11. Pe. Naapurin koira haukkuu jokaista käytävässä kulkijaa olettaen sitä palaavaksi haamuksi. Tai jotain. Saa nähdä milloin piskin haukkuminen käy siinä määrin hermoille, että menen soittamaan manaajan kelloa.
Muuten talo on ollut ainakin vuoden verran käsittämättömän hiljainen, ainoat bilettäjätkin 3. kerroksesta tuntuvat kadonneen.
♥ Aikaisin herättyä on helpompi tulla laitokselle, ainoat työt koota materiaali ensin maanantain Oulun keikalle ja raapustaa sitten palaute Markolle. Sitten voi lähteä kotiin lukemaan seuraavaa gradua, iltapäiväksi uimaan.
Hesarissa näkyivät kulttuuriosastossa usuttavan lukijoita ihmettelemään miljoonatienestisiä kirjailijoita, mutta mitähän kokoluokkaa ovat Hesarin toimittajien palkat? Voisiko Saska Snellman moisten artikkeleiden yhteydessä julkaista myös omat palkkatietonsa? Meneekö paljonkin yli 60 donan - ja ketkä kotimaiset kirjailijat vetävät silloin vertoja Saska Snellmanin merkki/sentti -tulotahdille?
Tuskin Snellman/Saarikoski-sukujen jälkeläinen on joutunut kakaroitaan pelkällä uutispuurolla kasvattamaan.
♥ Eilen radiossa uusittiin Snellmanin ja Pentti Holapan 'Napit vastakkain' -keskustelu, jonka aiheena oli tarkoitus olla Hesarin mediavalta. Keskustelevuudesta ei tullut mitään, koska Holappa suhtautui Hesariin niin kuin se olisi sokea itsevaltias ja Snellman Holappaan niin kuin tämä olisi haudanpartaalta horiseva ruotuvaari. EIKÖS SE OLISI KIRJAILIJOIDEN TEHTÄVÄ POHTIA VAAN IKUISUUTTANSA tinkasi Snellman, ikään kuin Holappa ei itse muistaisi ikäänsä.
Saska Snellmanin mielestä kirjailijoiden ei siis alkuunkaan tulisi kiinnittää huomiota saamaansa päiväkritiikkiin (tai sen puuttumiseen), vaan pohtia saavatko he muistokseen pisuaarin Hesperian puistoon vaiko pelkän nekrologin Maaseudun tulevaisuuteen.
Jep, tätä on suomalainen kulttuurikeskustelu median vallasta: laitetaan teinipäinen osastopäällikkö ja 1960-luvulle juuttunut vaari puhumaan mielipidevallasta, jota jokapäiväinen pravdamme tuhlaa rokkipoikien tekohampaista rutisemiseen.

 

4.-5.11. Tampere. Melkoinen viikonloppu. Lauantaina tapaamme Liisan smial Morelin päivällisjuhlassa ja Salla & Jennin Falls'issa, juomme 2 litraa punkkua retkeilymajassa, jossa ainoastaan lukitsematon väliovi erottaa meidät naapurihuoneessa bilettävistä venäläisistä.

♥ Sunnuntaina olemme sopivassa mielen- tai kielentilassa tutustuaksemme neljään erilaiseen kalevaiseen asunto- ja asunnonvälittäjätyyppiin, jälkimmäisiä riittää enkelistä demoniin ja virkamieheen. Viimeisin asunto myy meille itse itsensä, ehkä siksikin, että siinä on niin iso kontrasti edelliseen, Petsamossa näkemäämme "remontoitava"-tasoiseksi määriteltyyn kaksioon. Hintaa on 119 000 ja lopun ikääni varmaan ihmettelen miksen osaa muotoilla suustani lausetta, että tekisin siitä edes kokeeksi alemman tarjouksen.
No, ainakin saamme asunnon varattua itsellemme. Sen jälkeen onkin sitten höynähtänyt olo. Hei, tulimmeko äsken ostaneeksi asunnon Teiskontien varresta Tampereelta?
♥ Saaru menee Vaihda virtaa -kokouksen tapaamaan Ollia, minä lähden Pirkkalaan kertomaan sukulaisille, että kohta olen jälleen tamperelainen, tarkalleen ottaen taas kalevainen. Oloa ei yhtään selkeytä se, että vielä on kiivettävä yöjunaan ja kohti Oulua. Uni ei ota tullakseen, kun laskeksin mitä kaikkea olisi voinut saada sillä 2000-4000 eurolla jota olisi voinut pudottaa hinnasta. Kämppä on kyllä hintansa väärti siihen nähden, mitä olisi ollut valmis maksamaan niin hyväkuntoisesta Kalevan kaksiosta. Mutta kun lainaa on kuitenkin otettava aina jonkin verran ja jokainen tuhatnumeroinen muuttuu merkitseväksi tavalla, joka SEKÄ vieraannuttaa ETTÄ pakottaa kasvotuksin rahan merkitykseen, niin tästä ajatuskierteestä ei helpolla pääse.

 

6.11. Ma. Oulu. Tuiskuttaa lunta ja on kaiken aikaa joko aamuhämärän sekaista pimeää tai pimeää enteilevää iltahämärää. Siinä välissä pistäydyn vain syömään paikallisessa mättökiinalaisessa, muuten istun tiiviisti kirjastolla. Tehtävänä on pitää päivällä luento ja illalla esitelmä. Olen niin väsynyt, etten saa pidettyä kurissa papereitani, etenkin kun yritän tiivistää sotakirjallisuuden luentosarjan kahteen tuntiin.
Illalla menee paremmin, mutta yleisökin on supistunut viidestäkymmenestä alle kymmeneen. Avaan vielä koneen kirjaston lehtilukusalissa, ehdin kirjoittaa lyhyen aloituksen kuudennen päivän lukuun nanowrimosta, mutta määrätahdin kannalta olen tolkuttomasti jäljessä tavoitteista.
♥ Yöuna tulee asemalle jo yhdeksältä, edessä on 11 tuntia makuuvaunussa, tämä on tätä VR:n uutta JUNA-AIKAA, pitää olla kädet kyynärpäitä myöten ristissä että ylipäänsä antavat makuuvaunuja vielä kulkijakansan käytettäväksi.
Tampereella tämä Turkuun menevä makuuvaunu sitten seisoo tuntikaupalla. Siihen varmaan liitetään vielä toinenkin Rovaniemeltä tuleva makuuvaunu ennen kuin ensimmäinen Turkuun lähtevä pikajuna kelpuuttaa nämä peräänsä.

 

7.11. Ti. Heräilen vaunujen seisahtaessa Tampereelle, alakerta kuorsaa niin ettei uudelleen saa unta. Luen pari tuntia Sairasen kirjaa, se on kyllä niin pinttyneen sekava metaforiltaan että välillä tuntuu kuin sekaisin olisikin oma pää eikä luonnonkansan maailmankuvaa jäljittelevä kieli. Nukahdan taas matkaan päästyä, Turussa aurinko nousee juuri kun lähden kävelemään kohti kotia. Oikea kenkä on puhki, mutta täällä siihen ei kerry sentään lunta ja jäätä kuten Oulussa vaan pikkukiviä. Väsyttää ja ärsyttää kaikki, etenkin sitten kun en löydä kotoa fillarin avaimia, arvaan Saaran ottaneen toisen ja veikkaan että toisenkin, mutta suotta, kiroilen silti koko matkan yliopistolle.

 

8.11. Ke. Marraskuussa kevätpäivät ovat kauneimmillaan, asteet miltei nollassa, aurinko paistaa ja tuulet tyyntyneet. Mutta tietenkin juuri tänään on kymmentuntinen työpäivä. Luentojen välissä ehdin kyllä käydä kotona syömässä, mutta illalla päivä venyy jk-seminaarissa.
Kotiin tultua ei tosiaan muuta kaipaa ja jaksa kuin olla paikallaan eli katsoa devaria, leffa "Squid and Whale" onkin erinomainen valinta, joka Saarun tekemänä liittyi kyllä enemmän Moby Dickiin kuin Great Gatsbyyn. Mutta hämmästyttävän hyvä elokuva niin perinteisillä ironisen perhefilmin elementeillä kuin jenkit kykenevät; ei lähellekään "Jäämyrskyn" klassikkotasoa näkemykseltään, mutta epäilemättä (käsikirjoituksesta) Oscar-ehdokkuutensa ansainnut.
Outoa on tällaisena päivänä vain nukahtaminen, kun ei ole tehnyt mitään "omaa" - ja siksikin, että Saarun siivottua kämppää asunnonarviointia varten se näyttää niin tyhjältä ja ihmisistään pian luopuvalta.

 

9.11. Sodan jyly kasvaa kun isäinpäivä lähenee. Isäinpäivähän on puhtaasti kaupallisiin tarkoituksiin keksitty päivä, jonka yhteydessä ydinperheet osoittavat kunnioitustaan kapitaalille, joten ei mikään ihme, että eettiset ja esteettiset rimanalitukset kuuluvat tähän madventtiviikkoon. Räävittömin rimanalitus löytyy jälleen WCOY:ltä, jonka kirjamainokset koostuvat lähes pelkästään sota- ja kidutuskirjojen markkinoinnista isille; mukaan on lisätty jopa "moniottelija" Ilkka Kanervan muistelmat, niin vähissä on suomalainen materiaali näillä suuren isän kekreillä.
Kusettamo WCOY:n kuva ydinperheen sunnuntaiaamusta: lapset ja kultainen noutaja kerääntyvät isän vuoteen ympärille, äiti kantaa klaffipöydälle kahvia ja Hollannissa leivottuja Fazerin sämpylöitä, isä kohottautuu istualleen ja avaa lahjakäärön, sieltä paljastuu tuoreenhöyryävä "NANKINGIN VERILÖYLY" (WCOY).
Äidin, koiran ja lapsosten kerääntyessä isän sportintuoksuihin kainaloihin tämä avaa komean lahjateoksen, jolla perhe osoittaa rakkautta isävaltiasta kohtaan - ja perheen kuunnellessa lumoutuneena isännän ääntä tämä kertoo millaisia miehentaitoja Nankingissa japanilaiset harjoittivat: "Kansainvälisten tarkkailijoiden läsnäolosta huolimatta mikään ei estänyt japanilaisjoukkoja raiskaamasta, teloittamasta, kiduttamasta ja polttamasta elävältä uhrejaan."

Voi, kyllä kelpaa olla LUKEVA ISÄ tulevana viikonloppuna!

