Julkaistu... joskus 1994... Kritiikin uutiset -lehdessäTästä takaisin tekstimenuun
TIETOVERKOSSA KAIKKI OVAT KRIITIKKOJA
Tietoverkot toteuttavat postmodernin tekstikäsityksen ironisesti ja groteskisti. Tietoverkossa teksti todellakin on "sitaattien perspektiivi", edeltävien tekstien summa. Tietoverkko on interteksti, jossa viittaukset saavat sähöisen muodon. Viittaukset näkyvät otsikkotiedoissa aiempien aihetta sivunneiden artikkelien indekseinä.
Tietoverkossa tekstit alkavat elää omaa elämäänsä heti kun ne livahtavat käyttäjän näppäimistöltä, eikä ainoastaan allegorisessa mielessä. Tietoverkkotekstin perusyksikö, artikkeli, on muihin teksteihin dialogissa, jonka muodot ovat darwinistista taistelua. Artikkeli voi saada tulisen vastauksen, "fleimin" (flame). Sen asiasisältö saattaa hajota keskusteluiksi sellaisten aiheiden alaisuudessa, jotka eivät tulleet mieleenkään juttua kirjoittaessa ("followup" toiseen uutisryhmään).
Vielä en ole nähnyt yhtäkään kielitieteellistä tai diskurssianalyyttistä tutkimusta tietoverkosta, mutta hämmästyisin mikäli lingvistiikan tai filologian laitoksilla ei linjoja monitoroitaisi. Tieteellisiä analyysejä odotellessa yritykset ymmärtää tietoverkkoa - kymmenien tuhansien ihmisten ristiin leikkaavaa puhetta - kokonaisuutena ovat mahdollisia ainoastaan metaforien kautta.
"Niin sinkoilee täällä miehen aatos,..."
Ensimmäiset saapumiset tietoverkkoon ovat kuin tutustumista kiehtovaan suurkaupunkiin. Ympäristö on niin semioottisesti tiheä, että vain Roland Barthesin kaltainen kielinero pystyisi erottamaan odotetut ikonit yllättävistä symboleista. Nähtävillä on paljon sisällöiltään ja muodoiltaankin tuttua, mutta vaatii jatkuvaa ponnistelua luotsata itseään merkkiviidakon sisällä; löytää diskurssinsa, valita katunsa.
Tilannetta ei yhtään helpota, että tietoverkosta on kirjoitettu viime aikoina paljon myös tietoverkon ulkopuolella. Syksyllä ilmestyi kaksi kotimaistakin kirjaa tietoverkosta. Tietoverkosta kirjoittavat tulevat tahtomattaankin mystifioineeksi niiden instrumenttien valmiutta, joilla tietoverkosta löytää itseään kiinnostavat asiat. Liian kattavat yleistykset tietoverkosta taas näyttävät verkon informaatiomerenä, jonka partaalta yksittäinen lukija voi kauhoa merkityksiä, kalastaa päivittäisen aforisminsa jos ei muuta.
Tietoverkoissa voi jo vilkaista kaksiulotteisesti siihen neliulotteiseen cyberavaruuteen, josta science fiction on viime aikoina rakentanut uuden sukupolven Ylevää. Kehitys goottilaisesta taiteesta avaruuslentoihin on tuonut maailmankuvan vertikaalisen dimension uuden kontrollin alaiseksi. Jäljellä on syvyyssuunta, etsinnässä diskurssien valmiuden ja vapauden rajamailla. Tietoverkon twilight zone on itsensä tekemistä läsnäolevaksi pelkillä diskursiivilla taidoilla. Tällä hetkellä lähes kaikki verkkoartikkelit ovat kritiikkiä ja kritiikin kritiikkiä, joskin 90 % keskustelusta on silkkaa oman maun kovaäänistä julistusta. Tietoverkossa kaikilla on mielipide kaikkeen, ja mielipiteen vaihtaminen toisen kanssa voi olla myös diskursiivisten positioiden swappaamista.