 

*

 

Tänään työni ei kuitenkaan ole arvostella isänpäiväkirjallisuutta, vaan hyvää kirjallisuutta. Vastaanoton jälkeen joudan kirjoittamaan Sairasen romaanista, joka kriitikolle on tämän syksyn "haasteellisimpia" teoksia. Työaikaahan tämä on ja vielä valtion koneella, mutta ehkä valtio antaa sen anteeksi, kun teen niin paljon vapaaehtoisia ylitöitä oppiaineen, laitoksen ym ym hyväksi verkossa.
♥ Mitä tulee työAIKAAN niin se on juuri pysähtynyt, työyhteisömme ihmiset ovat hiljentyneet kukin tahollaan ja tavallaan Tomin hautajaisten ajaksi. Hiljentyminen ei kylläkään ole hyväksi työyhteisölle, jonka keskinäinen hiljaisuus osaltaan edistää tutkijankammioiden kammotunnelmaa, ja viime kädessä me kaikki olemme täällä tutkijoita, kirjaviisaita, sanaoppineita, elämänpakolaisia.
♥ Tässä hiljaisuudessa huhut leviävät nopeammin kuin aivastus, tässä hiljaisuudessa lumentulo ja viikonlopun lähentyminen tekevät kampuksesta kirkkomaan. Tässä hiljaisuudessa huomenna on aina helpompaa kuin tänään. Mutta kun JO KAHDESTI olen yrittänyt selittää, että kadun näitä 11 vuotta Turussa, kommentit muilta tämän hiljaisuuden jakaneilta ihmisiltä ovat: hei, vika on sinussa itsessäsi, hei, ihan tyhmäähän se on katua ASUMISTA jossain.
♥ Toisaalta. Ystäväni Juhon parhaita elämänopasteita ovat olleet erilaiset kommentit siitä, että jossainhan se elämä pitää viettää. Se ei kuitenkaan tarkoita elämän "viettämistä" kampuksen kaltaisella kirkkomaalla. Vaan elämän viettämistä EDES Kalevan kaupunginosan kaltaisessa mummolähiössä.
Sinne. Käy huomenna tieni kauppakirjantutkijana. Juhon naapuriin.
Hyvään aikaan. Eli kuten Heidi tokaisi äsken ovelta: sinä sentään lähdet täältä mielekkäällä tavalla.

 

10.11. Perjantai ja Tampere. Taas elämäni omituisimpia päiviä. Ensin kauppakirjadraama, jossa ei ole mitään sinänsä dramaattista, mutta josta saisi melkoisen joenpolvi-tyyppisen novellin. Juuri kun olemme istuutuneet pöydän ääreen laatimaan kauppakirjaa ja asunnonvälittäjä lukee ääneen jokaista pykälää, myyjä, rouva L, alkaa kertoilla kaikista ongelmista mitä asunnossa on ilmennyt. Välittäjä katselee pöytää, minä viheltelen mielessäni, olen niin kamalan väsynyt aikaisesta heräämisestä ja tilanteen toismaailmaisuudesta, etten jaksa välittää.
♥ Draamallisuus lähtee siis siitä, että tämä ostaja, minä, on päättänyt pitää kiinni jostain mikä edustaa tulevaa kotikaupunkia, eikä välitä vaikka rouva L kertoisi juuri polttaneensa puolet huoneistosta leivänpaahtimellaan. Voin hyvin kuvitella, millaisiin vaaroihin asunnonvälittäjä antautuu ryhtyessään myymään vanhan ihmisen asuntoa, ja miten yleistä se nykypäivänä on. Toisaalta rouva L on itse ollut aikoinaan bisnesnainen, joten hän on kyllä terävä siinä, millaista palvelua hän saa ja että jokainen euro tulee kotiinpäin.

♥ No, kaupanteosta painelen suoraan Tampereen taideaineiden laitoksen Luontopäivään, pitkänpitkään seminaariin. Huomaan huokaisevani, miten maanläheisen järkeviltä nämä ihmiset kuulostavatkaan verrattuna siihen kaaokseen joka tuntuu vallitsevan Turun laitoksella, puhumattakaan siitä absurdiasta johon antautuu asuntokaupoissa. Vaikka puheenaiheena on luonto taiteessa ja suurin osa tutkijoista on ekoasenteeltaan sellaisia käkikellomotiivin näpertäjiä, ettei merien ja metsien kuolema niitä näpäytä sen enempää kuin keskivertoista päivälehtivalmiudessa elävää suomalaista, niin silti tunnen olevani NYT siinä kodissa, jonka varjoa olen ollut aamupäivän jahtaamassa asuntokaupoissa. Käytän takarivin piippuhyllyltä käsin ylimääräisen opponentin kaikkia oikeuksia. Viihdyn ja viivyn, vaikka ulkona olisi aurinkopäivä.

Ja illaksi olen varannut lipun NÄTYn Brecht-tulkintaan, ja ikään kuin päivä ei olisi muutenkin pitkä menestys, niin näytelmä osoittautuu suorastaan elämykseksi. Yleensä kammoksun esityksiä, joissa lavalle tungetaan kamalasti tapahtumaa ja tavaraa ja efektiä, mutta jopa teatteritemput toimivat tässä kokonaisuudessa. En muista nähneeni vastaavalla energialla toimivaa Brecht-esitystä sitten Edinburghissa 1986, kun sikäläiset teatteriopiskelijat tekivät Kolmen pennin rokkioopperan. Tämä NÄTYn vuosikurssi on myös tasaisempi taidoiltaan kuin ne joita aikoinaan seurasin Tampereella opiskellessa ja asuessa: sen päätähdet ovat loistavia muttei liian loistavia verrattuna muiden vaativan fyysiseen esiintymiseen ja muuntautumiskykyyn.

Illan päätteeksi vielä juna Helsinkiin. Kävely Pasilasta Arabiaan rauhoittaa, polun yli loikkiva jänis on jännittävintä mitä näen, ja taikuus avaa minulle alaoven niin kuin Arabiaan kuuluu.
Hilibilin hirmuinen naukuna on kammottavinta mitä tästä päivästä kuuluu perään, se keskeyttää unen näön neljästi yön aikana, mutta kun aamulla herää Saarun vierestä kissahuoneessa, tuntee silti olevansa taas yhdessä oikeassa kodissa.
Helpottavan hämmästyttävä oli maailma 24 omituisen tunnin ajan. Joskus näinkin päin.

 

11.11. La. Helsingissä käytän päivääni kuuntelemalla Pia Livian väitöstä ja katselemalla leffakanavia Arabiassa. Saaru joutuu lähtemään iltavuoroon, talossa ääntelevät vain kissat ja Lauri joka pistäytyy surffaamassa. Kuuden junalla taas Turkuun. Kun Helsingissä oli kirkas talvipäivä, Turussa sataa vettä kaatamalla. Poljen asemalta kotiin, vielä on avattava kone ja kannatettava ihan perinteisiä tv-kanavia tapettinaan, saatava aikaiseksi 2000 sanaa jotta pahasti jälkeenjäänyt nanowrimo ei seisahtaisi elävän elämän maitohappoihin.
Keskiyöhön mennessä saan kirittyä 16663 sanaan. Onneksi hahmot jaksavat vielä kiinnostaa ja tilanteisiin putkahtaa yllätyksiä kirjoittamishetkellä. Aines elää.

 

12.11. Su. Turku. Pari astetta pakkasta, sade tulee räntänä. Pitkästä aikaa sellainen aamu, että saan nukkua ja tunnen nukkuvani pitkään. Unet ovat onneksi selkeitä, rauhallisia ja vaikka niissä tehdään kaiken aikaa matkaa johonkin, tapaan vain ystävällisiä ihmisiä. Kai se on hyvä merkki.
♥ Sen sijaan puhelinvastaajan ledi vilkkuu kuin varoitusmerkki. Syystäkin: asuntolaina äidiltä ei onnistukaan, verottajahan siihen väliin tulisi. Äh, olisi sen verran pitänyt osata ajatella. Verottaja nauraisi turkkiinsa jos yrittäisi selittää, että hei, tää on ihan oikeasti laina.
Eipä sitten muuta kuin nöyrästi takaisin pankin asioille, lainaneuvottelutilaisuusanomus verkon kautta heti huomista varten. Tänään vielä voi syödä herroiksi mättökiinalaisen puhvetista ja mennä leffakerhoon isoissa saappaissa, huudella "mitäs taidevilmejä nämä köyhät täällä tiiraa häh!" ja roiskutella samppanjaa opiskelijoiden anorakeille.
♥ Joopa joo. Jollain ihmeen logiikalla juuri tänään oli Hesarissa sunnuntainumero, jossa oli enemmän luettavaa kuin kuukausiin. Etenkin vallasta ja vieraantumisesta, mukaan lukien uusien asumistapojen tuottama vieraus. Ikään kuin sen jatkeeksi sitten tämä pankin liekaan palaaminen, ja mt-postilistalla lievää vakavampi keskustelu miestutkimuksen tulevaisuudesta. Pasi Malmi on perustamassa mt-yhdistystä, jonka tiedepoliittisesta tehtävästä ei ole epäilystäkään. Toisaaltahan voisi olla hyväksikin, että gendertutkimuksen kentällä vetäydytään vaihteeksi juoksuhautoihin ja tutkimus politisoituu näkyvästi.
On helppo kuvitella miten esimerkiksi Miessakkien apinajoukot pääsevät nyt ensi kertaa saapastelemaan yliopistoon alfakavereidensa johdolla, Arto Tiihonen esittelee niille paikkoja ja kuvailee savannin olosuhteita.
♥ Joopa joo. Saisi sataa enemmän niin sirkus näyttäisi siltä kuin sen marraskuussa kuuluukin näyttää.

 


 

AVOIN KIRJE TURUN YLIOPISTOLLE #2#

Luulin sitä ensin vitsiksi, kun kuulin että Turun yliopisto olisi saanut jonkin palkinnon työhyvinvoinnista. Tänään vilkaisin yliopiston verkkosivuille ja totta se oli:

"Turun yliopistolle on myönnetty Kaiku-kilpailun työhyvinvointisarjan kunniamaininta. Valtion parhaat työpaikat palkittiin työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden edistämisestä. Palkinnot luovutti keskiviikkona [8.11.] valtiovarainministeri Eero Heinäluoma."
http://www.utu.fi/media/ajankohtaista/kaiku.html

Voisiko joku kertoa minulle, ystävällisesti tai muissa merkeissä, kuinka tämä työhyvinvointi näkyy humanistisessa tiedekunnassa? Tai voisiko joku näyttää minulle sen työyhteisön tästä yliopistosta, jonka viihtyvyyteen yliopisto on työnantajana vaikuttanut? Omat kokemukseni näiden 11 vuoden ajalta ovat pelkästään päinvastaiset. Yliopisto ei ole tehnyt kerrassaan mitään muuta kuin ulkoista imagon kiillotusta (kuten parhaillaan imagon "yhtenäistäminen") ja kahvihuoneen pöydälle kertyviä keltaisia mainoksia kursseista, jotka useimmat ovat täysin hyödyttömiä työssä viihtymisen ja muutoksissa kestämisen kannalta.

Ja kun juuri tämä yliopisto on ollut täysin kyvytön kehittämään sisäistä vuoropuhelua, niin mistä ihmeen ansioista moinen palkinto annetaan?

Palkintoa käsittelevässä uutisessa koulutussuunnittelija Ismo Saario väittää seuravaa:

"Yliopiston eri yksiköiden kanssa suunnitellaan myös yksikkökohtaisia työhyvinvointia tukevia kehittämisprosesseja. Kehittämistyön tavoitteena on perehtyä tekijöihin, jotka vaikuttavat työssä jaksamiseen ja auttavat yliopiston yksiköitä löytämään toimivia ja tarkoituksenmukaisia työhyvinvointia ylläpitäviä käytäntöjä --."
http://www.utu.fi/media/ajankohtaista/kaiku.html

Missä ne kehittämisprosessit viipyvät? Onko ne aloitettu parempien vessojen suunnittelusta vai mistä, kun niitä ei ole täällä humanistisessa tiedekunnassa saakka vielä näkynyt? Tähän saakka me olemme laitoksen tasolla saaneet itse pärjätä parhaamme mukaan, ymmärtää kafkamaisia muutoksia ja tolkuttomia laatukäsikirjavaatimuksia miten haluamme - ilman että yliopisto on pätkääkään välittänyt pahoinvoinnista, jota tämä Saarionkin kielessä juhliva prosessivoipuus aiheuttaa.

Tämän syksyn ja etenkin marraskuun kokemusten perusteella toivon, että yliopiston hyvin/pahoinvointia arvioisi jokin puolueeton taho eikä valtio, joka moisilla palkinnoilla näyttää kompensoivan Turun yliopiston surkeaa asemaa UPJ:n aiheuttamassa palkkaluokkakisassa.

Itse olen 22.9. tekemälläni päätöksellä päättänyt erottaa Turun yliopiston työnantajan tehtävistä juuri siksi, että tämä yliopisto on niin täydellisesti epäonnistunut työnantajana. Irtisanoutumiseni astuu voimaan vuodenvaihteessa.

Markku Soikkeli
Kotimaisen kirjallisuuden lehtori / professori (vs)

 

13.11. Ma. Eilen sain hieman kiinni nanowrimon maratontahtia, mutta pakollinen tekstityö eli gradulausunnon kirjoittaminen jäi sitten tälle päivälle. Onneksi Saarun kuume on laskenut yön aikana, joten ei tunnu niin syntiseltä lähteä työpaikalle.
♥ Tuntuu, että milloin tahansa voi niskaan pudota jokin iso unohtunut työ, ja ainoa tapa päästä tästä tunteesta on päästä vuoden loppuun, jolloin maailma lakkaa ympäröimästä ja pääsen pitkästä aikaa taas maailman sivuun, alan purkaa digitaalisia olomuotojani ja yhteyspaikkojani. Jo tällä viikolla on viimeinen luentoni Turun yliopistossa. Sellaisia kynnyshetkiä kannattaa odottaa, hakea jäätelöä, katsella runokirjoista edes takakansia, lukea siipiauran historiaa sydänpimeässä tai laittaa liraus viruvalgeaa teekuppiinsa. Marraskuusta mennään läpi vaikka rytinällä, KAIKKI keinot nyt sallittuja niin kuin ruuna vaihtaisi rakastajaa keskiyön lossilla.

 

14.11. Ti. Missaan taas yhden kokouksen, kun en pidä kalenteria JA kun kokouskutsu tulee taas vasta edellisenä iltana. Eipä haittaa, ehdin hoitaa kotona potilasta ja lähteä sitten allekirjoittamaan velkakirjaa. Pankissa asioidessa sydäntä kylmää aina kuin olisi menossa vedättämään hammasta tai jotain vieläkin tärkeämpää elintä. Juhlapäivästä huolimatta sääkään ei ole suurenmoinen, marraskuinen harmaus ja paljaat likaiset talot ja ihmiset rumissa toppatakeissaan, kaikki tämä ja taivas myös on kuin jostain puolalaisesta lähiöstä, jossa omalla saastallaan käyvät autot ja liikemiehet ovat merkkejä tämän tohinan itsensä ylittävästä tarkoituksesta.
♥ Nämä kun nyt ovat vielä päiviä, jolloin ei tee mieli nähdä Hesarin ulkomaan osaston pikku-uutisia tai yliopistolla naapurikäytävän ovea. "Hyväksytty / hylätty / luopunut" lukee tenttikuoressa jota täytän. Ihmiskohtaloita? Sellaisiksi kaikki tuntuu näinä marraskuun viikkoina tiivistyvän, kilpistyvän, kutistuvan. Pöydälläni on kirja Tilanteen taju kuin irvokkaana muistutuksena sitä, että meitähän on varoitettu...

Illalla juhlimme Saarun synttäreitä vaatimattoman kotoisasti, S rullaa sushia, syödään sitä halvan punkun kanssa, se oli tarkoitus laittaa glögiin, mutta meneehän se näinkin.
Ennen keskiyötä kirjoitettava taas hieman yli päiväannos nanowrimoa, pakottavaksi touhu ei saa mennä, koska ollaan vasta marraskuun puolivälissä, voimia täytyy säästellä.

 

15.11. Ke. Laitoin eilen avoimen kirjeen yliopiston hypevointipalkinnosta myös humanistien postilistalle. Sieltä on tippunut yön aikana useita henk. koht. vastauksia, joissa vahvistetaan tai kerrotaan hieman lisääkin tämän yliopiston pahoinvoinnista sekä suoranaisesta korruptiosta. Ehkä muistelmien kirjoittaminen tästä talosta ei olekaan pelkkä vitsi. Ehkä se onkin huono vitsi. Joka vain täytyy toteuttaa - ei kostoksi tälle talolle, sillä ei sen paremmin Juslenian kuin tiedekunnankaan syy, että Turun yliopistossa kellään ei ole vastuuta mistään. Mutta. Jälleen kerran tulee mieleen se lause, jossa valta pelkistetään paikanotoiksi: "Ehkä moottoritiet vain rakentuvat ilman että kukaan niitä haluaa."

Illalla saunomassa, jestas se tuntuu hyvältä, ja vaikka alkaa unettaa kotiin palattua jaksaa kuitenkin naputella nanowrimoa, ottaa parisataa sanaa kiinni maratontahdista.

 

16.11. To.

JUKKA "Peto" Petäjä on jakanut (eilen) vuoden katu-uskottavimman kirjallisuuspalkinnon eli Hyvä Jätkä -pokaalin. Viime vuonna palkinnon sai JUHANI, nyt se meni yhelle ARMAKSELLE, joka ajaa vaan raitsikkaa, mutta hei Armas on sentään RIKUN kaveri, joten kaljarahat kiertää edelleen kunnon jätkien köörissä.
Armas onkin tilittänyt, miten hieno reissu on päästä pokkaamaan Hyvä jätkä -kirjallisuuspalkinto ja mitä se niinku hei merkitsee: "Riku ei suostunut ottamaan kuin yhden paukun, koska halusi ehdottomasti selvitä tilaisuudessa miehekkäästi, selvinpäin. Yritin keventää ilmapiiriä niillä kahdella onnettomalla vitsillä, jotka osaan." (HS 16.11.06)
Hei tosi hieno homma Armasalvari! Tohon noi ei sun muijaskaan pystyis! Että niinku sielujen sympatiaa ja sillee!
♥ TÄNÄÄN on puolestaan julistettu Fistlandia-palkinnon ehdokkaat: KARI, MARKKU, PETRI, KJELL ja ROBERT kohtaavat Fistlandia-talon areenalla 'Kaikki keijot sallittuja' -tyylisessä kirjaskabassa. Jossain kehänurkassa nähdään mättöpätkäin koristukseksi kutsuttu esikoisbändäri, kukamikälie tainajoku täh. Tapahtuman juontaa JYRKI, joka päivänvalossa on paremmin tunnettu Helsingin yliopiston kirjallisuuden professorina.
Hitto joo tää on hieno päivä niinku Suomen kirjallisuudelle! Ja menestystä sulle, Jyrki! Oot päässyt niinku viimeinkin kunnon kundien porukkaan!

 

17.11. Pe. Runoseminaari koittaa viimeinkin, onhan tätä odotettu puoli vuotta, ja päivämääräkin tiedetty pieleen yhtä pitkään. Tunnelma seminaarissa oli leppoisa, jopa leppoisampi ja siten ehkä tylsempi kuin edellisinä vuosina, jolloin etenkin iltapäivällä on käyty edes pientä vääntöä siitä miten runoa voi ymmärtää ja opettaa.
Nyt iltapäivän jälkeen on niin hiljaista (ja marraskuisen pimeää), että seminaarikaljallekaan meitä ei tule kuin neljä ihmistä, minä ja Siru ja Päivi Äm ja sentään yksi runoilijakin eli Eino Äs.
Itselleenhän tästä eniten hupia saa, runoilijat ovat aina värikkäämpää seuraa kuin keskimääräinen yliopistoväki, ja kun seminaarin teemana on runokritiikki, paljon puhutaan ihan todellisista ongelmista.
♥ Sitten kotiin vääntämään nanowrimoa. Matkalla ostan videovuokraamon poistosta pari veehooässää, vaikka ENTISISTÄKIN pitäisi päästä eroon ennen muuttoa, ja kokonaisesta vuoresta vanhoja c-kasetteja.
"Oldboyta" edeltävä "Sympathy for mr. Vengeance" on elokuvana paljon parempi kuin tuo tolkuttomiin, 80-luvun videomättöpelejä muistuttaviin kohtauksiin yltyvä "Oldboy".
Ei siitä kyllä nanowrimoonsa materiaalia löydä. Paitsi metaforia.
♥ Mutta kun puolet kuukaudesta on jäljellä, pitäisi saada aikaiseksi vielä huikeita eeppisiä kohtauksia, jotka päättävät koko neliosaisen Serekritia-eepoksen.
Katson vielä "Quo vadista", vaan ei sekään auta.
Päähenkilöni vain pohdiskelevat lintujen ja kalojen merkityksiä ja keskustelevat parisuhteista kuin mitkäkin Kotikutu-sarjan teinit. No jos tää ois sitten pervofantsua jos ei kerran eeppistä fantsua. Keskiyöhön mennessä joka tapauksessa nanowrimon vaatimukset täyttyvät, vain parisataa sanaa enää vaille määrätahdista: 28650 valmiina!!
Seuraavana aamuna koneen tiivis tuijottelu tuntuu päänsärkynä. Eikä sitä helpota edes se hupi, että Hesari on viimeinkin huomioinut turkulaisen runoseminaarin: kulttuuriosaston vitsipalstalla on pieni uutinen Jukka Koskelaisesta, kun tämä esitelmässään puhui runokritiikin päänsärkyindeksistä.
Evergreenit korvautuvat migreenillä? Toivottavasti ei.

Raportti runoseminaarista löytyy VerkonAatoksen sivuilta.

 

Hei vaan, taidan olla Keijo, nelkytkaksvee, enkä aina oikein tiedä mitä olen, mutta ainakin nyt tiedän MISSÄ tämä mitä on:
Tämä mitä on mukava pikkukoti, jolla on rauhallinen sijainti kokonaan vereslihalla.
Tämä mitä on erillinen veesee, johon liittyy täysin kaakeloitu kovapanoshuone ja pieni lintuparvi.
Tämä mitä on hyvä sijainti lähellä korkeakouluja.
Tämä mitä on täysin saatavilla sunkin elämääsi kolmedee.