Tietoverkon utopia on myös sosiaalinen dystopia. Eräs ystävä kuvaili sitä "läsnäolovammaisten hiekkalaatikoksi". Itse näkisin tietoverkon vain kiteymäksi yhä yleistyvämmästä puhelinvastaaja-elämänfilosofiasta: en ole ruumiissani juuri nyt, mutta jätä tälle kohtaa kannanottosi moraalista niin otan yhteyttä muotoiltuani omat pelkoni ja haluni retorisesti moitteettomaan ilmaisuun.
Tietenkin tietoverkossa on pitkään ollut, ja on yhä, kyse miesten keskinäisestä salaseurasta. Kelle tietokone välineenä on läheinen, hänelle koneen välittämä keskustelu sujuu vaivattomasti. Myös keskusteluaiheet tietoverkossa painottuvat pitkälti tekniikkaan ja yhteiskuntaan. Ihmissuhteet tai humanistiset alat saavat niukasti kommentteja.
"...ja kenpä taitaa heitellä verkkoja sen eteen?"
Tietoverkkoon voisi ottaa toisenkinlaisen, leikkivämmän näökulman. Tietoverkko onkin vain metsä mistä oma ajatus kaikuu takaisin. Tai verkkona se on jotain millä nappaan kiinni omat hapuilevimmat ajatukseni.
Tietoverkolla on keskustelukenttänä hyvät puolensa, joihin mikään muu foorumi ei pysty. Se on nopeampi ja avoimempi keskustelun syntymiselle kuin mikään muu puheiden risteyspaikka. Monta kertaa olen kävellyt suoraan elokuvista tietokoneeni ääreen. Leffan jälkikuvat ovat tuskin himmenneet verkkokalvolta, kun jo olen lähettänyt tietoverkkoon kritiikkini elokuvasta.
Miinuksena tietoverkolle on sen räjähdysmäinen, kaoottinen kasvu. Tietoverkon käyttöliittymät eivät pysy mukana tiedon määrän ja käyttäjien määrän lisääntymisessä. Ainoa vaihtoehto - joka säännöllisesti herättää paniikin tietoverkon käyttäjissä - on tietoverkon osittainen kaupallistaminen. Näin on pakko tehdä mikäli muut instanssit, kuten yliopistot, eivät pysty kustantamaan uusia resursseja.
Tietoverkon ympärillä ilmestyy myös muutamia lehtiä, joissa bisnes pyrkii verkon apajille. Samannimisessä julkaisussa ("Tietoverkko" 3/94) Reima Suomi visioi äskettäin neljä tulevaisuusskenaariota verkon suhteesta bisnesmaailmaan. Yhden skenaarion mukaan verkosta tulisi "halpatavaratalo", jossa yritykset toimisivat ilmisesti jonkinlaisina mainostilan etsijöinä. Toisessa skenaariossa yritykset määrätietoisesti kustantaisivat verkon kehittelyä.
Kolmannen mukaan tarjolle tulisi "täydellisen palvelun verkko", jossa verkon käyttäjillä olisi maksettu osallisuus. Villein skenaario näkee verkon "seikkailupuistona". Yritykset olisivat satunnaisesti mukana verkon meemisessä informaatiokamppailussa kuka tulee huomatuksi ja kenen sanoma sivuttuu.
On myös utopioita virtuaalisesta rahasta, jolla tietoverkkoon kirjoittajat maksaisivat lukemistaan artikkeleista tai tilaamistaan uutisryhmistä. Itse olen hyödyntänyt verkkoon kirjoittamisen muuntamalla sinne lähettämiäni artikkeleita paperimuotoisiksi esseiksi tai fiktioiksi. Verkossa ideat saa nopeasti kommentoiduiksi, hyvät erottuvat akanoista.
Kysymykset verkon tulevaisuudesta liittyvät myös siihen millainen verkosta tulee globaalisena hypermediana ja hypertekstinä. Jos yhtäällä CD-ROM-levyt tuovat valtavia tietopaketteja mikron käyttäjien ulottuville, niin toisaalla esimerkiksi www-verkko mahdollistaa rajattoman kuljeskelun informaatiosolmusta toiseen, assosiaatioita seuraillen.