OSTA TÄMÄ OSTA PIENTÄ IHMISTÄ NO PERHANA OSTA EDES SEN KOTI!
En panis pahitteeks. Jos sulla ois satakaheksandonaa ylimääräistä.
Luottamuksella. Päiväkahvien merkeissä. Kaikki keijot sallittuja.

 

19.11. Su. Aamu oli aurinkoinen mutta nukuin 11:een kun naapurin räksytys herätti klo 3 yöllä, luin 6:een, ensin "Auringon asemaa" ja sitten Hesarin, nukahdin vasta kun aloin lukea Neveryonia, se on niin koukeroista. Herättyä nopea siivous ja ulos ennen kuin asunnon ostajien kavalkadi tulee arvostelemaan kämppäämme.
♥ Yritin mennä lukemaan lehtilukusaliin, mutta KAIKKI kirjaston osastot oli suljettu kertaheitolla, turkulainen kulttuurin alasajo on aina nopeampaa kuin kansalainen osaa edes pelätä. Hyppäsin Ruissalon bussiin, heti meni pilveen, kävelin mietteissäni kaupunkiin saakka, en huomannut takaisin päin tuovia autoja, kun mietin miten ihmeessä saan nanowrimon neljä kertomuspolkua nätisti yhteen viimeisiin jaksoihin.
Ongelma ei ole se, että teksti uhkaisi tyrehtyä, vaan että nyt kun tarinaa taas riittää, olen epävarma miten solmia yhteen kirjan 4-5 keskeistä henkilöhistoriaa, miten päätellä ne. Aivan kuin jokaisella olisi ollut alusta saakka ihan oma erillinen todellisuutensa paikassa nimeltä Serekritia ja jokainen tarina antaisi vaihtoehtoisen selityksen tälle maailmalle.
Ja tää se on vaikeinta. Tää tälleenjättäminen.
♥ Rullafalafeli lounaaksi, elokuvissa "Ghost in the shell 2", joka parhaimmillaan on häikäisevä, mukana jaksoja jotka ovat kuin elokuva elokuvassa, välillä taas visuaalisesti tylsiä 2D-jaksoja, joissa lauotaan suuria sitaatteja. Mutta jopa esseemäiset, "Scanner Darkly" -tyyppiset pseudorealistiset jaksot ovat hienoja, jos niitä jaksaa katsoa kommentaareina koko japsianimaation asenteeseen.
Leffan taustatiedoissa kerrotaan, että Haraway-hahmon ei ollut tarkoitus näyttää Donna Harawayltä mutta kyllähän se vaan näyttää. Lisäksi verkosta on helppo löytää valokuvia, joissa Haraway poseeraa koirien, noiden ihmiskunnan ensimmäisten hakuagenttien kanssa. Jos taas tuollainen akateemisen tupla-anuksen asenne ei huvita, niin alkaa tympiä myös tämän elokuvan gynovihamielinen tykitys, alastomien ja karvattomien naisdroidien pirstominen ahtaissa hohtavissa käytävissä.
Voi sen sanoa näinkin: Japani ja Korea vaikuttavat elokuvissaan siltä, että ne HALUAVATKIN tulla noteeratuiksi 2000-luvun sairaimpina kansakuntina. Lihakuntina. Kundikuntina.

 


 

20.11. Ma. Olen päättänyt esittää EU:lle uuden mittayksikön standardisoimista köykäisten ajatusten määrämittauksia varten. Köykäinen ajattelu leviää niin vinhaa vauhtia medioissa ja instituutioissa, että esimerkiksi yliopistollisten työyksikköjen tuloksellisuudesta joudutaan lähitulevaisuudessa leikkaamaan leijonanosa köykäisyyden perusteella.
Ehdotan mittayksiköksi 'keijoa', siten, että yksi keijo vastaa yhtä köykäistä ajatusta. Ja koska pelkät keijot esimerkiksi yliopistossa kokisivat nopean inflaation, seuraavaksi suuremmaksi mittayksiköksi ehdotan 'sailasta'. Tällä tavoin alempien paikallishallinnollisten instituutioiden ja ylimmän valtiollisen instituution välille sytyy ikään kuin symboolinen yhteys. Vastatkoon 200 keijoa yhtä sailasta.
Näin median ja instituutioiden arvioiminen työpäivän tai kvartaalijakson lopulla helpottuu huomattavasti.
"Olipahan taas varsin keijopitoinen pääkirjoitus Hesarissa", voidaan todeta ruokapöydässä. Tai: "Suomen valtiontalouden alijäämään tuo helpotusta ja huvitusta sailasten ilmaantuminen hallitusohjelmaan".

 

21.11. Ti. Muuttotouhu on jo niin pitkällä, että tavaroita alkaa hukkua sekamelskaan, tänään uikkarit, ei päästä valohoitoon altaaseen, sen sijaan pakataan kirjoja hyllyistä, siinähän se porvarillisin osa kotiamme onkin, pelkästään runokirjoja kolme muuttolaatikollista eikä me edes pidetä lyriikasta. Scifipokkarit on sen sijaan kiitollinen keräilyn kohde, ne ei paljoa paina.
♥ Sunnuntaina asuntoa oli käynyt katsomassa 12 henkeä, mutta kukaan ei ollut vielä tehnyt ostoelettä. Asunnon "kunto" (=suihkukoppi pitäisi kuulemma rempata vaikka sen kaakelit onkin kunnossa... ei vaan niin kimalteleva koppi kuin nykyihmiselle pitäisi) ja taloyhtiöön tuleva mahdollinen putkiremontti pelottaneet, raportoi välittäjä. Putkiremontin kattavuus pitäisi kyllä tarkistaa, onhan taloon jotain tehty: silloin kun itse muutin ja soitin isännöitsijälle, se selitti jostain putkien vaihtamisesta läpi talon. Mutta se ei selvästikään ole sama kuin kaikkien asunnonostajien mörkö, Se Suuri Putkiremontti joka vei järjen ja kokoperheen rakonpidättelypotentiaalin.

♥ Illalla katsotaan "Tristan ja Isolde", mutta ei siitä ole paljoakaan apua nanowrimokirjoittamiselle, romantiikassa ei sellaisia... no, lyyrisiä herkkupaloja kuin jossain "Quo vadiksessa", ja ritarirämellyskin on kovasti tavanomaista. Päivän tahti putoaa juuri kun olen mennyt siitä kaksi päivää edellä, nyt 35090 kun pitäisi olla 35700. Ei mikään paha taantuma, mutta vastaisen varalle pitäisi yrittää pysytellä itsensä edellä, jottei ihan tyhjäksi jäävät päivät romahduta sanat/päivä-systeemiä. Vain siten pystyy tekemään sekä duuninsa että nanowrimonsa ilman että molemmat alkaa potuttaa pohjattomasti.

 

22.11. Ke. Olipahan taas päivä, pikkujoulumaisen märkä, mutta yhtä synkkä kuin kaihtimiensa taakse kätkeytyvä akateeminen rakennus marraskuisena sadepäivänä. Aamulla ei toimi virtuaalitoimisto, jolla oli tarkoitus simuloida kirjallisuuskritiikin editointia (malli koskela), päivällä ei ennätä syödä, ja illalla istutaan oppiaineen kahvihuoneessa varsin erilaisissa tunnelmissa kuin koskaan ennen, puheenaiheena tämän syksyn tapahtumat ja akateemisen työn luonne ihmisvoimavarojen kuluttajana.
♥ Juon niin monta mukillista punkkua kuunnellessa, että Niken luona olen myöhässä, onneksi N:n pasta pelastaa mahani ja päiväni, ja sauna on jälleen kuin tulikohta muuten paatisen kylmässä viikossa.
♥ Kotiin päästyä olen kuitenkin vielä niin märkä sisältä, ettei nanowrimon kirjoittamisesta tule mitään, muutama sata sanaa tatuoidun profeetan epätoivosta. Jos lukijat jonain päivänä hämmästelevät moisia kuvauksia niin ihmettelen kyllä minäkin: milloin olen TUOLLAISTA kirjoittanut ja missä mielentilassa? Huomaan nyt, että on huono idea kirjoittaa luku per näkökulma per päivä, jos näkökulma vaihtuu neljän päähenkilön välillä ja yksi heistä on erityisen yksinäinen. Miten saada potkua yksinäisen näkökulmaan tällaisina päivinä? Olisiko pitänyt ajoissa maustaa tarina Tristan ja Isolde -henkisellä kaipuulla? Mutta eihän Tristan ja Isolde ehdi juuri kaivata, nehän puuhastelevat minkä ehtivät vaikka kuninkaan miekan varjossa. Tristan jos mikä on pelkkä lyyrisen minän puolikas, pelkkä osa tai elin.
Ja parittelun jälkeen jokainen elin on tristan.
Sanoisin. Jos olisin rukoilija. Turkulainen.

 

23.11. To. Sade jatkuu aina vaan yhtä surullisena, tolkuttomana. Ainoa pisaraääni huoneen sisäpuolella on saapuvan sähköpostin signaali. Välillä tuntuu että pää pakahtuu kaikista hoidettavista asioista tässä marras-joulukuun vaihteessa, välillä taas muistaa, että nanowrimo-maraton päättyy ihan kohta ja sitten tämä koko saatanan akateeminen veevitonen. Ei minun päätökseni hypätä pois yliopistomaailmasta mitään rohkeutta vaadi, minähän lähden vain niin kuin notkea viini lähtee maailmalle rypäleistään.

♥ Illalla jumpan jälkeen pistäydyn pitkästä aikaa nanowrimo-tapaamisessa, eipä paikalla ole kuin Leila ja Kati, ja sitten vähitellen Varjomafian poikia, jotka tulevat kyllä turhaan, luvattua elokuvaa he eivät näe. Minä menen kotiin videovuokraamon kautta, näen sitä mitä haluan vaikken oikeastaan haluaisikaan, filminä on "Laitakaupungin valot" ja totta se on: kyseessä on Kaurismäen torsoin ja turhin elokuva. Kun valaistus on kohdallaan niin kaikki on kohdallaan, tuntuu herra AK ajattelevan ylivoimaisuudestaan filmikuvittajana. Nanowrimoa kertyy taas hitaasti, mutta n. 39000 sanaa kasassa, se onkin ihan riittävästi. Valvon aamukahteen ja näen kyllä sitten erityisen kertomuksellisia unia, mutta unohdan ne yhtä nopeasti kuin nousen sängystä.

 

24.11. Pe. Yllätys yllätys, sade jatkuu tänäänkin. Viikonlopun sisätöille pitäisi olla otolliset fiilikset, mutta juu, eihän se sitten tuntuisi enää viikonlopulta. Gradulukemisen lisäksi pitäisi edistää muuttotouhua, purkaa loput kirjahyllyt ja kai pakata kirjat jonnekin sivummalle, jos sunnuntaina on taas asunnonnäyttö.
♥ Nanowrimon suhteen pitäisi takoa ainakin 2000 sanaa päivässä, koska ensi viikko on hölskyttävän kiireinen, ei niinkään siinä mitä pitäisi tehdä vaan siinä että käytävä välillä Tampereella ja että ylipäänsä on se tunne että nyt tapahtumat tihenevät muuton edellä ja lukukauden lähetessä loppua. Kursseista on jäljellä enää kirjallisuuskritiikki ja proseminaaristamme viimeinen tapaaminen, 6 hengen ryhmä on typistynyt nyt 3:een, vaikka onhan se ollut pelastavan keventävää itselleni juuri tänä syksynä.