Posttraditionaalinen yhteisö
Syksyllä 1991 (4.8.) Helsingin Sanomissa referoitiin Arto Noroa, joka posttraditionaalisia yhteisöjä visioidessaan tuli esittäneeksi täsmällisen vision myös tietoverkon tulevaisuudesta:
"Noro uskoo (post)modernissa yhteiskunnassa syntyvän uudenlaisia väljiä ryhmiä, jotka eivät sido yksilöitä samalla tavoin kuin aiemmat, "raskaat" sosiaaliset siteet. Syntyy uusia sosiaalisen yhteisyyden muotoja, "kevyitä kollektiivisia tikapuita. --Sosiaalinen toiminta on itsetarkoituksellista, eikä jonkin ulkoisen tavoitteen toteuttamista."
Tietoverkot ovat yhtä aikaa itsensä piilottamista ja sellaisen vallan käyttöä joka ei kuulu mihinkään muuhun elämän alueeseen. Tällä hetkellä tietoverkko on jonkinlaista telepaattista valtaa, merkityksenantoja, joilla väheksytään arjen merkkijärjestelmiä. Eiväthän tietoverkot mitään salakivaa olisi jos niissä ei olisi käytössä myös oma kielensä ja referenssiryhmänsä. Tietoverkossa voin esittää kritiikkiä, jonka takana minun ei tarvitse seisoa niin ehdottoman varmana tiedoistani ja roolistani (kriitikkona, tutkijana, assistenttina) kuin muilla tekstiareenoilla. Kuitenkin olen verkon etiketin mukaan velvoitettu vastaamaan muiden kommentaareihin ja diskursiivisesti puolustamaan polkemieni merkityskenttien rajoja.
Tai kuten Arto Noro totesi Hesarin suulla:
"Posttraditionaalisiin yhteisöihin ei synnytä, eivätkä ne ole yksilölle kohtalokkaita; niihin voi tulla ja niistä voi lähteä mielensä mukaan. Niissä ei ole sitovia arvoja tai tiukkasanaista normistoa ohjaamassa käyttäytymistä. -- Löytyyö niistä siis se voima, joka pitää modernin differentioituneen yhteiskunnan kasassa ?"
Tuskinpa. En usko, että tietoverkosta koskaan tulee posttraditionaalista yhteisöä demokraattisella tavalla. Enemmänkin ihmettelen mikä on se seuraava "uusi paikka" minne päätenarkomaanit tulevat piiloutumaan, kun kaikki kotirouvatkin riehuvat tietoverkoissa?
Virtuaalitodellisuus, virtuaalielämät, virtuaaliavaruudet - tämä on kai sitä mitä sanotaan modernismin ohjelmaksi, että ollaan jo valmiiksi selvillä mihin illuusioon ollaan menossa ja silti jatketaan hymy huulessa. Avoin kommunikaatiokenttä tietoverkossa on ajatuksena kiva ja mahdoton, samoista syistä kuin demokraattinen keskustelu yliopistolla kehoitetusti spontaanissa tilanteessa "Me voitaisiin nyt keskustella tästä...".
Tietoverkossa voitaisiin kyllä keskustella tavoilla, jotka ohittavat yliopistojen paradigmahierarkiat. Ainakin arkeologiassa on jo järjestetty useamman yliopiston yhdistävä virtuaalinen seminaari.
Olennaisempaa olisivat kuitenkin ulkoakateemisten, sitoutumattomien tutkijoiden äänet osallistumassa tutkimusalojen keskusteluun. Tällä hetkellä tietoverkon edellyttämät laitteet maksavat kohtuuttomasti enemmän kuin puhelimet. Vielä laitteiden yleistyttyä eri ihmisillä on erilaiset valmiudet käyttää tekniikkaa ja erityyppinen temperamentti kommentoida muita. Kriitikkojen joukkoon saapuvat profeetat, runoilijat ja gurut.
M.G. Soikkeli