♥ Syömässä Kasviskeitaalla, sitten kävelen taas vuokraamon kautta kotiin, puran yhden kirjahyllyn ja alan kirjoittaa, katselen välillä "El Cidiä", se on kuin toinen elokuva nyt kun sen näkee devarilta, ja taitaapa siinä olla sellaisia kohtauksiakin, joita ei telkkaversiossa nähty. Nanowrimon sanamäärässä pääsen jo keskiyöhön mennessä 41200:aan. Se on erittäin hyvä saavutus ottaen huomioon, että kaikki tarinani päähenkilöt ovat eksyksissä missionsa kanssa ja joudun miettimään kirjoittamisen aikana miten motivoin heidät kohtaamaan toisensa. Genren kannalta ongelma on yksinkertaisempi ja kokonaisvaltaisempi: miten ihmeessä tehdään huikea eeppinen loppuhuipennus ilman massiivisia taistelukohtauksia, jollaisia eivät kuitenkaan osaa kirjoittaa sujuvasti kuin militäärikoulutuksen saaneet satusedät, niin kuin Tolkien ja Martin.
♥ Paras puoli pitkän monimutkaisen tarinan kirjoittamisessa on se, että tulevia tapahtumia ajattelee vielä nukkumaan käydessä ja jotenkin ne ajatukset vievät nopeasti uneen, ja tekevät uniin kokonaisia tarinoita. Sanotut ja kirjoitetut asiat ylipäänsä alkavat tarttua tarkemmin mieleen, yhtäkkiä juuri ennen nukahtamista saatan tajuta, että olen lähettänyt sähköpostin jossa kirjoitin olevani "jäävi" kun piti sanoa "jäävitön". Ja kun seuraavana päivänä tarkistan asian postilaatikosta, näin tosiaankin olen tehnyt.
♥ Ehkä tällaisesta muistamisen tavasta saisi hyvän tekosyyn sille, miksi en muista elävän elämän tapahtumia, en ihmisten nimiä, hyvä kuin ylipäänsä eilispäivää.
Ai niin, tänään taisi olla ÄOM.

 

25.11. La. Kuinkahan ihminen voisi totuttaa silmänsä harmauteen? Ehkä maaseudulla asuminen totuttaisi näkemään sentään sävyeroja harmaissa päivissä, kun niitä tiirailisi kuusiston tai järvenselän värejä vasten. Ehkä sekin jotain lohduttaisi?
Tuoreet aamu-uutiset kertovat, että aikamme suurin kansantaiteilija Juice Leskinen on kuollut aikamme suurimnpaan kansantaiteilijasairauteen eli alkoholismiin.
Kyllä, harmaassa on sävyjä.
♥ Päivän virallisena työpalana onkin, sopivasti, lukea alkoholismiartikkelin oikovedos. Se näyttää nyt (tai 'vielä nyt') erinomaiselta, mutta onpa toimittajat tehneet hommiakin sen ja koko ruokakirjan kanssa. Kokoelmasta tulee varmasti klassikko, onhan se ruoka&juomamotiivien ainoa kotimainen kartoitus.
♥ Laitokselle tulen siirrellessä muuttokamoja eli tuodessa poistokirjojani tänne lootaan. Sähköpostikin kannatti lukea, monta hyvää uutista odotti siellä, tärkeimpänä tämä, että helmimaaliskuuksi on luvassa Budapestista vuokrakämppä. Jees, kevättä vastaan mantereelle!

♥ Illalla rahtaan laatikollisen poismyytäviä sf-lehtiä Yo-kylään, tuskinpa millään muulla substanssilla kuin vinyyleillä tai Portin vuosikerroilla saa laatikkoa niin painavaksi. Lehdet pääsevät hyvään kotiin, ei yhtään huoleta niistä luopuminen, ja Tampereella voimme sitten perustaa spefikahvilan josta myymme kirjakokoelmani ja olemme taas asteen kepeämpiä muuttoihin.
Iltani rytmittämiseksi menen pitkästä aikaa oikein elokuvateatteriin. "Volver" on kyllä pettymys. Siitä puuttuu kaikki se intohimo ja miltei kaikki hulluttelukin, jotka ovat tehneet Almodovarin elokuvista sisällöllisestikin ainutlaatuisia. Etenkin filmin jälkimmäinen puolisko on aikamoista tyhjäkäyntiä ollakseen almodovarilaista.
♥ CCC:n kautta kotiin, kapakassa soi Juicea biisi toisensa perään, mutta kotona kone vaan taas päälle, kohtuullisen helpolla 43592 sanaan.

 

26.11. Sama mokaus kuin viime viikonloppuna: kun lauantain sadepäivän olisi voinut käyttää siivoamiseen, tuhlaankin siihen ihmeellisen kauniin aamun sunnuntaina. Kaiken lisäksi asunnon näyttö onkin tänään vasta klo 15, mutta välittäjäfirma ei vaivautunut ilmoittamaan siitä, kai ne olettaa että myyjäpuoli seuraa herkeämättä heidän verkkosaittejaan. Tosin asuntokohtaista esittelysivua katsoessa siellä ei mainita edes tätä sunnuntainäyttöä, vaan se täytyy hakea erikseen esim Oikotien sivuilta.
Ai ai, tästä pitkä miinus Kiinteistömaailman ilmakehään.
♥ Oikotien Sirkkalankatu-hausta selviää vielä muutakin mielenkiintoista, esim. taloyhtiömme puutalosta on 56 neliön kämppä hinnaltaan 193000. Hillitöntä.

♥ Kello 15:02 sitten välittäjä saapuu, pahoittelee ettei informaatio ole tullut perille, ei kellonajan eikä myöskään välittäjähenkilön vaihtumisesta. Sama se sinänsä, kunhan saisivat kämpän altani. Ongelma näkyy olevan se, että kun asuntoja on myytävänä entistä enemmän ja ostajat varovaisempia, niin myyjät eivät ehdi kiinnittämään huomiota kaikkiin myyjä-asiakkaisiinsa. Tämä välittäjä ei jätä edes lappua pöydälle - tai ehkä näytön aikana ei ole käynyt yhtäkään asiakasta, mutta kai siitäkin voisi jotain sanoa. Hohhoijaa.
Leffakerhossa on "Pavlovin koirat" joka käsittelee venäläistä viihdemanageria joka uskoo käsittelevänsä asiakkaita kuin Pavlov koiria. Sopii näihin kotikapitalistin ongelmatuntoihin.
♥ Saaru tulee taas illalla Turku-tuurilleen. Kevään matkan suunnittelu pitää ajatukset poissa viikon päässä odottavasta muuttomatkasta, hyvä niin.

 


 

JUMALAT JA JATULIT

PÄIVÄ
TAVOITE
VALMIS
1 1700 2516
2 3400 4369
3 5100 n. 5800
4 6800 6809
5 8500 n. 7000
6 10200 8153
7 11900 9916
8 13600 9916
9 15300 11960
10 17000 14015
11 18700 16663
12 20400 18551
13 22100 20502
14 23800 22916
15 25500 24463
16 27200 26501
17 28900 28650
18 30600 31767
19 32300 n. 32500
20 34000 34198
21 35700 35090
22 37400 36250
23 39100 38901
24 40800 41200
25 42500 43592
26 44200 n.44300
27 45900 45831
28 47600 47109
29 49300 48514
30 50000 50602
27.11. Ma. Karvas aamu, viereisen rapun kämppä aloittaa remontin klo 7:30. Ottaa aivoon kahden ihmisen puolesta, menen sanomaan että voisivatko siirtää edes tunnilla metelin aloittamista aamuisin. Ainakin puolet remppaajista on oikeita haalariduunareita, mutta luokkakonfliktia ei synny. Kun sataa ja kellosta ei erotu edes viisareita, niin kukaan ei jaksa.
♥ Mutta laitokselle tultua repeää porvarinhenkselit uudelleen. Asunnonostoa varten perjantaina tekemäni rahastolunastus ei näy verkkopankissa yhtään mitenkään. Tilille ei ole tullut yhtään rahaa eikä rahastossa näy merkintää mistään lunastuksesta. Voi lutterinmarksinperkeleet millainen kepulipankki tämä Wahlroosin tanskalaisfirma oikein on. Tällaisena aamuna tekee hyvää muistaa, että se oli Suvi-Anne Siimes joka kannatti Wahlroosin valintaa puolivaltiollisen pankin johtoon. Että aina se antikristus joltain nurkalta vilahtaa näin joulunkin aikaan. Tai etenkin silloin.
♥ Menen siis pankkiin avautumaan. Onneksi virkailija sattuu tunnistamaan minut, pelkkä ystävällisyys liennyttää vihaa. Koneeltaan hän ei näe yhtään enempää kuin minä verkkopankista, mutta sen toteaminen, että rahojen "pitäisi" olla joskus tänään tilillä, antaa jo tunteen siitä, ettei siniwahlas ole nielaissut yhtä välipalaa.
♥ Ja oliko viimeinen kerta kun asioin tässä pankissa häh? Ei ollut. En halua edes tietää kenen niskaa Sampo jauhaa. Haluan että koko omaisuuteni on niissä seinissä joiden suojissa kirjani ovat ja jos seinät hajoaa niin voin lähteä tien päälle ok.

Kuulisti ajatellen tämä tällainen jännityksessä pitämisen sietämättömyys on pelkästään sukupuolikohtaista. Luinhan eilen HS:n arvostelusta tuhannennen kerran sen tyhjänpäiväisen määritelmän naisten ja miesten seksuaalisuuden eroista, kuinka naisilla nautinnon odotus on tärkeämpää ja miehillä taas loppusuoritus ratkaisee. Ja eilisen haukotuksen voisi vaihtaa tänään huvitukseksi: ehkä moiset myytit sukupuolten eroista syntyvätkin taloudellisista suhteista eikä psykoseksuaalisista. Miten ja millaista omaisuutta miehet ovat käsitelleet johtaa tietynlaisen suspensen raudoittumiseen miehiseen mieleen. Että se olisi "vain" akkulturaatiota. Että miesten välineellinen suhtautuminen omaan kehoon johtuisi siitä, miten se on toisaalta loputon resurssi mutta toisaalta instrumentti, joka vähitellen menettää käyttökelpoisuutensa.
Ettäpäs siis miesten menopaussi?
Menopaussi oli isälläs, kun aravalainaa makseli...

Ja nyt kun kello on 11:33, pistäydyn katsomaan tiliä verkkopankissa - ja siellähän se on, joko kiukkumagian tai ystävällisen virkailijatädin tai vain pääomavoimien spastisten liikkeiden pakottamana, rahat asunnon maksamiseen. Nyt alta ruusut ja käpyset, MEITIN MUUTTOA HÄMEESEEN EI PYSÄYTÄ ENÄÄ MIKÄÄN hahahaahahahahahahahahahaaa.

 

28.11. Ti. "Saako muistoksi sinisen kynän?" kysyi rouva L, kun satatonnia virtuaalituoreita euroja oli vaihtanut omistajaa. Uskomattomien poliisipartioiden lävitse ja mordorimaisen taivaankannen allla taipumattomina me olimme selvinneet Kaleva-Narniaan, taajamakuppilalta näyttävän pankin ullakkokomeroon, jossa lahjoin tuon tamperelaisen museohistorian ylipapittaren brysseliläisellä metrilakulla. Sitten minäkin otin muistoksi sinisen kynän, ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Yhtään pidempään emme jääneet tällä kertaa Manseen, olihan retkemme puhtaasti kirjallinen suoritus ja puolipiste edellytti enää paria jouluvissyä junan eteisessä. Olin laittanut oman nimeni kauppakirjaan ja jonkin nimen kansantaiteilija Leskisen muistokirjaan Metsossa, nyt omistin asunnon radan molemmissa päissä ja neljänneksen kesämökkiä savolaisesta järvimaisemasta. Mitä saatoin elämältä enää muuta toivoa kuin tarkoitusta tälle kaikelle?
♥ Illalla temmoin nanowrimon yli 47000 sanan. Olisinko päässyt pidemmälle jos telkasta olisi tullut jotain innoittavaa? Tiedä häntä. Virallisia töitä hoidin junassa istuessa. Vielä ensi viikko on vielä superkiireistä, sitten pitäisi hellittää, suurin osa graduistakin käsitelty ja kaikki kurssit lopullisen lopullisesti ohitse.

 

29.11. Ke. Tänään remonttimiehet sitten antavat meidän tosiaankin nukkua tunnin pidempään. Yhdenkin tunnin laadullinen merkitys on todella iso tähän aikaan vuotta ja vuorokautta. Sitten kuusi tuntia yhtä putkea salista saliin, välissä yksi banaani ja einespizzan lärpäke. Sähköpostia tulee yhtäkkiä tuhoton määrä, ikään kuin kaikki muutkin ihmiset Suomessa nuokkuisivat 6 päivää seitsemästä ja työt hoidettaisiin vain keskiviikkoisin.

♥ Illalla ennen vieraiden tuloa ehdin naputella nanowrimoa 48500 sanaan. Vähälähetystön viimeisessä turkulaisessa elokuvaillassa katsomme yleisön toiveesta "Sydänten akatemian" jakson V, hämmästyttää ja kummastuttaa kolmikymppistäkin sukupolvea, että tuollaistako se Helsingissä kirjallisuudentutkimus onkin. Sitten (pieni) osa yleisöä haluaa katsoa "Kirja A&Ö:n" masternauhoja, jolloin (suuri) osa yleisöä pitkästyy kuoliaaksi. Saaru on ainoa joka on koko illan hämmästynyt, nimittäin siitä miten hyvin minä osaan pitää salaisuuksia. Ja minulle? Minulle tämä ilta oli paras mahdollinen tapa jättää jäähyväiset asunnolle, jossa kävi paljon hyviä ihmisiä monenlaisissa salonkitapahtumissa. Samaa pyrimme jatkamaan kaikin tavoin Tampereella.

 

KULTTUURISKANDAALIN AINEKSET

Moni on varmaan ihmetellyt, miten tänä vuonna Finlandia-ehdokkaiden romaanilista on kaikkien aikojen tyhjänpäiväisin, laadittu vailla minkäänlaista asiantuntemusta. Tänään (30.11.) HS:n kulttuuriosastossa kirjailija Jouni Tossavainen kiteyttää nämä ihmettelyt täydellisesti:

"Kun [Finlandia-palkinto]raadissa istuvat saksalainen, suomenruotsalainen ja näyttelijä, niin kenen tehtävä oli lukea suomenkieliset romaanit? Kun [Tiina] Lymi ei sitä tehnyt, kenelle hän siirsi vallan?
Kun F-kisassa ei ole mukana kuin yksi naiskirjailijan romaani, niin jostain syystä hyvin ovat edustettuna kääntäjä [ja raadin pj] Stefen Mosterin saksantamat kirjailijat ja suomenruotsalaiset teokset."

Jep. Voisi puhua myös kulttuuriskandaalista, jollei Finlandia-palkinto olisi muutenkin pelkkä megaluokan vitsi kirjallisesta kulttuurista.
Mielenkiintoista kuitenkin nähdä, mitä professori Jyrki Nummi, F-kermakakun pääkokki, saa aikaiseksi näistä skandaalin aineksista.
30.11. To. Eilinen harmaanharmaus uhkaa muuttua siniharmaudeksi, sen verran on yöllä kosteus tiivistynyt lähelle pakkaslukemia. Muutto vie kaikki ajatukset, aivan kuin mobilisoisi oman elämänsä partikkeleita jonkinlaiseen Tampereen invaasioon. Kesken kaiken rouva L soittaa ja kysyy, voisiko hän hakea Teiskontien asuntoon jääneen seinäkellon ensi tiistaina, ja kertoo, että tänä iltana olisi jo sauna käytettävissä uudessa kotitalossamme, jos haluamme. Jepu jee. TÄTÄ on tamperelainen ystävällisyys minun mielikuvissani. Ei tarvinne lisätä, että kaksi ensimmäistä alivuokrakämppääni olivat Tampereella vanhojen mummojen askarteluhuoneissa.

♥ Illalla jumppa ja paluu koneen ääreen: 50602 sanaa sisältää nanowrimoni päättävä versio, jonka loppuhuipennus on ainakin TEHOKAS, jos ei vallan viisas ja eeppisen sulkeistava.
Mutta ihan yhtä kunniakkaasti tämä maraton nyt päättyy kuin kolme edellistäkin, kukin saa kohtalonsa täyttymään ja minä olen yllätetyn tyytyväinen tarinan vielä viime päivinä saamiin uusiin suuriin linjoihin - ja että vielä neljännen kirjan viimeiselle sivulle sain yhtä huikean yllätyksen kuin kolmannenkin kirjan. Vielä kerran lukijalta jalat eli hevonen alta, jepujee, mitäs tärkeämpää fantsulta voi vaatia?

♥ Vilkaisu nanowrimon sivuille kertoo, että edelläni on suomalaisia maaliin tullut jo 37 muuta kirjoittajaa. Malja heille kaikille, malja tänään ja lauantaina, jolloin Turun nanowrimottajat viettävät "Thank God It's Over" -partyja. Malja kaikille meille, jotka emme jättäneet tätä pimeää kalustamatta. Sittenkään.

 


 

JOULUKUU

 

1.12. Pe. Pikkujoulupäivä alkaa seminaarilla. Puheenaiheena ovat tunteet yliopistoyhteisössä, tarkoitus olisi siis "kehittää" laitostamme yhteisönä, mutta sopiipa kysyä taas kerran mikä on tämä "me" jonka laitosta kehitetään: 18 paikallaolijasta 8 on kotimaisesta kirjallisuudesta, samoin suurin osa kuulluista kommenteista. Näin aina, kotimainen kirjallisuus on se joka kokee laitoksen omimmakseen, kodikseen, muut kai etsivät sitä mammaa joka kertoisi mistä heidän oppiaineessaan on kyse... vaikka TOISAALTA tämä on ollut se kaikkien aikojen marraskuisin syksykausi mitä täällä on eletty ja työskennelty. Ne surun ja kauhun tuntemukset, niiden jakamattomuus, tulevat kyllä esille seminaarissa, mutta eipä niihin ole mitään sen fiksumpaa reseptiä kuin aivan lopuksi kuultu ehdotus, että työyhteisön hyvinvointi on nyt parasta kirjata velvoitteeksi taiteiden tutkimuksen laitokselle.
♥ Pikkujouluosuus taas on kovasti perinteinen eli epäturkulainen eli helkkarin hauska. Vielä kello 16 glögien ääreen siirtyessä on fiilis, että univelka vaatii kyllä nyt samaa kuin protokolla (Kirsti sanoi seminaaripuheessaan että professorien on kaunista lähteä pikkujoulusta muita aiemmin jotta varsinaiset duunarit rentoutuvat). Mutta klo 21 pogoan jo muiden mukana euroviisuja. Dj Mari on sellainen taikuri että saa meidät juurtumaan absoluuttisella biisituntemuksellaan, ja viinaakin on sattumoisin varattu tuplasti sille määrälle mitä paikalle vaivautuu tulemaan, mikä valitettavasti kertoo olennaisimman meidän työpaikastamme.
♥ Siinä 21-24 meitä onkin enää viisi vaivattominta taiteentutkijaa jäljellä. Hieman ennen keskiyötä annan itse periksi, kun muut vielä jatkavat baariin...

 

2.12. La. Omituinen krapula, aivan kuin eilen taustalle jääneet tuntemukset tulisivat lävitse psykokemiallisen defenssin heiketessä. Kävelen euromarketissa, pyörittelen perunoita kädessä, oksettaa ja itkettää, mutta keho ei kumpaakaan jaksaa ja sielu on jossain jo Tampereen suunnalla. Hoidan sillibrunssilla käyntiin toista krapulaista, se lähtee STk:n kokoukseen ja ilmeisen huonoissa defensseissä myös koska tulee valituksi uudeksi puhikseksi.
Liityn kokousseuraan illalla, kun tilan on tarkoitus muuttua nanowrimottajien TGIO-partyksi. Sade tai nuutumus vähentää väkeä siitäkin iloittelusta, wrimottajia on paikalla vain kaksi hallituslaista ja minä ja Kati. Juominkien sijaan päällimmäiseksi jää mieleen tyttöjen keskustelu alakarppaajista.

 

3.12. Kolmas peräkkäinen sunnuntai joka huipentaa sateista viikkoa auringolla. Taas meidän on käytettävä valoaikaa siivoamiseen ja muuttolaatikoiden kätkemiseen. Vaikka kai se kuuluu joulun aikaan... lanttulaatikkoa, perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja lainalaatikkoa... puoli kolmen näyttöön on tulossa ihmisiä jo jonossa, mutta sehän ei takaa asunnon myymistä kuutiopaloina. Vaikka siltä sen PAKKAAMINEN on tuntunut.
♥ Syödään viimeistä kertaa mätössä, vieläkin tarjoilija muistaa meidät, vaikka emme ole syöneet täällä tofua varmaan puoleen vuoteen (koska se on niin halpaa kiinamarketista). Kotona jatkamme maailmanhistorian ikuisinta narratiivia eli pakkaustarinaa. Laatikoita on juuri sopiva määrä tai hieman liian vähän, mutta onneksi meillä ei ole yhtäkään hankalaa esinettä kuormassa, pesukone ja akvaario menivät hyviin koteihin, vuodesohvan sai purettua hetekaksi ja sohvaksi. Vaikeinta muuton aikaan onkin nukahtaminen, itsensä rauhoittaminen kaikelta puuhastelulta ja sen tajuamiselta, miten moneen esineeseen elämä on kiinnittynyt, kun rihkamastakin on vaikea erottautua.

 


 

4.12. Ma. Vielä yksi karmea työaamu, ei työn laadun ja määrän vaan aikaisuuden tähden hirvittävä. Saaran lähdettyä duuniin 6:30 yritän nukahtaa tunniksi, mutta eihän siitäkään mitään tule. Parempi lähteä laitokselle tekemään tenttikysymykset ja pakkaamaan laatikollinen kirjallisuutta. Satelee synkänlaisesti, maskottilinkkari on kateissa, sen siitä saa kun bailaa naistutkimuksen tiloissa.
♥ Koko ilta pakkaamista, mutta uni tulee nyt paremmin kuin edellisenä iltana.

 

5.12. TÄNÄÄN SE ALKAA... matka kohti kotiseutua, ryömien ja kysellen jos ei muuten, kun 11 vuotta kestänyt "pistäytyminen" valtakunnan rannikolla on nyt ohitse ja nomadilootat laitetaan liikkumaan. Vielä aamunkoitteessa ripeksii vettä, mutta rullakkoa käytävän eteen työnnellessä haittana on enää jäätävä tuuli - ja muuttoauton puuttuminen.
♥ Sarjassamme OMITUISIMPIA yhteensattumia on talon eteen pysäköity poikkeuksellisen tiheä rivi autoja, joten muuttokuormuri ei edes mahtuisi talon viereen - ja ei siinäkään kylliksi ihmetystä, sillä ensimmäistä kertaa poliisiauto on paikalla sakottamassa joka ainoaa väärin pysäköityä välinettä.
Muuttoapu tulee paikalle vähitellen, jokainen tapaus meitä muita rohkaisten ja ilahduttaen, ja muuttoautokin lopulta, ei enempää kuin akateemisen vartin myöhässä. Ja ihmiset ovat hurmaavan tehokkaita, Sami kantaa suorilla käsillä painavia pöytiä, Saaraa naurattaa vaikka nokkakärry juuttuu rännikuiluun, Emmauksen kärrytöissä kokenut Anna opastaa lootaketjun logistiikkaa, Karel ja Jani kanniskelevat isoimpia esineitä, ja kaikki tämä täytyy tehdä ensin talosta ulos, sitten sisäpihan poikki ja vielä Sirkkalankadun ylitse.
Urheilutekona se on sellainen joukkuesuoritus, etten tiedä sille vertaa - paitsi pari tuntia myöhemmin Tampereella!
Teiskontiellä on kello 15 tienoilla jo miltei pimeää, mutta manselaisia ystäviä saapuu paikalle kuusi ihmistä, ja aivan kuin he yrittäisivät lyödä laudalta turkulaisten tehokkuusennätyksen vauhti sen kun kasvaa nokkakärryn rullatessa ensin hissiin ja sieltä neljännessä kerroksessa huoneistoon. Tunnissa on auto tyhjä ja toisen tunnin mentyä olemme NIIN KOTIUTUNEET että olemme löytäneet jopa läheisen mättökiinalaisen! Tämän päivän me tulemme muistamaan meidän itsenäisyyspäivänämme, pukuloisto ehkä hikeen tahriutuneena, mutta ihmisloistosta ja ihmeellisen vaivattomasta kodinvaihdosta helpottuneina me kohotamme illalla lootanpurkamiskaljat myös Annelle, Axulle, Erkalle, Joelille, Samille ja Terhille.
Kiitos turkulaiset, kiitos tamperelaiset, olemme teille ison palveluksen velkaa!
♥ Muuttofirmakin osoittautui erinomaisen ihmiskasvoiseksi (525 euroa ei taida olla paha hintanakaan...), kuljettaja oli kärsivällinen, vaikka joutui purkamaan rullakon kyydistä ja etsiskelemään Tampereella parkkipaikkaa meidän kaistaliikenteeseen tottumattomien alkuasukkaiden kanssa. Illan huipennukseksi saamme vielä A&J:lta opastuksen Budapestissa asumiseen. Se tulee olemaan siis ikään kuin neljäs kotimme lyhyen ajan sisällä.

 

6.12. Ke. Ensimmäinen aamu uudessa kodissa. Olemme tamperelaisia. Se alkaa jo tuntua, ehkei sydänalassa, mutta jonkinlaisena paikallisvaistona. Käymme Tammelan puolella päiväkävelyllä, haen Raimolta arvostelukirjoja, näemme Kalevankankaalta palaavia mitalinhelyherroja, paikallistamme lähikauppoja - ja alamme purkaa laatikoita, joihin olemme hysteerisellä vauhdilla sulloneet elämämme esineet. Niiden paikoista keskustellaan vielä neutraalisti, olohuone on iso kuin sali, kaappeja on tuhoton määrä. Ainoa pettymys uudessa kodissa on se matala resonoiva ääni joka kantautuu jopa neljänteen kerrokseen, liikenne Teiskontiellä on vähintään yhtä vilkasta kuin oli Uudenmaankadulla Turussa.
Kirjahyllyä pystyttäessä katsellaan linnan juhlia, vaikka onhan ne yhä enemmän kuin eri planeetalta. Ainoat kiinnostavat hahmot ovat nuo valtakunnan tavoitelluimmat karjut, virtuaalirakastajina keltaisen lehdistön kunnioituksen saavuttaneet optimistit Matti V ja Ville V, jotka tulevat valtakunnan jäykistetyimpiin bileisiin ILMAN DAAMIA. Siis vakuuttuneina siitä että saavat pokattua jonkun mukaansa. Jonkun punaposkisen kadettikoululaisen varmaankin?

Iltajunilla lähdemme tahoillemme töihin, klo 22:02 Saarun juna Helsinkiin ja 22:11 minun junani Turkuun. Hyvää yötä, hunaja, nähdään lauantaiaamuna.

 

7.12. To. Ihmeen hyvältä tuntuu herätä vanhassakin kämpässä, vaikka huoneet ovat tyhjillään ja vain parvella patja ja lukulamppu, hesareita eteisessä, jääkaappikin onneksi käynnissä. Ehkä hyvä fiilis johtuu ihan vain siitä, että saanut nukuttua taas kunnolla edes 7 tunnin yöunen ilman huolentunteita. Ja muuttotouhu on myös eräänlaista elämän järjestelyä, joten kaikki mitä tekee, ihan vaikka vaan keräilisi tilpehööriä jätesäkkiin vanhan asunnon hyllynsopukoista, tuntuu erityisen eettiseltä toiminnalta.
♥ Työnnän rullakon takaisin yliopistolle, rinkkaan on pakattu hukkakamoista kaikki sinkut, älpyistä ei niin väliä, niiden tuoma painolasti on jotain niin uskomatonta, että mp3-vallankumous alkaa näyttää oikeasti sellaiselta nomadismilta jollaisena mainokset niitä pomppivia teinejä esittelevät.
Täällä on kiireisiä töitä vähän, mutta siivottavaa olisi hurumykky. Ja sitten vielä tuo vanha asunto... kiinteistövälittäjä on jättänyt viestin, että hänen mielestään hintaa pitäisi pudottaa, ja olen sattumoisin ihan samaa mieltä kuinka paljon, en vaan ole sellainen kärsivällinen kauppias joka mieluummin odottaa puoli vuotta sopivaa ostajaa kuin pyrkii tavarasta eroon minimivoitolla, jep jep, äiti oli maitokaupan myyjä ja R-kioskin orjatar, tällaisen tavaratavan olen minä sisäistänyt maamonmeemistä.

Illalla Tampereelle, pitkästä aikaa perinteiseen Portti-juhlaan. Väkeä on paikalla ennätysvähän, liittyneekö siihen, että Portin kisassa on tapahtunut sukupuolipoliittinen käänne eli mieskirjoittajien vastaisku, pelkkiä äijiä I-III palkintosijat täynnä. Mutta palkinnonjaon edellä perusjengi tietysti jännää vielä asiaankuuluvasti...

Ja etualalla erinäisiä tuntemuksia monissa kyborgisydämissä herättävä raati: Frans Mäyrä, Raimo Nikkonen ja Kanera Eskola.

Ja tunnissa koko touhu on ohitse, otetaan yhteiskuva ja kaikkia alkaa naurattaa tämä touhu. Varsinainen juhlastelu tapahtuu Itsenäisyydenkadun toisella puolella Sevillassa, syödään etanoita ja muita alieneita, ja yritetään ennustaa millaisia kilpailuja spefialalla tarvittaisiin tulevina vuosina.

 

8.-12.12. Elämää Tampereella. Kuin suuressa korvarummussa eläisi, sellaiseksi osoittautuu kämppämme = olen kauhistunut automelun resonanssista, joka ei oikein ole ääntä vaan jotain muuta. Sillä kun ikkunan aukaisee, ei Teiskontien jatkuva autovirta SINÄNSÄ aiheuta sellaista metelituskaa kuin siitä virrasta kantava värinä joka kaikuu kivikortteleissa, ja läpitalon kämpässämme. Muuten asunto alkaisikin jo kovasti tuntua kodilta ja korttelit tutuilta: viidessä minuutissa polkaisee yliopistolle ja kolmessa minuutissa Gopalille syömään.
♥ Hyvin vähän saan aikaiseksi työn tapaista, vähemmän kuin pitäisi; niin paljon asettelemista ja järjestelemistä kämpässä, mutta orientoituminenkin hidasta, että miten tässä kämpässä asettuu. Sunnuntaina kun heräsin ihmettelin kyllä eniten sitä, että mites täällä Tampereella saikaan toimia, sopiko käydä ihmisiä moikkaamassa ilmoittamatta etukäteen. Ei tainnut, täälläkään. Niinpä teen kuten muutkin manselaiset eli lähden tavarataloon ostamaan joululahjaa äidille.
♥ Maanantaina pyörin niin ympyrää, että katson kolme elokuvaa peräjälkeen, tähän tarvitsin kirjastokortin päivittämistä ja ihmeellisen kattavan vhs-hyllyn haravoimista. Mutta kotiin en ihan osaa asettua. Eniten se johtuu siitä autojen metelistä. Uudenmaankatu sentään täyttyi vain ruuhka-aikoina, mutta Teiskontiellä tuntuu olevan meno päällä aamusta iltaan.

 

13.12. Ke. Viimeinen kiireinen työpäivä Turussa. Eikä kiirettäkään synny muusta kuin hoitamatta jääneiden graduarvioiden tekemisestä. Enemmänkin ja tapauskohtaisemmin pitäisi pystyä niissä sanomaan, jotta jokin ympäristö syntyisi tutkimukselle siellä missä sitä tehdään, ja graduthan pukerretaan enimmäkseen kammioissa, joten ne ansaitsisivat isomman julkisuuden valmistuessaan, siis edes instituution suoman isomman kontekstin.
♥ Illaksi vielä kerran Nikelle saunomaan, tämä on viimeisiä harvinaisia päiviä kun olemme Saaran kanssa molemmat Turussa. Ilta venyy Niken tentinluvun ylitsekin, mutta keskiyöksi ollaan takaisin kotona...

 

14.12. To. ...ja torstaiaamuna onkin taas herättävä 6:lta, jotta S ehtii työvuoroon. En saa uudelleen unta, siivoilen kylmä- ja jääkaapista vanhentuneita ruokia, kaikkiaan kämpästä kertyy roskaa taas yksi jätesäkillinen. Vinyyli on se onnettomin materiaali millä kapitaalin raskaudesta muistutetaan, millään ei raskisi luopua jostain Human Leguen levystä, vaikka se nykyisellä neulalla kuulostaa seinäntakaiselta syntsahelvetiltä. Hyvä ennekin pilkahtaa komeronpohjalta, löydän viimeinkin pikkujouluna hukatun linkkarini: olin taitellut housut aseineen huolellisesti komeron pohjalle hukkavaatteiden sekaan, pikkufreudilainen lipsahdus juu.
♥ Laitokselle tulen työstämään loppuun rokkikirja-arvostelun, sitten viimeinen vastaanotto, joka on niin hiljainen että se tosiaankin voisi olla viimeinen myötä- tai vastaanotto. Seuraavan kerran pistäydyn tässä huoneessa ehkä kahden viikon päästä, tavaraa ja siivottavaahan täälläkin riittää. Kaiken voi kantaa tietysti kämpälle, se kun ei osoita vieläkään merkkejä myytävyydestä. Saas nähdä kuinka kauaksi kevään alennusmyyntejä pitää pudota sen kanssa ennen kuin löytyy sellainen itseni kaltainen keskiluokan edustaja, joka on asenteeltaan sopiva köyhäilijä kelpuuttaakseen hyväkuntoisen vanhan talon, mutta kukkaroltaan kuitenkin riittävän varakas halutakseen sen omakseen. Illalla joulupukkina Treen naistutkimuksen pikkujoulussa. Laulaako tämä pukki? Kyllä laulaa, tämä on perinteinen pukki.

 

15.12. Pe. Seminaarimatka Helsinkiin, aivan eksyksissä alkusoitoksi, koska oletan elokuva-arkistoa elokuvasäätiöksi, ja senkin jälkeen harhailen pitkin Punavuorta etsimässä arkistoa, palaan syömään keskustaan ja poikkean kysymään neuvoa turisti-infosta, sieltä tulee vastaus kuin lääkearkiston piippuhyllyltä. Iltapäivällä sitten liityn LeminenKara-seuraan, herrat jutustelevat pariskunnasta kuin sukulaisista, tuntuu kuin istuisi Viisasten Kerhon kokouksessa historian kytkeytyessä jokaiseen yksityiskohtaan. Omaksi tutkimusaiheeksi ehdotan mitä tahansa filmatisointia ja herrat tarjoavat "Valkoisia ruusuja". Jälkipelissä kuitenkin selviää, että sen filmatisointien vertailu edellyttäisi aikamoista tietämystä myös elokuvahistoriasta. Paremmaksi artikkelin aiheeksi ehdotan goottilaista romantiikkaa Lemisen elokuvissa.
♥ Elokuvalliseen tilaan virittyneenä menen katsomaan... uuden Bondin. Hämmästyttävää kyllä, se on juuri niin erilaisen hyvä Bond-konseptin päivitys kuin sitä on kehuttu. Ei itseironisia one-linereita, ei erotiikkaa, ei hilavitkuttimia (paitsi kaikkia näitä sen verran kuin ilmapiiri edellyttää), mutta hämmästyttävän tyyli- ja genretajuinen filmi; jopa varsinaisen filmin avaava toimintakohtaus on tehokkuudessaan sitä luokkaa että saattaa häpeään kaikki aiemmat Bond-filmit.
♥ Illaksi ja yöksi Arabiaan, Saarua odotellessa katsellaan vielä "Jossain Afrikassa". Ibuprofaani suhtautuu edelleen hyvin lungisti siihen AJATUKSEEN että se voisi päästä tamperelaiseksi meidän siivellä. Yritän kuitenkin perustella kissasta (toistaiseksi) kieltäytymistä kissan omilla oikeuksilla: emme olisi niin aktiivisesti kotona kuin sisäkissalla pitäisi seuraa olla.

 

17.12. Su. Pyhäpäivän ajelu Pyhäjärven ympäri Pirkkalan puolelle. Joulu rakentuu ihmeellisistä sattumista, tänään fillaroin juuri Tapanisten pihaan kun isäntäväki saapuu paikalle. Sen ainoan kerran vuodessa kun osun paikalle fillarilla hekin osuvat paikalle, ja iltapäivällä seuraan liittyvät Matti ja nuoret väätäiset. Kaupunkiin palattua on helpompi kokea rumpuhuonekin kodiksi, katsella TSH:n viimeistä jaksoa ja rakennella samalla Saarulle joululahjaa.

 


 

18.12. Ma. Arkinen aurinkopäivä, tämän ihmeen kanssa pitäisi hiljentyä... mutta Teiskontien tärinä ei anna siihen sijaa, vaikka yöllä on tullut luntakin sellainen harsonpehmentävä kerros. Tulen laitokselle katsomaan sähköpostin ja laittamaan Tarjan suosiollisella avustuksella Närhen arvostelun matkaan ja nettiin.
♥ Saaru tulee aamuvuorosta junalla, juhlitaan 43. pinttymäpäivääni rauhallisesti, pari lasia punkkua ja yksi termoskannu kokoelmiimme. Ilmastomuutoksen äkillinen kääntyminen ei meitä ainakaan pelota, olemme pian omavaraisia lämmönsäätelyssä.
Vielä kun se sujuisi äänensäätelyssäkin, tosin Saaru ei edes noteeraa katumelua. Sisustamme pikkuhuonetta ja katsomme "Salaam, Bombay". Olen sen nähnyt joskus leffakerhossa mutten siitä muistanut kuin lasten sadetanssin ja "näinkö potkaisit?" -poikakotiasukin.

 

19.12. Ti. Hämmästyttävää, jo kolmas aurinkopäivä peräkkäin. Pakkanen on pudonnut 10 asteeseen, nyt asennettava mittari ikkunan pieleen. Kämppä alkaa näyttää tällaisessa kontrastissa hyvinkin kotoisalta, mutta herään katumeluun jo 7:ltä. Juu, jotain tartteis keksiä, sillä veikkaisin että tähän tällaiseen laadullisesti määrittyvään meluun ei ihminen totu jos ei ole tähän ikään mennessä tottunut, vaikka asunut ikänsä kaupungeissa.
♥ Saatan Saarun junalle, pistäydyn Sami&Sinillä, jotka juuri pakkaavat tavaroita lähteäkseen kohti Savoa ja Kainuuta, onnelliset yhden päivän edellä meitä maallisempia eli hitaampia läksijöitä. Syömässä Gopalissa ja sitten ihmettelemään sähköpostin hiljenemistä.

 

20.-27.12. Savossa joululomalla. Nippanappa saimme valkoisen joulun, aatonaattona kun alkoi tuulemaan ja sään muuttuessa pakkanen koveni ja yöllä satoi puuterisen kerroksen lunta maille ja jäille. Ulkoilimme yhden kävelylenkin päivässä, kahtena päivänä ei sitäkään; söimme ehkä hieman keveämmin kuin suomalaiset yleisesti ja saimme lahjoja asiallisemmin kuin keskiluokka keskimäärin; pelasimme aavikolla ja merellä, rakensimme karavaaneja ja ryöstimme aarteita. "Talvikuningas" oli sopivan satumaista joululuettavaa, sen sijaan McAuleyn "Mind's Eye" oli vielä tyhjänpäiväisempi kuin "White Devils", joka sekin oli melkoista toimintafilmirytistelyä romaaniksi. Näiden McAuleyn uusimpien teosten perusteella en kyllä tunne minkäänlaista kiinnostusta hänen aiempaan tuotantoonsa, jolla hän scifikirjailijan maineen kuitenkin rakensi.
Itselläni on konekin ja hieman työtä mukana, mutta suhtaudun niihin kuin harrasteisiin, nyt, kotimatkalla kyllä intoudun kirjoittamaan synopsiksen fantasianäytelmäksi.

Vasta mökiltä lähtiessä tuntuu, että marraskuun synkkä kirous on jäänyt vaanimaan talviparatiisimme nurkille: emme ehdi istua kuin 7 minuuttia bussissa ja tulla juuri Lapinsalmen ahtaan sillan ylitse niin bussia päin pläsäyttää jeeppi. Kotona kuulemme, että vähän etelämpänä, Leppävirralla on tien liukkauden takia auto luiskahtanut järveen eikä siellä oltu yhtä onnekkaita kuin meidän onnettomuudessa: vain bussin nokka ja jeepin keula menivät murskaksi, ja kuskit säikähtivät.
Me saimme kyydin vanhemmilta Kuopioon, samoin joku mummeli jonka poimimme kyytiin bussitolpalta, ja tämän onettomuuden ansiosta tulimme käyneeksi vielä Kuopion kodissa ja tulin löytäneeksi sieltä unohtamani käsikirjoituksen.
Kotimatkat sujuivat onneksi rauhallisemmin, paitsi että Saaran reitillä hajosi sitten juna Kouvolassa.

 

28.12. To. Aamujunalla Turkuun, aurinko ainoastaan välähtää ja sinertää taivasta, mutta muuten tuntuu keväältä, lämpöä on rannikolla +6. Tulen siivoamaan työhuonetta, paperia lienee sellainen määrä että sitä voisi sanoa henkilökohtaiseksi arkistoksi, ja suurimman osan heitän menemään: kirjalisuushistoriasta säilytän neljä luentosarjaa, muuten kaikki luentokurssien paperit makuloitavaksi hopsansaa; jos jokus teoriapitoisemmista aiheista vielä luennoin niin kaikki on päivitettävä uudeksi.

 

 

 


 

3 AAMUA JÄLJELLÄ TURUSSA - ja tämä tarkkailupäiväkirja muuttuu viidakkokirjaksi,

johon voi jo toki siirtyä Tampereen osoitteessa:
http://www.uta.fi/~csmaso/viidakkokirja.htm

 

 

* * *

 

 

TULEVIA PAIKKOJA & TAPAHTUMIA

31.12. Lopetan työt Turun yliopistossa. Vuosi vaihtuu Hgissä?

2007
27.1. Äikänopein talvipäivillä Isomäkeä haastattelemassa.
29.1.-18.3. Budapestissa kirjoituslomalla.
27.3. Suomessa taas, toivottavasti.

 


 

"Mutta koska näytteliä ilmoittaa salaiset juonensa ja selittää kuinka hän kunkin tempun tekee, niin saadaan nähdä ettei noitumista eikä mitään luonnotonta olekkaan, vaan käytetään tavallista taitoa niin monella ja sukkelalla kurilla, ettei harjaantumaton ole hullua viisaampi."

- Antero Varelius: Enon opetuksia Luonnon asioista, 2 osa (1856) -